Oh My Makeup!

Ennen Joensuun Yves Rocher -liikkeen lopettamista ehdin vielä nappaista sieltä mukaani kaikenlaista pientä, mukaanlukien tämän upean monon, jonka sävy ja glitterkoostumus suorastaan huusivat minua hyllystä. Omistan ennestään yhden tälläisen Intense Color -monon, mattaoranssin, ja nyt on sitten testailtu myös tämä glitterversio. YR:n nettisivuilla monoja on myös kolmannessa koostumuksessa, hohtavana, mutta niitä en valitettavasti ainakaan vielä ole käsiini hankkinut.



Jos aloitetaan puhumaan vaikka näiden pakkauksesta, joka on tyylikäs musta. Kansi aukeaa helposti ja on jämäkkä, eikä aukinaisenakaan lerputa ja lörpötä minne sattuu. Mukana tulee pikkuinen aplikaattori, joka tosiaan on melko pieni ja sen kanssa meikkaaminen menee melko nyhräämiseksi, mutta onpahan kuitenkin. (Käytän kuitenkin aina luomivärien omia aplikaattoreita, mikäli sellainen mukana on, jotta säästyn sivellinpesulta :D Laiska mikä laiska!) Sävy on kirkas keskisininen, sellainen kasarivibat mieleen hyvin äkkiä tuova ja glitteriä on ihan koko massassa eikä ainoastaan päälikerroksessa, mutta toki päällä sitä on kaikkein eniten. Tuo glitter ei muuten ole todellakaan iholla niin räikeä kuin napissa, kuten käsiswatchista näkyy.


Silmämeikissä on ainoastaan tätä Bleu Scintillantia ja kultaiset rajaukset ja pari toimi minusta oikein hyvin. Sävy on tosiaan aika räikeä, mutta eipä se näin kesällä haittaa yhtään. Ja kuten tästä tositoimikuvasta myöskin näkyy, silmät eivät ole mitkään glitterpommit, vaan hippuset ovat lähempänä kevyttä shimmeriä. Nättiä on ainakin omasta mielestäni (: Koostumus on luvatun pehmeä ja tätä on tosiaan helppo kerrostaa joko hempeämmäksi tai voimakkaammaksi meikiksi.




Kellekkäs tätä sitten suosittelisin? Näitä "kimmeltäviä" nappeja on YR:n nettisivuilla tämän sinisen sävyn lisäksi yksi mielenkiintoinen kultainen sävy ja loput neutraaleja kuten harmaita, joten minusta nämä käyvät kenen tahansa neitokaisen kesäjuhlameikkiin aivan loistavasti. Nettisivuilla näille luvataan kahdeksan tunnin kestävyys ja voisin kyllä allekirjoittaa sen, kesti minun lerputtavilla ja rasvoittuvilla luomillani oikein hyvin. Sininen silmämeikki on tällä hetkellä pinnalla, joten mikäli kesäjuhlameikissäsi tai kokoelmassasi yleensä on tälläinen kimaltavan sinisen menevä aukko, niin eikun vaan shoppaamaan! YR:n glitternapit löydät tästä linkistä. (Josta en hyödy mitään, ihan teidän iloksenne lisäsin)

Oikein kivaa viikonloppua teille kaikille ja paljon onnea valmistuville!
Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
Ensimmäiseen Oriflametilaukseeni ikinä otin mukaan mielenkiintoisen näköisen voideposkipunan, jota Oriflame-illanistujaisissa testailin. Poskari oli niin rouhean oloinen neonpinkkinä loistaessaan, että pakkohan sitä oli lähteä testaamaan. Noh, nyt on testattu ja on aika kertoa siitä teillekkin.


Sävy on tosiaan tuubissa ihan räikeä neonpinkki ja sitä se on vielä kädellekkin hitusen tuubista puristettuna. Koostumus on oikeasti todella kevyttä, ihan liruakin jopa, kun tätä lähtee häivyttelemään. Voide asettuu ja sulautuu ihoon hyvin nätisti, kun sormilla hetken pyörittelee ja häivytyksen jälkeen iholle jää kylmä ja viehkeä, joskin aika hentoinen pinkin sävy. 



Ja kuten meikkikuvasta näkyy, ei todellakaan mitkään överiposket. Kyllä sellaiset tällä saa todella helposti jos yliannostelee. Tätä tuotetta ei tarvitse kuin ihan pikkupikkuriikkisen, esimerkiksi tuossa swatchkuvassa oleva nokare on jo poskille hieman liikaa. Todella riittoisaa tavaraa siis, kun tuubi on kuitenkin 20 millinen.


Eipä tästä muuta sanomaan, kun että on todella hyvä tuote. Hintahan tällä on aika muikea (12e, kannattaa bongailla tarjouksia), mutta kuten mainitsin, tuote on erittäin riittoisa ja laatu hyvä, joten kyllä sen raaskii maksaakkin. Näitä voidemaisia poskareita on kaksi muutakin sävyä, suht neutraali persikka ja vähän burgundiin menevä, mutta kyllä tämä neonpinkki vaan on näistä jännin :D Tällä saa sellaiset kunnon viattomat punasteluposket!

Ihanaa illanjatkoa (:
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Nyt on sitten esittelyssä sellaista halpistavaraa että oksat pois! Näitä Golden Rosen Silky Touch -monoja saa tällä hetkellä eurolla Seppälästä, joten ei kyllä todellakaan paljoa maksa. Omistan itse näitä kaikki myynnissä olleet kuusi sävyä ja tämä vaaleanvihreän 108:n olen hankkinut jo vähän aiemmin.



Pakkauksesta täytyy sanoa, että se tuntuu juuri siltä mitä onkin: halvalta. Kansi tuntuu vähän heppoiselta ja pohjan reunat ovat terävät, huonosti hiotut. Itse luomiväri tuntuu kyllä sormissa kivan silkkiseltä, mutta pigmentti on aika heikko, swatchissa on kolme kerrosta väriä. Sävyltään tämä on todella paljon keltaiseen menevä vihreä, jossa on hentoa kultaista hohdetta mukana, ihana keväällä/kesällä. Valitettavasti levitys on aika tuskaista, sillä väriä ei vaan saa luomelle tasaisesti. Nappi myöskin "paakkuuntuu" inhasti pinnastaan kun sitä aplikaattorilla hieroo, ei hyvä.


Meikissä olen käyttänyt tämän parina ihan vaan mustia rajauksia. Aika haalea sävy, mutta kyllä luomilta kuitenkin vihreän erottaa. Kiva vaaleanpunaisten huulten kanssa.




Lopputulema: Tämä Golden Rosen nappi on juuri ja juuri sen euron arvoinen. Jos hermot kestää vähän huonolaatuisempaa tavaraa tai kokoelmasta puuttuu juuri tämä vihreän sävy, eikun vaan Seppälään, ei siitä kyllä paljoa köyhdy. Kaikille muille sanon, että jättäkää väliin, ei ole sen arvoista :D


Ja sitten ne luvatut ostokset. Tällä viikolla tuli käytyä H&M:llä ja sieltä alehyllystä bongasin sitten itselleni hauskan lilan eyelinerin ja söötin poskipunan (sävy Sugar Coral), molemmat euron kappale. Noita eyelinereitä oli paljon myös muita värejä eurolla, mm. kimalteleva ruskea, joten käykää katsomassa jos kiinnostaa. Sittarista hankin itselleni Lorkun Studio Secrets Professional Smoothing Resurfacing Primerin alesta seitsemällä eurolla. Tämä on inhoamaani purkkimuotoa, mutta ah kun se näyttää tehokkaalta! Primereita tosin on kertynyt aleostoksina jonoksi asti, joten tämä nyt saa vielä odotella.

Kivaa illanjatkoa (:
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Tänään on sitten aika esitellä toinen omistamani Maybellinen Color Tattoo -voideluomiväri, Turquoise Forever. Tämä oli sen kultaisen 24K Goldin lisäksi toinen vähän jännempi väri ja oikeastaan tätä sävyä olen himoinnut jo pidemmän aikaa (: Toki sarjassa on myös ihan mielenkiintoinen tummansininen kaikkien neutraalien lisäksi, mutta turkoosi vaan on minun juttuni.



Sävynä tämä on aika sininen ja todella metallisen hohtava. Lisäksi värissä on myös hopeista shimmeriä. Edelleenkään en sormia purkkiin työntele sillä muuten tavaraa on enemmän kynnen alla kuin sormissa, mutta aplikaattorilla tätäkin saa ihan hyvin luomelle aseteltua. Yksinään tämä on melko valju ja ei oikein ehkä toimi, mutta pohjustuksena sitäkin arvokkaampi!

Forever Turquoise yksinään (luonnonvalossa)

Vasemmalla Graffiti yksinään, oikealla Forever Turquoisen päällä (luonnonvalossa)

Meikissä olen siis laittanut tätä Color Tattoota pohjustukseksi ja päälle Miyon turkoosia metalliluomiväriä sävyssä Graffiti. En tiedä miten hyvin tuosta vertailukuvasta näette, mutta Turquoise Foreveriä pohjustuksena käyttämällä väri on selkeästi intensiivisempi ja hohtaa entistä nätimmin. Shimmerit eivät kauheasti ainakaan tämän Graffitin alta näy.




Minusta tämä on aivan mahtava tuote (: On päässyt meikkipussini vakioasukkaaksi turkoosien luomivärien pohjustukseen (ja 24K tietysti kultaisten). Kesto on aivan huippuluokkaa, jos ei nyt ihan 24 tuntia minun rasvoittuvilla roikkuluomilla, mutta ainakin koko päivän, harva nyt 24 tuntia juoksentelee samassa meikissä... Itse omistan tällä hetkellä nämä kaksi, mutta sarjassa on kultaisen ja turkoosin lisäksi myös monikäyttöisempiä värejä, Maybellinen nettisivuilta löytyy ainakin mustaa, taupea, valkoista ja harmaata. Tuo valkoinen ainakin houkuttelisi pohjustuksena kovasti... Hintaa näillä on edelleen se kymppi per purkki ja löytyy lähes joka marketista.

Ihanaa lauantaita kaikille (:
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Näin kesällä kaikki ihanat kullansävyiset kasvo- ja vartalotuotteet ovat ihan must. Yksi ihana omistuksessani oleva kultatuote on tämä Yves Rocherin Sparkle-kimalle, joka on vuoden 2012 kausikokoelmasta. Suomesta tätä ei kaiketi enää saa (Ranskan YR-sivuilta saisi!) mutta ihan puhtaasta ilosta tämän teille nyt aion esitellä :D


Kyseessä on siis kasvo- ja vartalotuote, joka tulee tuubista ulos voiteena, mutta iholla voidemaisuus häviää hyvin äkkiä ja jäljelle jää vain kultahippuja. Tuotteessa ei ole minkäänlaista hajua (mitä nyt vähän haisee meikkimäiseltä) ja pohjana oleva voide on kirkasta, eli mitään sävyä tästä ei varsinaisesti saa. Kultahiput eivät myöskään ole mitenkään karheita tai tunnu oikeastaan miltään.

Suoraan tuubista

Kädelle levitettynä (luonnonvalo)

Meikissä olen käyttänyt tätä Sparklea korostustuotteen ominaisuudessa poskipäillä, leualla, nenänvarrella ja solisluilla mutta kuten näkyy, en silti näytä joulupallolta :D Eli ihan maltillinen kimalle loppuen lopuksi. Myös dekolteella oikein kiva.


Mikäs tämän postauksen pointti olikaan? Ehkä se, että kesä on kimalluksen aikaa :D Tämä Sparkle on muistaakseni joulun kausituote, mutta sopii ainakin minusta ihan yhtä hyvin kesäjuhliin ja hellepäiviin tuomaan vähän säihkettä. Vastaavanlaisia kimallustuotteita on tällä hetkellä myynnissä useita (minua ainakin puhuttelee Clarinsin kimalluskuivaöljy...), joten jokaiselle löytyy omansa, tässä on vain yksi esimerkki. Voi että kun tykkään kesästä!

Aurinkoista perjantaipäivää kaikille (:
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Tänään aion esitellä teille erään söötin ja raikkaan kesäkiillon, Lumene NC:n Juicy Fruitin. Tämä kyseinen kiilto on ajalta ennen uudistusta (Smile Boosterit uudistuivat, sävyt vaihtuivat ja putkilotkin ovat nykyään neliskanttisia), mutta muuten todella ajankohtainen näin kesähelteillä, kun kovin raskas huulimeikki ei oikein sovi yhteen kaiken jäätelönsyönnin ja herkkujuomien kanssa :D


Olen kehunut Smile Boostereiden ihanaa, marjaisaa naminami herkkutuoksua, vähäistä tahmaisuutta ja loistavasti muotoiltua tiimalasiaplikaattoria jo monesti ennenkin, joten jätetään ne nyt tällä kertaa tuohon. Sanottakoon lisäksi vain, että Juicy Fruit on läpikuultava kiilto, jossa on paljon kirkkaanpinkkiä shimmeriä. Vähän samanlainen kuin viime viikolla esittelemäni Golden Rosen kiilto, mutta siinä missä se meni enemmän vadelmapinkkiin, tämä on enemmänkin todella kylmä prinsessapinkki. Väriähän tällä ei saa huulille kauheasti, mutta varsin söötin tyttömäisen kimallusefektin kylläkin.

Luonnonvalossa

Meikissä olen laittanut tämän pariksi voimakkaalle ja näyttävälle oranssille silmämeikille, jonka kanssa huulet saivatkin olla vähän hempeämmät. Kuvista näkyy kyllä hyvin tuo kimaltelu!



Kuten aiemmin mainitsin, tämä Juicy Fruit on vanhempaa Natural Codea eikä enää tälläisenään myynnissä. Mitä nyt kuitenkin noita uusittuja sävyjä katselin, Icy Pink on varmasti tätä hyvin lähellä. Muutenkin tämäntyyppiset sorbettikiillot ovat saaneet näköjään sanan "Icy" nimeensä, kun taas täyspeittävät kiillot ovat "Creamyjä", hyvä tietää varsinkin netissä shoppaillessa. Mutta joo, itse ainakin miellän tämän hyvin vahvasti kesään, sillä syksyllä ja talvella voimakkaammat huulet ovat ehkä ajankohtaisemmat. Oli miten oli, tämä tulee varmasti olemaan hellekeleillä meikätytön huulilla useammin kuin kerran (:

Ihanaa, lämmintä kesäiltaa kaikille!
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Vaihteeksi on sitten tullut tällä viikolla sen verran ostoksia, että kehtaa oman postauksen tehdä :D Nämä kaikki on kylläkin ostettu tänään ja eilen, mutta silti.


Luomivärejä ja tarvehankintoja, joo-o, ihan peruskauraa näyttää olevan.


Sheivausvaahtoni otti ja loppui ja uusimmassa Costumessa joku mainitsi Pirkalla olevan ihan ok tuote, joten päätin ottaa tämän persikantuoksuisen yksilön sitten testiin. Toinen sheivaustuote on Quick Fix -sheivausvaahto, jonka näin Siamese Lipstick -blogissa. Tämän idea on tosi kätsä, eli tällä voi ajella karvat ilman vettä. Aivan loistava tuote niihin hetkiin kun pitäisi lähteä johonkin ja ilokseen huomaa, että edellisiltana on unohtanut kainaloiden sheivauksen :D Hintaa tällä taisi olla Anttilassa vajaat seitsemän euroa.

Ihoni on vahvasti punapohjainen ja rusketun hädin tuskin ollenkaan, mutta olen erittäin herkkä palamaan ja siitä syystä tarvitsen aina aurinkosuojaa kun astun ulos aurinkoon. Olen monena vuonna suosinut erilaisia spray-mallisia suojia ja niin tälläkin kertaa. Tämä Garnier Ambre Solaire Dry Mist SPF 20 on uusi innovaatio, jonka ei pitäisi tuntua rasvaiselta eikä tahmaiselta, jee! Innolla otan tämän täksi kesäksi kumppanikseni. Tätä on saatavilla myös SPF 15 ja 30 -vahvuisina, mutta kyllä tämä 20 taitaa sellaiseen perus-ulkonaoleiluun olla ihan okei. Hinta Anttilassa 13 euroa.


Ja sitten niihin luomiväreihin. Seppälästä saa nyt näitä Golden Rosen monoja poistohintaan euron kappale, joten hain kaikki sävyt mitä en vielä omistanut. Oikealta vasemmalle 110, 129, 113 ja 111, aika sinisiä sävyjä poislukien tuo metsänvihreä. Ihan kivoja perusnappeja (:

Semmoisia. Aurinkoista illanjatkoa!


Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Tänään tarjolla on sinänsä vähän turha postaus, sillä Golden Rose on tainnut hävitä Suomesta kokonaan viimeisen vuoden sisällä. Kyseessähän on kuitenkin turkkilainen halpamerkki, jota varmaan muualta Euroopasta vielä löytyy. Esittelen nyt tänään joka tapauksessa yhden huulikiillon, kun olen kerran kuvatkin vaivautunut ottamaan :D


Numero 53 on hyvin shimmerinen ja putkilossaan vadelmapinkin värinen, mutta iholla kuitenkin osoittautuu ihan aavistuksen vaaleanpunaiseksi kiilloksi, jossa on vaan paljon pinkkiä shimmeriä. Huulten väriä se ei siis oikein muuta, vaan toimii enemminkin juuri kiillon antajana ja shimmerpommina (: Ei kauhean hyvä minulle, joka kaipaan huulteni väriin tasoitusta (olen vastikään huomannut, että huulissani on luonnostaan kestorajaukset eli reunat ovat selkeästi tummemmat kuin keskusta, apua!). Aplikaattorin levityspää on todella pitkä yleisesti vertailtuna ja kevyesti muotoiltu eli taivutettu vähän taaksepäin levittämisen helpottamiseksi. Tuoksu ei ole kovin voimakas, mutta yrittää olla vähän makea. Pakkaus on ainakin minusta oikein nätti ja toimiva tuotteen hintaan nähden!



Meikissä minulla on näköjään ollut pinkkipäivä ja tämä pinkki kiilto on kyllä ollut just eikä melkein lookiin sopiva :D Kuten näkyy, ei todellakaan paljoa väriä mutta sitäkin enemmän shimmeriä eikä tavara ole edes kovin tahmaista. Aika okei arkikäyttöön, menovaihteella kaipaan ehdottomasti vähän enemmän.



On oikeastaan tosi sääli, ettei näitä enää myydä! Tai jos myydäänkin, niin en tiedä missä. Heidän suomalainen nettisivunsakin on suljettu ylläpitäjän toimesta, joten kaipa ovat sitten tosiaan häippässeet. Tästä kiillosta en maksanut Seppälän poistoalessa muistaakseni paria euroa enempää ja siihen hintaan tämä on ihan loistotuote. Kuten alussa mainitsin, Euroopassa näitä tietääkseni yhä myydään ja jos jossain reissuilla tulee vastaan, tutustuisin kyllä mielelläni heidän uusimpiin tuotteisiinsa. Nyyh, kyllä se aina tälläistä köyhäilijää harmittaa kun jokin halpamerkki karkaa käsistä :D

Viettäkää oikein kiva jääkiekkoilta! ;)
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Ihkaensimmäisessä Oriflame-tilauksessani koskaan otin testiin pari superhalpis eyelineriä heidän superhalpis/teinisarjastaan Very Mestä, vihreän ja sinisen. Tätä vihreää on nyt tullut muutaman kerran testailtua ja voisinkin siitä muutaman sanasen sanoa (: Säikähdin muuten, kun sain nämä ensimmäistä kertaa itselleni ja testasin näitä kädelle, alkoivat muuten kutittaa! Testasin sitten pari päivää myöhemmin uudelleen eikä tapahtunut mitään, joten olen uskaltanut näitä silmiinkin käyttää eikä ole kutittanut yhtään. Tiedä sitten mikä juttu tuo ensimmäinen kerta oikein oli.


Kovin kaunishan tämä ei pakkauksellisesti ole, mutta pakkauksen karuus johtuu sarjan alhaisista hinnoista. Sivellin on ihan normaali, ohut eyelinersivellin ja tällä saa hyvää ja ohutta jälkeä, väriä tulee siveltimeen sopivasti. Väriltään Green on keltaiseen menevä hohtava ruohonvihreä, aika erikoinen sävy, en nimittäin usein sellaisiin ole törmännyt. Väri kuivuu nopeasti, mutta lähtee todella helposti hinkkaamalla irti. Kestää kuitenkin meikissä oikein hyvin.




Meikissä olen parittanut tämän kirkkaanvihreän ja valkoisen luomivärin kanssa ja tuloksena on ollut ihanan pirteä kesämeikki (: Eyeliner näkyy hyvin vihreällä pohjalla, sillä on kuitenkin luomiväriä tummempi.


Siihen hirveään viiden euron hintaan (tässä jaksossa näköjään tarjouksessa 2,90) voisin tätä kyllä suositella ihan joka naiselle. Mustaa versiota en ole testaillut, mutta mikäli se on yhtään samanlainen kuin tämä, on siinä oikein kelpo perustuote eikä tosiaankaan hinnalla pilattu. Tämä on taas sitä sarjaa halvat väri-ilottelut, eipä mene rahat hukkaan jos kesän jälkeen vihreä rajaus alkaakin tuntua hieman erikoiselta :D Mutta joo, kyllä näköjään halvallakin voi saada hyvää!

Mukavaa loppuiltaa (:
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Taas on sitten uuden Essencekokoelman esittelyn ja sitä myötä myös swatchien ja lookin esittelyn aika! Olen jo aiemmin valittanut tämän Beach Cruisersin olevan ihan väärää ajankohtaa näin toukokuussa, mutta ei näistä nyt sitten kuitenkaan niiiiin kesä- ja rantafiilis tullutkaan (: Ihan käyttökelpoista kamaa tälläkin hetkellä! Kokoelmaan kuului aika paljon tavaraa: kolme soololuomiväriä, kaksi vedenkestävää eyelineriä, vedenkestävä top coat ripsareille, kaksi tuubihuulikiiltoa, liukuväriposkipuna, aurinkopuuteri, neljä kynsilakkaa, vartalosuihke ja vedenkestävä pussukka märille bikineille. Tuubihuulikiiltoja inhoan, aurinkopuutereita minulla on jo parikin kappaletta enkä tykkää käyttää vartalosuihkeita, kaikkea muuta kyllä tilasin!


Aloitetaan ihanista, vähän Lego-palikat mieleentuovista luomiväreistä! Sävyjä on siis kolme: lämmin keltainen Life is a Beach, vihreään menevä turkoosi Keep Calm and Go to the Beach! sekä korallinen Girls Just Wanna Have Sun!. Kaikki napit ovat kevyesti hohtavia ja tuntuvat sormissa ihanan samettisilta ja pehmeiltä <3 Nämähän ovat wet & dry, eli näitä voi käyttää sekä kuivalla että kostealla siveltimellä, swatchkuvassa ylhäällä on kuivat swatchit ja alhaalla kosteat. Sävyn intensiivisyydessä ei ihan hirveästi tapahdu mitään muutosta, mutta lopputulos on tasaisempi kostealla siveltimellä tehtynä.

Luonnonvalossa

Kokoelman eyelinereita on kaksi, glitterinen turkoosi ja kupari, ja molemmat ovat (ainakin olevinaan) vedenkestäviä. Tilasin itselleni vain tuon turkoosin, sillä kuparisia rajauksia varastosta jo löytyy. Todella hyvännäköistä jälkeä ja kuivumisaika todella lyhyt, mistä ehdottomasti plussaa. Valitettavasti vedenkestävyys taitaa olla pelkkä unelma, sillä rajaukset lähtivät suihkussa vähän silmiä hieroen. Olisiko nämä sitten ihan vaan roiskeen- tai kyyneltenkestäviä, sitä en ole testannut, mutta en suosittele että kukaan lähtee näitä vedenkestävyyden takia ostamaan. Kuitenkin todella nättejä sävyjä muuten!

Kokoelman poskipuna on ihana liukuväritapaus, todella pigmenttinen ja tuoksuu ihan kookokselle (en tosin olisi itse edes huomannut asiaa ilman Taikan mainintaa, nenä pitää työntää suunnilleen kiinni väriin). Tällä saa todella ihanat, lämminsävyiset punaposket (: Koostumus on ihan aavistuksen shimmeristä, mutta niin vähän ettei oikeastaan edes huomaa. Kerrassaan loistava tuote!

Luonnonvalossa, poskari vasemmalta oikealle: vasemmanpuolimmaisin sävy, sekoitus ja oikeanpuolimmaisin sävy.

Kokoelmassa on myös vedenkestävä top coat kaikille ripsiväreille, Cruisers United. Sitä oli ihan miellyttävä levittää, sillä harja on erotteleva eikä massa paakuta ripsiä yhteen, vaan on todella kevyttä. Vaan niimpä kävi että top coatista huolimatta ripsarit lähti ihan normaalisti suihkussa. Vaatii vielä vähän testailua, mutta ainakaan toistaiseksi en kyllä voi mainostaa tätä kovin toimivaksi.



Lookissa on käytetty korallin väristä luomiväriä kostealla siveltimellä ja sitten tietysti eyelineriä ja poskaria. Aurinkopuuteri on korvattu Lumenen vastaavalla ja huulikiiltoa en nyt laittanut ollenkaan. Melko luonnollinen rantameikki, jossa on kuitenkin vähän väriä. Toki kimalteleva, vähän väriä antava huulikiilto olisi tuonut tähän vähän jotain lisää, mutta siitä huolimatta kyseessä on aika neutraali lopputulos. Vaan kyllähän tällä rannalle menisi, ei kai siellä nyt paksuissa pakkeleissa kuulu ollakkaan! :D


Pakko myös mainostaa, että kokoelman kynsilakat ovat muuten myös aivan ihania! Suosittelen erittäin lämpimästi.


Ja lopuksi sitten vielä ainoa kosmetiikkaostokseni viimeiseen kahteen viikkoon, L'orealin Color Infallible -sarjan luomiväri sävyssä All Night Blue, sittarin alelaarista kolmella eurolla. Ei vaan ole ollut tarvetta millekkään eikä alelaareihinkaan ole pitkään aikaan tullut mitään uutta. Onneksi Essencen uusin Viva Brasil -kokoelma tulee myyntiin ilmeisesti tänä iltana tai huomenaamuna, saapahan vähän korjattua tilannetta... ;)

Ihanaa illanjatkoa! (:
Share
Tweet
Pin
Share
8 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ►  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ►  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ▼  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ▼  toukokuuta (15)
      • Yves Rocher Intense Color Single Eyeshadow: Bleu S...
      • Oriflame Studio Artist Cream Blush: Pink Glow
      • Golden Rose Silky Touch Pearl Eyeshadow: 108 ja vi...
      • Maybelline Color Tattoo: Turquoise Forever
      • Yves Rocher Sparkle
      • Lumene Natural Code Smile Booster -huulikiilto: Ju...
      • Viikon 20 ostokset
      • Golden Rose Shimmer Gloss: 53
      • Oriflame Very Me Clickit Eye Liner: Green
      • Essence Beach Cruisers - swatchit ja the Look
      • Toukokuun Livbox
      • Essence All About Nude
      • Rimmel Apocalips Lip Lacquer: Midnight Thunder
      • Maybelline Color Tattoo: 24K Gold
      • Huhtikuun loppuneet
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose