Essence Hidden Stories - Swatchit ja the Look

by - 15.1.15

Heippahei! Essencellä onkin viime aikoina ollut vähän outo meininki, sillä tässä välissä olisi ainakin nettisivujen mukaan pitänyt tulla Like an Unforgettable Kiss -rakkausteemakokoelma, mutta sen kohtalo on nyt vähän vielä auki. Nooooh, eipä sillä, odotinkin enemmän tätä Hidden Stories -keijukokoelmaa (kuin kuuta nousevaa!) mutta behold, tässä olisi yksi pettymyspostaus taas kasassa.


Hidden Storiesiin kuuluu neljä souffle-luomiväriä, kaksi maskaratopperia, kaksi huulikiiltoa, kaksi voidemaista korostustuotetta, viisi kynsilakkaa, kolme purkkia kimalletta ja kaksi jonkinmoista värisprayta hiuksiin. Näistä tuotteista Kosmetik4lessiltä puuttui yksi luomiväri, toinen maskaroista, kaksi kynsilakoista ja yksi kimalluspurkeista. Eli ihmeen vajaalla kokoonpanolla mentiin? Valkoisen (lue. kirkkaan) huulikiillon ja hiustökötit jätin ottamatta, kaiken muun naputtelin tulemaan.


Enchanted by Hint of Mint (turkoosi), Enter Wonderland (harmaa) ja Mauve-llous Fairy (lila)

Aloitetaan sitten niistä luomiväreistä. Souffle-on muotona ihan uutta ja minusta aikas hauska! Yksi purkeista oli kuitenkin ihan auki ja väri oli hitusen muita kuivempi, murr. Souffle ei ole tavallaan voide eikä puuteri, vaan jotain siltä väliltä. Se löllyy hauskasti koskettaessa! Millään muulla näitä ei saa levitettyä kuin vaahtomuoviaplikaattorilla, sormet tai siveltimet eivät toimi ollenkaan. Tuntuvat nestemäisiltä luomella, mutta kuivuvat pian ja näitä voi ihan normaalisti häivytellä siveltimellä. Ihanan metallinen koostumus, mutta ehdoton miinus siitä, ettei värien välillä ole oikeastaan kummoista eroa, kuten swatcheista näkyy. Näitä voin suositella sillä varauksella, että ottaa vain itselleen kivoimman vivahteen, kaikkia kolmea ei tarvita. Kesto näissä on hyvä, kuten Essencen voidemaisissa yleensäkkin.



Maskaratopperi menee sitten penkin alle. Harjaa tässä ei ole, vaan samanlainen muoviratkaisu kuin esimerkiksi Lumenen juhlakauden glitterripsarissa. Paha vaan, että harja on niin tiukasti sisällä putkilossa, että täysillä saa vetää. Massa on nestemäistä, joten sitä lentää harjan plumpsahtaessa pihalle ainakin metrin päähän, näitä kuvia ottaessa kameranikin sai osumaa. Eikä kimallus näy mihinkään, kuvissa minulla on tätä kaksi kerrosta. En voi suositella.



Huulikiilto se vasta pettymys olikin. Kuvissa näyttää ihanalta punavioletilta, tosielämässä täysin kirkas pienellä pinkillä kimalluksella, toisinto Aquatix-kokoelman kiilloista, paitsi että vinyylisempi. Aplikaattori on perusmallia ja tuntuu huulilla ihan hyvältä, mutta odotin niiiiiin paljon enemmän. Plussaa kuitenkin herrrrrkullisesta appelsiinisesta tuoksusta, noms.


Vasemmalla Rose in Wonderland (v. pun) ja vasemmalla Enter Wonderland (lila)

Korostusvärit ovat sitten ehkä kivoimmat tuotteet noiden luomivärien lisäksi, mutta sama ongelma näitäkin vaivaa: sävyissä ei ole juuri eroa. Ihanan hohdon näillä saa, kevyesti annosteltuna täysin luonnollista ja kerrostamalla dramaattista, mutta jos näitä nyt haluaa kokeilla niin suosittelen vain miettimään haluaako astetta lämpimämmän vai kylmemmän korostuksen, molemmat ovat tässäkin tapauksessa vähän hukkaostos. Tuntuvat kyllä ihanalta sormissa ja levittyvät iholle kuin unelma, joten laadussa ei valittamista!


Jos en olisi hieno lady ja tämä ei olisi tyylikäs blogi, sanoisin näistä kahdesta kimalluspurkista muutaman ei-niin-hienon ja arvokkaan sanasen. Näillä ei nimittäin tee YHTÄÄN MITÄÄN, edes se kuuluisa vesilintu ei näistä innostuisi. Ensinäkään, nämä eivät ole silmille sopivia toisin kuin saattaisi ehkä ymmärtää. Pakkauksessa lukee, että käytetään huulille, vartalolle tai kynsille. Huulille yritin, ei tartu huulipunaan ollenkaan. Kynsille aivan liian hentoa, uppoaa pohjaan eikä näy taatusti mihinkään. Vartalo on sitten ehkä ainoa mihin näitä voi tunkea, mutta ei helkkari miten rasittavaa noin pienestä purkista saada isoja osia kimallutettua. Sävyeroja ei näissäkään ole minkäänlaisia, säästäkää itsenne mielipahalta ja jättäkää ostamatta, ei helkkari miten huonoa tavaraa!




Lookissa olen käyttänyt kaikkia luomivärejä: turkooseinta liikkuvalla luomella, lilaa luomivaossa ja harmahtavaa kulmaluulla, ripsissä on tietysti tuota maskaraa kuten jo sanoinkin, poskipäillä, nenänvarressa ja leuassa on korostustuotetta ja huulilla kiiltoa. Kimalletta en edes yrittänyt tänne mahduttaa. Talvisen freesi, jäisen hyinen meikki. Tunsin kyllä oloni ihan keijuprinsessaksi!

Että semmoinen kokoelma. En sanoisi, että mitään näistä voisin kauhean erityisesti suositella, mutta kivoimmat jutut olivat tosiaan luomivärit ja korostuskamat, ei siinä montaa euroa menetä jos ottaa jotkut sävyt ostoskassiinsa :) Kaikki loput olivat sitten joko pettymyksiä tai muuten vain roskaa, joten aika vahvasti miinuksen puolellehan tämä kokoelma menee. Voi tätä pettymyksen määrää, niin lupaavalta kuin Hidden Storieskin vaikutti!

Oikein hauskaa illanjatkoa kaikille tästä masentavasta pätkästä huolimatta! :D

You May Also Like

8 kommenttia

  1. Ähh ja möhh, tilasin just tosta sarjasta toisen noista korostusväreistä.. Ja kun arvoin että ottaa vai jättää, olis vissiin voinu jättää :'D Tää essencessä on rasittavaa, sarjojen laatu vaihtelee niin älyttömästi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o! Oon huomannu ihan samaa. Mut älä huoli, ei noi korostusvärit hintaansa nähden ole yhtään pahoja :) Kokeile, saattaahan se olla että tykkäät.

      Poista
    2. En tiiä sainko jonkun maanantaikappaleen mut se korostusväri oli ihan kauhea ! :0 sen paletin pinta vaan pyörii sormen alla ja väriä ei irtoa yhtään :/ onneks ei ollu kallis.. :D

      Poista
    3. Voi eiiii >: Kokeile hieroa sormea silleen ettet paina ollenkaan ja ihan pikaisesti vaan hipaiset? Jos itsekkin hinkkaan liian kauan sitä väriä niin se lähtee vaan pyörimään :)

      Poista
  2. Aivan ihanat nuo luomivärit! :-)

    VastaaPoista
  3. Odottelen vielä Like an Unforgettable Kiss-kokoelmaa, tosi pettymys jos se ei ilmesty. Haluan ne huulipunat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että Essencellä on käynyt julkaisujärjestyksessä virhe, koska onhan tuo nyt aika selkeästi ystävänpäiväkokoelma ja tulossa varmaan piakkoin, toivottavasti :) Ainakin se on nyt näkynyt Essencen fb-sivuilla

      Poista