The Color Workshop: huulikiiltotrio

by - 7.11.13

Haha, tänään esittelyssä semmoinen tuote jota ei kaiketi edes mistään saa, mutta menkööt nyt kuitenkin :D Tämä tuli siis minun viimejouluisesta kosmetiikkajoulukalenteristani, joka oli merkiltään jo moneen kertaan täällä mainittua halpista, The Color Workshoppia. Eräästä luukusta sitten paljastui tälläinen huulikiiltosetti, jota häpeäkseni testailin ensimmäistä kertaa vasta tänään. Ja onhan tämä ihan hauska, monipuolinen pikku paketti!


Väreinä tässä on nude, suklaanruskea ja punaruskea, joista kaksi viimeistä shimmerisiä. Muistaakseni kalenterissa saattoi tulla yksi tai kaksi huulisivellintäkin, mutten tähän hätään nyt niiden olinpaikkaa keksinyt, joten käytin omia vanhojani. Tietysti muistin ottaa paletista kuvat vasta kun olin jo ehtinyt käyttää kahta sävyä, mutta mitäs tuosta :D Nappien muoto on siitä hölmö, että käyttämälläni ohuella huulisiveltimellä tuonne 'huulipunien' päähän tuli ikävät kuopat, mistä en näin kosmetiikkafriikkinä oikein tykkää. Haluaisin tämänkin pysyvän mahdollisimman nättinä vaikka käytössä onkin!


Kiillot liukuvat hyvin huulille, mutta tuosta keskimmäisestä ruskeasta, jota siis käytin tänään meikissäni, tuli ikävä kuiva tunne. Punaruskeaa minulla on huulilla vielä tätä kirjoittaessa ja se taas tuntuu miellyttävältä. Koostumuksissa/laaduissa on siis eroja! Kuvista näkee, miten kiillot jäävät vähän raitaisiksi, erityisesti tuo nude, mutta livenä sitä ei niin huomaa. Pigmenttisin on ehdottomasti tuo punaruskea, sillä saa kyllä ihan kunnolla väriä nassuun. Pyydän saada huomauttaa, että en ole meikannut huulikuvissa päin honkia. Olen kauhukseni huomannut näitä huulimeikkejä kuvaillessani, että minulla vain on tosi epäsymmetrinen suu! :D Ei kaikkein optimaalisin kosmebloggaajalle, mutta onneksi sitä ei livenä huomaa. Hih.

Nude

Suklaanruskea

Punaruskea

Onhan tämä ihan käyttökelpoinen pikku paletti, mutta jotenkin halpisfiilis on liian vahva, jotta tämä olisi minusta mitenkään 'kiva'. Jää keskinkertaiselle tasolle ja jos pitäisi valita tämän ja jonkun tyylikkään ja söötin merkkikiillon kesken, valinta on aika selvä, valitettavasti. Täytyy kaivaa vielä jostain se pikkuinen huulisivellin, jotta tämän voi ottaa vaikka reissuun mukaan. Onhan se ihan jees, jos saa yhden meikkituotteen mukana nudehuulet, punahuulet ja vähän rusehtavat perushuulet!

Oikein mahtavaa torstaita (:

You May Also Like

0 kommenttia