The Color Workshop: kullanvärinen huulipuna

by - 13.1.14

Halpismerkit ovat kivoja paitsi hintansa, myös kokeilevien ja uskaliaiden sävyjen takia. Kovin monesti ei kyllä perus markettimerkiltä kullanväristä huulipunaa löydä :D Tämä yksilö ja siskonsa ruusukullan värinen puna tulivat toissajouluisesta kosmetiikkajoulukalenteristani, mutta ovat jääneet valitettavan vähälle käytölle. Nyt kuitenkin kokeiltuani totean tämän olevan oikein kiva!




Sävynä tämä nimetön ystäväni on tosiaan kullanhohtoinen, ehkä vähän pronssinenkin, ja rusehtava. TCW:n punat eivät yleensä hoitavuudellaan hurmaa, joten ehdottomasti huulirasva tämän alle pitää olla, sillä ilman sitä tämä tuntuu kuivalta ja huulia joutuu koko ajan nuoleskelemaan. Huulirasvan kanssa ei mitään ongelmia, levittyy oikein nätisti siihen päälle. Hylsy on superhalpa ja yksinkertainen, plussaa läpinäkyvyydestä! Näkee heti, minkä sävyn käteensä nappaa.



Meikki on muuten täsmälleen sama kuin eilinenkin huulipunaa lukuunottamatta. En normaalisti kyllä yhdistäisi hopeanhohtoista silmämeikkiä kultahuuliin, mutta tein meikin jo aiemmin päivällä enkä jaksanut uuttakaan väkertää. Punan pariksi sopisi todella hienosti vaikka murretunvihreät silmät (:



Valitettavasti en tiedä saako tätä kyseessä olevaa punaa enää mistään, mutta sanoisin silti, että kultapuna on ihan hauska vaihtoehto syksyksi/juhliin. Nyt mieleni halajavi sellaista oikein superkultaista shokkipunaa :D Saakohan semmoisia mistään?

Ihanaa illanjatkoa (:

You May Also Like

0 kommenttia