Cailap by Mariela Sarkima The Sponge ja viime viikon ostokset

by - 5.1.15

Tänään aion esitellä teille erään meikkivälineen, josta on tullut itselleni tärkeä työkaveri (: Kyseessä on Livboxista aikanaan tullut Cailap by Mariela Sarkiman The Sponge, elikkäs the meikkisieni. No plääh, mitä erikoista on meikkisienessä, ajattelee sitten joku. Sivellinihmiset tästä eivät välttämättä innostukkaan, mutta itse ainakin käytän sormia, sientä ja sivellintä sekaisin riippuen ihan meikkipohjan tyypistä, joten tämmöinen vähän perussientä luksuksempi tuote onkin meikkipussissa aikas oiva.


Cailap by Mariela Sarkiman meikkivälineet ovat siis näitä turkooseissa pakkauksissa olevia ja tässä sienessä erikoista on se, että sienen lisäksi tässä on vielä samettipuoli puuterin levitykseen. Kuinka kätsää! Toisella puolella levitellään meikkipohja ja samettipuolella voi sitten taputella puuteria kiinnittämään meikin. Itse olenkin käyttänyt tätä usein juuri noin.




Sieni on muodoltaan timantin näköinen, joka mahdollistaa myös kasvon nurkkien kuten silmäkulmien ja nenunpielien meikkailun ihan vaivatta. Tavallisesta markettisienestä tämän erottaa myös tuntuma: tämä on paljon tiiviimpi ja jämäkämpi kuin vertailuun ottamani perusmallin sieni, joka taas on aika löysä lörpötin. Markettisieni myös imee itseensä enemmän meikkiä, toisin kuin tämä Mariela Sarkiman sieni, joten vähemmän voidetta menee hukkaan. Eikös kuulostakkin hyvältä?

Huomatkaa imeytymisero!

Omani on jo käytössä vähän kärsinyt ja levähtänyt yläreunastaan :D Cailap by Mariela Sarkimaahan saa Sokoksista ja hintaa tällä sienellä on 3,90€ ja minusta ihan täysin hintansa väärti! Kunhan vaan muistaa pitää huolella, ettei tuon samettipuolen liimaukset irtoa. Minulla ei ainakaan ole ollut sen kanssa mitään ongelmia, vaikka useasti olen sienen pessytkin. Aivan erinomainen pienen budjetin meikkiväline, jota suosittelen kaikille meikkisienien ystäville!


Ja katsastetaan nyt sitten vielä ne viime viikon ostokset (: Tilauksia saapui kaksi, Yves Rocherille alekampanjan aikana tekemäni sekä varmaan ensimmäinen Kosmetik4less-tilaus ikinä, joka ei sisältänyt Essenceä. Bhcosmeticsin avaruuspaletti vaan oli ihan pakko saada! Lisäksi kävin noukkimassa uusimmat Maybellinen Baby Lipsit testiin ja Sokoksen euron alelaaria olen myös tyhjennellyt neljän silmänrajaustuotteen muodossa.

Galaxy Chic -paletista

Galaxy Chic -paletista

Galaxy Chic -paletista



Tämmöistä sitten! Taidanpa siirtyä taas tuohon jokapäiväiseen postaustahtiin, alkaa nimittäin työpöytä täyttyä esiteltävistä tuotteista ja meikeistä :D Näkyillään siis huomenissa! Kivaa illanjatkoa.

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Miksei Tampereella oo Sokoksella euron alelaaria, pöh, nuo samat IsaDoran (?) rajaukset on tällä hetkellä jotain 8 euron luokkaa alessa. Vääryys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o! Mä olin niiiiin onnessani kun näin ne jossain euron kärryssä meiän Sokkarilla :D En edes meinannut uskoa todeksi, aattelin että joku oli laittanu ne vahingossa sinne. Mitä näistä sai maksaa uutena, jotain pari kymppiä? Himoitsin näitä jo sillon kesällä >:)

      Poista
  2. Kivoja ostoksia ja mie tykkäsin kanssa tuosta meikkisienestä,tosin se alkaa mullakin veteleen viimesiä,mutta ehdottomasti hyvä tuote

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia (: Onhan noi meikkisienet kuluvaa tavaraa varsinkin jos pesee viikottain :D Toivottavasti tämä mun nyt vielä hetken kestäisi, niin en joutuisi käyttämään noita varastossa lojuvia markettisieniä pois...

      Poista