Herbina MarjaSpa jalkavoide

by - 13.12.13

Heipähei! Ihan ensimmäiseksi on nyt pakko hehkuttaa, että eilen oli meillä viimeiset oppitunnit koulussa ja meikätyttö on nyt sitten opinnäytetyötä vaille valmis insinööri! :D Eli siis ihan loppusuoralla ollaan. Koulun lopettaminen on kuitenkin niin rankkaa hommaa, että tässä on mennyt pari päivää lähinnä nukkumiseen. Kasasin kuitenkin vihdoin itseni. Koska varsinkin talvella meidän monien tassut kaipaavat niin kipeästi kosteutta, tänään esittelyssä on Herbinan suloisen MarjaSpa -sarjan kosteuttava ja pehmentävä jalkavoide, jonka hankin muistaakseni viime vuodenvaihteessa joulunjälkeisestä alesta ja otin käyttöön kesällä edellisen voiteen loputtua.


Voiteen kuvauksessa luvataan kosteuttavan ja pehmentävän jalkojen ihoa sisältäen mm. karitevoita, avokadoöljyä ja vadelmauutetta ja tuotteen olevan ihanteellinen kuiville kantapäille. Tavara itsessään on valkoista, paksuhkoa ja tuoksuu hitusen teollisen makealle, mutten erota tässä mitään erityisiä marjoja. Pakkaus on minusta auttamattoman tylsä, mutta onneksi tälläisessä tuotteessa se ei ole pääasia :D Saattaisi kyllä kuitenkin ulkonäkönsä vuoksi jäädä minulta kauppaan.


Olen hieronut tätä tassuihini suihkun jälkeen muutaman kuukauden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina ei vain yksinkertaisesti ole aikaa tai haluja istua alas ja odotella että voide imeytyy! Tämä on nimittäin ikävän hidas siinä hommassa paksuutensa vuoksi, eli ehkä olisi parempi yöksi.

Täytyy kuitenkin myöntää, että tämän teho on ikävä kyllä pettymys. Tämä taitaa olla enemmänkin sellainen ylläpitävä kuin korjaava voide, sillä tassut pysyvät suunnilleen kunnossa, mutta kuivat kantapäät eivät muutu kyllä miksikään. Toki myös kuorin jalat viikottain mikä helpottaa hieman, mutta tarpeeksi hoitava tämä voide ei ole. Muutenkin tämä on ehkä vähän tylsä, mitä on ikävä sanoa mistään tuotteesta, mutta en ole tästä yhtään innoissani. Tuskimpa tulen siis ostamaan uudelleen. Valitettavasti en tiedä tämän hintaa tai nykyistä saatavuutta, mutta eiköhän näitä ihan jokaisessa vähän isomman kosmeosaston omistavassa marketissa ole.

Ihanaa perjantaita kaikille <3



PS. Kalenterista tuli eilen eyluren irtoripset ja tänään shampoohon sopiva Repairing -hoitoaine. Ihan kiva päästä testaamaan kun on sekä shampoo että hoitoaine (: Noilla irtoripsillä en tee mitään, sillä allergian pelossa en halua ripsiliimaa lähellekkään silmiäni, joten jos joku nuo haluaisi niin hihkaise kommenteissa sähköpostiosoitteesi. Lähtee ensimmäiselle ihan ilmaiseksi vaikkapa joulukortin kera :D

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Kivoja juttuja tullu kalenterista ja mie voisin noi tekoripset ottaa veljen tytölle.Ite en käytä myöskään =)jos viel vapaat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! Vapaana on eli laitan sulle tulemaan (: Toivottavasti on veljentytölle mieleen!

      Poista
    2. Juu se tykkää käyttää irtoripsiä joka päivä .laitan ne sille sit paketissa meneen.Kiitos Annoin ne omat livboxin ripsetkin sille

      Poista
    3. No hieno homma :D Tiedän sitten että tulee tosiaan tarpeeseen!

      Poista