Oh My Makeup!

Laitetaampa tämänkin blogin puolelle ilouutinen siitä, että olen kipeänä eikä bloggaaminen oikein nyt suju. Voimat on totaalisen poissa, vaikka hirveästi haluaisin teille esitellä vaikka mitä! Täytyy vaan koettaa kovasti parannella.

Hyvää uuttavuotta myös teille kosmeblogin lukijoille (: Ensi vuonna sitten palaillaan.
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Heipähei! Olen lähdössä huomenna joululomalle, joten tämäkin blogi hiljenee reiluksi viikoksi (: Ajattelin vielä kuitenkin ennen lähtöä esitellä yhden viikon ostoksen ja Kicks-kalenterista tulleen tuotteen.


Sittarista löysin jälleen kerran näitä The Color Workshopin tuotteita. Tämä kyseessä oleva, melko syyssävyinen paletti sisältää luomivärien lisäksi poskipunan ja huulipunan ja hintaa tällä oli kuutisen euroa. Ei yhtään hassumpi hinta-laatu-suhde! Kaikki punaisen sävyt -blogin Riikka oli tästä kyseisestä paletista tehnyt jo postaustakin (:


Kicksin joulukalenterista tuli tänään sitten Vanilla & Coconut -tuoksuinen käsirasva. Ihan jees. Jos joku miettii, että miten kalenterille nyt käy kun karkaan muualle, niin aion avata loput luukut huomenna :D Ei tuota jaksa enää takaisinpäin raahata. Esittelen loput tuotteet sitten kunhan palailen lomilta.

Toivotan nyt myös teille kosmeblogini lukijoille oikein ihanaa joulunaikaa (: Muistakaa nauttia tunnelmasta, ruoasta ja yhdessäolosta täysillä! <3


Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Hui, enää kaksi päivää tehokasta bloggausaikaa ennen joululomalle siirtymistä ja samalla tehtävää on niin maan pahuksesti että hyvä kun ehdin tekemään mitään :D Ennen joulua on kuitenkin ihan pakko esitellä yksi näistä ihanista essencen joulumonoista, joista pinkillä Sugar Plum Fairyllä tein yksivärisen meikin tässä eräänä kauniina päivänä.


Sävynä Sugar Plum Fairy on kirkas pinkki, jossa on kevyttä hohtoa. Pakkauksessa lukee 'with metaqllic texture', joten olin toivonut vähän metallisempaa luomiväriä, mutta tähän on nyt tyydyttävä. Nappi on muovinen, mutta ylisöpö kuviointi piristää kovasti sen ulkoasua. Tykkään juuri tuollaisista söpöistä yksityiskohdista, tämä on siis täysin minun mieleeni (: Pigmenttiä on reilusti! Ei tarvitse paljon hinkkailla.



Meikki on tehty hyvin yksinkertaisesti sipaisemalla Sugar Plum Fairyä koko luomelle Cailap by Mariela Sarkiman jättiaplikaattorilla. Pinkki meikki myös jotenkin korostaa silmieni harmautta, mistä tykkään kovasti :D Lookista tuli oikein pirteä, joskin ei kovin talvinen saatikka jouluinen. Voipi olla että tämä joulunappi päätyy laatikkoon odottelemaan kesäisempiä kelejä...



Voin kyllä suositella näitä essencen luomivärejä lämmöllä ja jos pinkkihammasta kolottaa niin tästä lähtee kyllä oiva apu :D En itseasiassa edes muista omistanko ennestään yhtään näin räikeän pinkkiä nappia. Loistava löytö parilla eurolla, jos on tilausta saksanmaalle laittamassa.

Oikein ihanaa torstaita teille <3


PS. Kicks-kalenterista tuli eilen jälleen kynsilakkaa ja tänään pieni ja söötti pullo Clean Warm Cotton -tuoksua <3 On sekin niin lutuinen!
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Sain mieheltäni hieman erikoisen pyynnön viikonloppuna: "Etkö voisi tehdä luonnollisempaa meikkiä?" :D On poloinen ilmeisesti kyllästynyt koko syksyn kestäneisiin tummiin sumusilmiin (no täytyy myöntää, niin vähän minäkin). Miehen mieliksi sitten tekaisin sunnuntaiksi oikein kunnon nudemeikin niin nudesti kun Ine vaan osaa. Löysinkin sitten käyttötarkoitukseen erittäin sopivan napin, Max Factorin Max Effect -monon, jonka pelastin syksyllä alelaarista, ja yllätyin erittäin positiivisesti.


Värinä Creme Champagne on vaalea, hieman hiekan sävyinen nude, joka hohtaa hienoisesti. Sävy sopii erittäin hyvin ihonväriini, kuten esim. swatchistakin huomaa. Luomilla tulos ei kuitenkaan ole hohtava, vaan lähinnä mattaista muistuttava. Vähän kuin omat luomet, mutta tasaisemman värisenä (:



Meikissä en ole käyttänyt muuta kuin tätä monoa ja mustaa rajausta. Ripsivärinä käytin ainoastaan sitä viikolla ostamaani L'orealin glittertopcoatia, mutta näkyykö se? No ei. Ei sen välttämättä tietenkään ole tarkoituskaan näkyä nakuripsissä, mutta silti. Meikki oli ilmeisesti onnistunut, sillä mies oli tyytyväinen ja kehui, että näytin oikein nätiltä ja luonnolliselta :D Kuulemma vaihtelu virkistää.



Tätä nappiahan voisi käyttää myös esimerkiksi kulmaluulla tai luomen pohjustuksessa (: Tosi monikäyttöinen mono siis! Itse olen ainakin tosi tyytyväinen löytööni ja uskon, että kevään aikana tulee vielä monet nudemeikit tällä tehtyä. Jos nudenappi/sävy on vielä hakusessa, kehotan tsekkaamaan tämän, mikäli kaupan hyllystä vielä löytyy.

Mahtavaa tiistaita kaikille! (:


PS. Kicks-kalenterista tuli tänään iiiiihana söpö pieni pullo Juicy Couturen Viva La Juicy La Fleur -tuoksua <333 Oijoijoi, tuoksufriikki arvostaa! Kyseisen tuoksun originaaliversion kyllä omistan, mutten tätä La Fleur -flankeria ja siksi onkin tosi kiva päästä tätä tuoksuttelemaan. Pullossa on tavaraa ruhtinaalliset 5ml, joten ei edes mikään minimininäyte. Tykkään!
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Minulla pitää nyt tosielämässä niin kiirettä koulun ja joulun kanssa että vähän ongelmallista alkaa olla löytää aikaa blogeille, mutta yritetään (: Tässä nyt siis myöhässä viime viikon ostokset!


Aika meikkipainotteista on!


Tein siis taas tilauksen kosmetik4lessille, sillä olen täydellisen ihastunut essencen kosmetiikkaan :D Dark Romance -goottikokoelman perään olin kovasti ja tilauksessa tuli mukana kokoelman molemmat luomivärinelikot Mystery Glam ja A Romance to Remember, moussemuotoinen poskipuna (tosi jännä!) ja siihen sointuva huulipuna joiden molempien nimi on Red Romance sekä tumma top coat -huulikiilto sävyssä Black Shadow.


Tykkään kovasti I Love... -sarjasta ja yllätys oli suuri, kun tätä oli tullut lähivaltsuun. Tarjolla oli ainakin käsivoidetta, vartalovoidetta ja -kuorintaa, mutta itselleni nappasin tämän viilentävän geelin. Ja pienen testin jälkeen voin todeta että kyllä on muuten viilentävä! :D Aivan loistava kuumottavien tassujen pelastamiseen.


Ihana eekku päätti jostain kumman syystä heittää minua ihanalla lahjalla, johon kuului kaksi kaksi Sencebeauty-merkkistä jumbomeikkikynää. Pikaisella swatchauksella vaikuttivat upeilta, joten kiitokset sinne! L'orealin Volume Million Lashes -glittertopcoatmaskaran ostin Anttilasta kympin alepassilla, joten hintaa jäi tälle kymppi. Olen tätäkin ehtinyt vähän testailla ja suureksi pettymykseksi alkaa osoittautua, mutta tästä myöhemmin lisää... Lumene Natural Coden meikkikynä sävyssä Green ja huulikiilto sävyssä Berry Sherbet löytyivät alelaarista eurolla kappale (:

Semmoisia tällä viikolla (: Vielä on viikko tehokasta shoppailuaikaa ennen joulua ja varsinkin alennusmyyntejä!

Parhainta maanantai-iltaa teille <3


PS. Kicks-kalenterista tuli eilen kynsilakkaa joka tuttuun tapaan esittäytyy kynsiblogin puolella. Tänään tuli sitten Clean laundry -tuoksuinen suihkugeeli. Ihan kiva, mutta vähän tylsää (:
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Joku muistaa ehkä kuinka ostin vähän aikaa sitten sittarista supersuloisen kukanmuotoisen meikkipaletin? Yleensä kai tälläiset mielletään enemmänkin sellaisiksi nuorten tyttöjen ensimmäisiksi meikeiksi, mutta minä en vaan voi vastustaa söpöjä asioita ja tämä kuului minusta ehdottomasti kategoriaan. Olen nyt testaillut palettia parin erilaisen meikkilookin voimin ja voin nyt ehkä sanasen tästä teillekkin sanoa.


Paletti on jo kovasti blogissani tutuksi tullutta merkkiä The Color Workshoppia ja sisältää neljä erilaista luomivärinelikkoa, korallisen poskipunan, neljä luomiväreihin sopivaa huulikiiltoa, ripsivärin ja kolme meikkeihin sopivaa sivellintä. Meikit ovat kahdessa kerroksessa, eli päällimmäisenä ovat poskipuna ja luomivärit, mutta kukan terälehdet voi vetää sivuun ja alta paljastuu sitten huulikiillot ja muut oheistarvikkeet. Mekaniikka on hieman kömpelö kuten hinnan puolesta voi olettaakkin, jotkut terälehdet ovat hieman jäykempiä kuin toiset ja mokomat heiluvat myös vähäsen, mutta muuten systeemi on ihan toimiva enkä ainakaan vielä ole saanut mitään rikki.




Olen nyt testaillut kahta erilaista luomivärisettiä ja niihin sopivia huulikiiltoja sekä poskipunaa, ripsaria en ole vielä tarvinnut. Värit näissä seteissä on soinnutettu yhteen ja mukana on erilaisia koostumuksia, on mattaa, vähän metallinhohtoista ja shimmeristä luomiväriä. Huomatkaa supersuloiset kukkakuviot pinnassa! Luomivärit toimivat ihan nätisti ja kestokin on halpikseksi ihan hyväksyttävä, näin neljä tuntia meikkauksen jälkeen meikki näyttää ihan uudelta. Huulikiillot eivät ole yhtä pitkäkestoisia ja tälläistä palettia on ehkä hieman hankala kuljettaa mukana lisäämistarkoitusta varten, mikä ei tietenkään ole kovin käytännöllistä. Huulikiiltoa on lisäksi yhdessä napissa yllättävän vähän, sain nimittäin jo yhdellä käyttökerralla pannunpohjan näkymään.

Pinkimpi huulikiilto siniseen meikkiin

Lämpimämpi kiilto punasävyiseen meikkiin

Poskipunasta ei valitettavasti ole kuvia sillä testailin sitä jo lähes heti paletin saatuani, mutta ihan hyvältä sekin näytti (: Jätän kuitenkin koralliposkarin suosiolla keväämmälle. Ensimmäisessä lookissa olen käyttänyt tuota sinisen sävyistä settiä, sinistä rajauskynää ja settiin sointuvaa kirkkaanpinkkiä huulikiiltoa. Toisessa, tänään tehdyssä meikissä olen käyttänyt punasävyistä terälehteä (sisänurkassa ja kulmaluulla valkoista, liikkuvan luomen keskellä vaaleanpunaista ja ulkonurkassa ja varjostuksessa burgundia jonka päälle laitoin vielä tuota mustaa), mustia vahvoja rajauksia ja vaaleanpunaisempaa huulikiiltoa. Tykkäsin molemmista meikeistä kovasti!

Sinisävyinen meikki


Punasävyinen meikki

Paletin hinta on muistaakseni 14 euroa ja näitä löytyy (jos kaikkia ei ole vielä viety joululahjoiksi) ainakin sittareista. Muistan nähneeni näitä jossain toisessakin kaupassa, mutta valitettavasti mieleeni ei muistu yhtään, että missä. Uskon kyllä että tässä olisi vallan mainio joululahja tyttärelle tai nuoremmalle siskolle ja miksei tietysti myös itselle, jos ei ole turhan ennakkoluuloinen (: Itse ainakin tykkään!

Mahtavaa lauantaita teille lutuisille lukijoille <3


PS. Kicks-kalenterista tuli tänään Burt's Beesin huulirasva (: Tosi hyvä saalis minusta! Sääli että minulla on huulirasvoja varastossa sen verran, että tämä nähdään käytössä todennäköisesti vasta joskus 2015 tienoilla... Muttajoo, kiva yllätys!
Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
Heipähei! Ihan ensimmäiseksi on nyt pakko hehkuttaa, että eilen oli meillä viimeiset oppitunnit koulussa ja meikätyttö on nyt sitten opinnäytetyötä vaille valmis insinööri! :D Eli siis ihan loppusuoralla ollaan. Koulun lopettaminen on kuitenkin niin rankkaa hommaa, että tässä on mennyt pari päivää lähinnä nukkumiseen. Kasasin kuitenkin vihdoin itseni. Koska varsinkin talvella meidän monien tassut kaipaavat niin kipeästi kosteutta, tänään esittelyssä on Herbinan suloisen MarjaSpa -sarjan kosteuttava ja pehmentävä jalkavoide, jonka hankin muistaakseni viime vuodenvaihteessa joulunjälkeisestä alesta ja otin käyttöön kesällä edellisen voiteen loputtua.


Voiteen kuvauksessa luvataan kosteuttavan ja pehmentävän jalkojen ihoa sisältäen mm. karitevoita, avokadoöljyä ja vadelmauutetta ja tuotteen olevan ihanteellinen kuiville kantapäille. Tavara itsessään on valkoista, paksuhkoa ja tuoksuu hitusen teollisen makealle, mutten erota tässä mitään erityisiä marjoja. Pakkaus on minusta auttamattoman tylsä, mutta onneksi tälläisessä tuotteessa se ei ole pääasia :D Saattaisi kyllä kuitenkin ulkonäkönsä vuoksi jäädä minulta kauppaan.


Olen hieronut tätä tassuihini suihkun jälkeen muutaman kuukauden ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina ei vain yksinkertaisesti ole aikaa tai haluja istua alas ja odotella että voide imeytyy! Tämä on nimittäin ikävän hidas siinä hommassa paksuutensa vuoksi, eli ehkä olisi parempi yöksi.

Täytyy kuitenkin myöntää, että tämän teho on ikävä kyllä pettymys. Tämä taitaa olla enemmänkin sellainen ylläpitävä kuin korjaava voide, sillä tassut pysyvät suunnilleen kunnossa, mutta kuivat kantapäät eivät muutu kyllä miksikään. Toki myös kuorin jalat viikottain mikä helpottaa hieman, mutta tarpeeksi hoitava tämä voide ei ole. Muutenkin tämä on ehkä vähän tylsä, mitä on ikävä sanoa mistään tuotteesta, mutta en ole tästä yhtään innoissani. Tuskimpa tulen siis ostamaan uudelleen. Valitettavasti en tiedä tämän hintaa tai nykyistä saatavuutta, mutta eiköhän näitä ihan jokaisessa vähän isomman kosmeosaston omistavassa marketissa ole.

Ihanaa perjantaita kaikille <3



PS. Kalenterista tuli eilen eyluren irtoripset ja tänään shampoohon sopiva Repairing -hoitoaine. Ihan kiva päästä testaamaan kun on sekä shampoo että hoitoaine (: Noilla irtoripsillä en tee mitään, sillä allergian pelossa en halua ripsiliimaa lähellekkään silmiäni, joten jos joku nuo haluaisi niin hihkaise kommenteissa sähköpostiosoitteesi. Lähtee ensimmäiselle ihan ilmaiseksi vaikkapa joulukortin kera :D
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Nykyisen melko runsaan tarjonnan vuoksi vuonna 2009 lanseerattu tuoksu on jo suunnilleen muinaishistoriaa, mutta koska pidän tästä kovasti, aion kuitenkin esitellä tämän teillekkin! Kyseessä on siis Avril Lavignen Black Star, vähän teinimaineessa oleva ihana suklaapohjainen parfyymi. Kyseinen tuoksu on kanadalaisneitosen ensimmäinen ja tätä seurasivat vuoden välein ensin Forbidden Rose ja myöhemmin Wild Rose, joista ensin mainitun omistan myös. Omasta mielestäni tämä on kuitenkin näistä kahdesta parempi.


Black Star on makea gourmand-tuoksu, joka sisältää mm. tummaa suklaata, tummaa luumua ja kiinanruusua. Gourmandilla tarkoitetaan yleensä tuoksuja, joissa on käytetty syötäviä ainesosia tai jotka muuten vain tuoksuvat jälkiruoille. Mainittujen nuottien lisäksi ainakin omalla ihollani tässä tuoksuu erittäin voimakkaasti päärynä, joka tekee tuoksusta hivenen kirpeän. Teinituoksuille tyypilliseen tapaan tuoksupilvi, sillage, ei ole kovin voimakas, vaan tuoksu pysyttelee lähempänä ihoa vaikka onkin eau de parfum -vahvuinen. Näin vieressä istuva kaveri ei saa päänsärkyä, jollei nyt ihan koko pulloa suihkuttele päälleen.


Paketin ja pullon ulkoasut ovat ainakin minuun vetoavan tyttömäisellä tavalla rock-henkisiä. Vaikka pullo ei maksakkaan kuin noin 30 euroa, tässä ei minusta ole tippaakaan halpa vaikutelma, kuten ei itse tuoksussakaan. Pullossa tulee mukana sormus, jonka olen toistaiseksi jättänyt paikoilleen, ilman sitä tuo näyttää vähän alastomalta ja rockfiilis kärsii, mutta tuoksun loputtua otan sen varmasti käyttöön. Neste on söötin vaaleanpunaista.


Miinus tuoksussa on se, että halvemmalle hintaluokalle hyvin tyypilliseen tapaan tämä ei kestä kovin kauaa, vaan haihtuu ainakin omalta iholtani muutamassa tunnissa. Itseäni lisäily ei haittaa, mutta uskon että moni kaipaa tuoksultaan kestävyyttä. Pullosta tuleva suihku on todella pehmeä moniin muihin tuoksuihin verrattuna, sellainen sumutyyppinen, ja tuntuu kivalta iholla. 

Itse olen kuluttanut tätä tuoksua jo yhden 10ml pikkupullon ja nyt ostin sitten alennuksesta ison. Myöskin mieheni tykkää tästä kovasti, luultavasti tuon suklaan takia :D Ilmeisesti tämä on jo niin vanha että on poistumassa Suomessa hyllyiltä, mutta mikäli tähän vielä törmäätte, suosittelen kokeilemaan. Raikkaiden tai sporttisten tuoksujen ystäville tämä ei varmasti ole, mutta makeista ja gourmandeista pitävälle nuorelle/nuorekkaalle naiselle tässä voisi olla juuri passeli arkituoksu syys/talvikaudelle. Kesällä vahva suklaan tuoksu voi olla vähän liikaa, kun muutenkin kaivataan raikkautta. Hintaansa nähden kuitenkin suhteellisen laadukasta tavaraa! 

Oikein mahtavaa keskiviikkoiltaa teille myöhäisille ja hyvää huomenta aikaisille :D

PS. Kicks-kalenterista tuli tänäänkin kynsilakkaa, joten sekin näkyilee tuolla kynsiblogin puolella.
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Huomasin, etten ole vielä esitellytkään tätä mukavaa ystävääni Rimmelin tummanvihreää kajalkynää sävyssä Jungle Green (: Tänään tein sitten silmiini tummanvihreän meikin, johon kyseinen kynä sopi kuin nakutettu! Valitettavasti en nyt yhtään muista mistä olen tämän ostanut ja millä hinnalla, mutta todennäköisin vaihtoehto on Anttilan alelaari ja erittäin halvalla.


Jungle Greenin sävy on tumma vihreä, enemmän siniseen kuin keltaiseen taittava, saattaa jopa näyttää hieman vedenvihreältä. Kynällä saa helposti vahvaa jälkeä aikaan ja massa levittyy pehmeästi hankaamatta. Sääli että tummanvihreää tulee käytettyä jokseenkin harvoin, sillä laadultaan tämä on erittäin hyvä (: Siinä missä muu meikki on näin kuuden tunnin jälkeen jo hieman kulahtanut, rajaukset ovat vielä terävinä paikallaan. 


Meikkikuvat tänään on otettu tosiaan muutama tunti meikin teon jälkeen eikä luomivärien laatu ole kovin kummoinen (nudeissa kohdissa piti olla hopeista väriä mutta se vain katosi!), joten ignooratkaa kulahtanut meikkilook ja ihailkaa kaunista rajausta :D Jungle Greeniä on siis sekä ylä- että alaripsirajassa. Taisi olla paras osuus koko meikissä, joka on muuten tehty pari vuotta sitten ostamallani The Color Workshopin paletilla. Paletti oli halpa ja jälki sen mukaista.



Koska tämäkin tuote on jälleen kerran alesta haalittu, en valitettavasti tiedä tämän saatavuudesta tai oikeasta hinnasta, mutta mikäli Rimmelin hyllyä eksytte tutkimaan, suosittelen kokeilemaan heidän kajalkyniään! En usko että tulette pettymään hinta-laatu-suhteeseen. Voisin ehdottomasti hankkia näitä lisääkin ja luultavasti näin tulenkin vielä tekemään, mikäli kivoja sävyjä vastaan tulee (:

Ihanaa tiistaita teille ihanille lukijoille!


PS. Kicks-joulukalenterista tuli tänään vaaleanpunainen käsirasva. Menee varastointiin, joten en ole kehdannut avata ja tuoksutella, mutta voihan awwws <3 On se söpö!
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Tämä on muuten blogin sadas postaus! (: Tilasin tosiaan kosmetik4lessiltä nämä essencen kivan joulukokoelman ihanat poskipunapuikot! Kauden teemaan kuuluvasti väreinä olivat kirkas punainen Run, run Rudolph! ja pehmeä pinkki Sugar Plum Fairy. Hintaa näillä oli muistaakseni pari euroa kappaleelta ja olen ehtinyt jo molempia testata.


Puikot ovat tietysti shimmerisiä ja mukavan helppoja sutaista poskelle ja häivyttää. Näissä on muuten ihanan makea tuoksu! Tavaraa on ihan runsaasti ja huulipunista tuttu kierresysteemi oikein käytännöllinen. Käyttömukavuudessa siis kaikki kunnossa.


Tokihan kaikki tietävät, että voidemainen poskipuna tulee levittää puuterin alle? Totesin kaikkein helpoimmaksi tavaksi tehdä iloiset pallukat poskipäihin ja häivytellä siitä sitten ohimoa kohti. Kokeilin ensin tehdä yhden pitkän vedon, mutta tavaraa tuli silloin ehkä vähän liiankin runsaasti. Puuteroinnin jälkeen punat ovat todella luonnollisen näköisiä, vain pieniä häivähdyksiä. Tokihan överiposketkin saa jos häivyttämättä jättää, mutta noh...

Sugar Plum Fairy

Run, run Rudolph!

Omasta mielestäni nämä ovat aivan loistavia tuotteita ja näen nämä kyllä kovassa käytössä näin joulun alla (: Essence onkin halvasta hinnastaan huolimatta ihan laadukas merkki ja voisin ehdottomasti hankkia tämäntyyppisiä poskareita heiltä enemmänkin. Jos tilausta on saksanmaalle lähdössä, voin kyllä näitä suositella mukaan!

Ihanaa maanantaita kaikille!


PS. Kicks-kalenterista tuli tänään hiuslakkaa. Tuotteena ehkä vähän meh kun käytän niin vähän, mutta onhan tuo pinkki purkki nyt vaan ihan tajuttoman ihana kylppärissä :D
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ►  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ►  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ►  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ▼  2013 (105)
    • ▼  joulukuuta (18)
      • Hyvää uuttavuotta!
      • Joululomalle
      • Essence Sugar Plum Fairy -luomiväri
      • Max Factor Max Effect Mono eye shadow: Crème Champ...
      • Viikon 50 saapuneet
      • Pari meikkilookia kukkapaletilla
      • Herbina MarjaSpa jalkavoide
      • Avril Lavigne Black Star
      • Rimmel Soft Kohl: Jungle Green
      • Essence Happy Holidays Blush Stick
      • Viikon 49 ostokset
      • Franck Provost Expert Detangling -hoitoainesuihke
      • Joulukuun Livbox
      • Kicks: appelsiinisuklaamutanaamio
      • Nivea Refreshing Cleansing Milk + Toner
      • Sebamed Lip Defense
      • Marraskuun Yves Rocherit ja kalenterin ensimmäinen...
      • Kuukauden loppuneet
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose