Peggy Sage kylmäsävyinen huulipunapaletti

by - 26.11.14

*Tässä postauksessa esittelen blogin kautta saamaani tuotetta. Mielipiteet ovat kuitenkin täysin omiani enkä hyödy tekstissä esiintyvistä linkeistä

Nyt päästäänkin ensimmäisen Peggy Sage -tuotteen kimppuun! Sain siis Meikit Heavenilta muutamia heidän maahantuomiaan Peggy Sagen meikkejä testattavaksi ja tämä ihana viiden huulipunan setti oli ensimmäinen, jota teki mieli kovasti kokeilla, joten tässäpä olisi aiheesta painavaa asiaa!


Peggy Sage on siis pitkän historian ranskalainen kosmetiikkamerkki, jota Meikit Heaven on hiljattain alkanut tuoda Suomeen. Merkkiin pystyi tutustumaan jo esimerkiksi I Love Me -messuilla lokakuussa. Itselleni koko brändi on ollut aivan tuiki tuntematon, mutta verkkokauppaa selaillessa sain tästä aika jotenkin klassisen kuvan: kaikenlaisia perussävyjä löytyy kyllä ja joka kategoriassa jopa vähän jotain villimpääkin, mutta pakkaukset ovat hyvin konservatiivisia ja mitään älyttömän räväkkää linjasta ei löydy. Peggy Sage tekee meikkien lisäksi myös ihonhoitotuotteita, mutta niihin en ole tutustunut.


Saamani huulipunapaletti sisältää viisi isohkoa nappia kylmissä sävyissä. Myös lämmin paletti on saatavilla, jos kokee sen enemmän omakseen kuin nämä viileät värit. Pakkaus on todella tyylikäs, klassinen ja aikuismainen, sellainen jolla kehtaisi tehdä ammattimeikkejä, mutta omaan makuuni jopa tylsä. Sisällä on värien lisäksi isokokoinen peili ja pieni huulipunasivellin, joka minusta on oikein käypä! Sopivan jämäkkä ja pienen kokonsa avulla sillä saa tarkkaa jälkeä.


Sävyillä on kaikilla oma nimi. Vasemmalta oikealle: Modish Lips (viininpunainen creme), Plum Fantastic (violetimpi tumma creme), Valence (neonpinkki creme), Marvellous Pink (vaaleanpunainen frost) ja Mineral Pink (aavistuksen shimmerinen nude). Valitettavasti värit eivät toistu huulilla samanlaisina, sillä värien koostumus on todella ohutta ja kevyttä, enemmän semmoinen stain-tyylinen lopputulos kuin varsinaisesti huulipunamainen. Kerrostaa saa aika voimakkaasti, että meikistä tulee tasainen ja nätti. Ohuen koostumuksensa takia nämä eivät myöskään kauheasti kosteuta, joten kuivahuulisille ehdottomasti huulirasva alle, muuten tulee tukalat oltavat.



Plum Fantastic tositoimissa

Itsehän kiinnitin väriharakkana huomioni heti neonpinkkiin Valenceen, mutta käytössä lempparikseni on noussut hohtavainen Marvellous Pink. Ihan käypä paletti sellaiselle, joka haluaa toimistoystävällisen, hieman läpikuultavan huulimeikin, sillä mitään kovin dramaattista näillä ei saa aikaan. Tokihan tästä paletista löytyy sitten sävyt sekä kauppareissulle että juhliin ja kaikkeen siinä välillä, joten sanoisin tätä kyllä ainakin monipuoliseksi. Luksusolo tätä käyttäessä joka tapauksessa tulee, joten voisin kyllä ostaa itselleni lämpimänkin version!

Huulipunapalettia löytyy Meikit Heavenista (linkki tuotteeseen) ja hintaa tällä on noin 17 euroa.

Oikein mukavaa iltaa (:

You May Also Like

2 kommenttia