Helmikuun Livbox ja pientä pohdintaa

by - 8.2.14

Tuttuun tapaan tässäpä Inen osuus tämän kuukauden Livbox-hypestä :D



Teemavärinä oli vaaleanpunainen, teemana talviloma ja ystävyys. Tuotteitakin oli melko muikeasti tarjolla, osa toki miehelle. Ei sillä, kyllähän kahdeksan eri kokeiltavaa juttua on huippuhomma!


Boksin parhaat tuotteet ainakin omasta mielestäni olivat Garnierin BB-voide ja Neutrogenan Norwegian formula -käsirasva. BB-voiteita en ole päässyt testaamaan vielä yhtäkään vaikka varastossa ainakin yksi onkin, joten siinä mielessä jäin vähän tämän trendin kelkasta jälkeen, vaan juuri sen takia tämä kiinnostaakin niin kovasti. Valitettavasti meikkipohjia minulla on jonossa ihan vaan muutama, joten tämä menee varastointiin odottelemaan omaa vuoroaan. Kuulin tosin toisista blogeista vähän kauhujuttuja tämän vaaleimmankin sävyn tummuudesta ja olisikin ihan supermegaharmi jos voide osoittautuukin liian tummaksi vaalealle nassulleni. Jää nähtäväksi.

Neutrogenan käsirasvaa olen halunnut kokeilla jo pitkään, mutta jotenkin tuote vaikuttaa vähän tylsähköltä eikä ole tarttunut kätösiini kaupan hyllyltä. Noh, tuleepahan nyt kokeiltua, tai siis sitten joskus kun saan muut odottelevat käsirasvat käytettyä. Jännä juttu tässä on tiivistetty muoto, josta pitäisi riittää 200:n käyttökertaan. Voi apua! Jotenkin vaan pelkään, että tämä on sitä laatua joka ei imeydy koskaan ja jättää ikävän kalvon iholle. Toivottavasti ei.


John Friedan Full Repair -shampoo ja hoitoaine ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia. Käytän mielelläni vaurioituneiden hiusten tuotteita vaikkeivät hiukset nyt varsinaisesti olekkaan vaurioituneet, mutta hiuksilleni ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin 'ylihoitavuus'. Käyttöön siis tulevat, öh, siis joskus myöhemmin nämäkin.


Sitten kaksi tuotetta jotka eivät olleet varsinaisia miestuotteita mutta jotka lahjoitin miehelle kuitenkin, Carmexin Classic-huulirasva ja Eucerinin Aquaphor-voide. Purkkimuotoisista huulirasvoista (tai mistään rasvoista) en tykkää yhtään, sillä pitkillä kynsillä niiden kaivelu on vain inhottavaa. Mies tosin tykkää näistä Carmexeista, joten sinne sitten vaan.

Eucerinin voide on ilmeisesti jonkinlainen monitoimirasva, jonka pääasiallinen käyttötarkoitus on hoitaa ihon vaurioituneita kohtia. Itsellä ei sellaisia ainakaan tällä hetkellä ole toisin kuin miehellä, joten hän sai adoptoitavakseen tämänkin. Ilmeisesti on pelittänyt toistaiseksi ihan hyvin kun mitään soraääniä ei ole kuulunut :D


Varsinaisia miestuotteita ovatkin sitten Schwarzkopfin [3D]Mension-shampoo ja David Beckhamin Classic-tuoksunäyte. Tykkään tuosta miesshampoon pullosta, tosi siisti väritys! Vartalolle tuo tuskin tulee ko. tököttiä käyttämään atooppisen ihonsa takia, mutta eiköhän hiuksissa mene. Becksin tuoksun suhteen olenkin sitten varmaan luonut hirviön, sillä miehen ensireaktio oli että hänhän ei mitään markettituoksuja käytä. On tuota kuitenkin yhdessä nuuhkittu ja todettu ettei oikein ole kummankaan mieleen, on aika geneerinen ja übertavallinen miesten tuoksu. Ei siis tule kokopulloa tähän talouteen.

Mielestäni boksi oli oikein kiva (: Paljon uusia tuttavuuksia ja kaikki tulevat (toivottavasti) käyttöön, plussaa siitä että mieskin saa joskus jotain. Tasoltaan tämä on ainakin omasta mielestäni ihan boksien parhaimmistoa, vaikea keksiä mitä voisi enää parantaa tällä hinnalla.

Moni on puhunut boksin meikkien puutteesta ja haaveillut jopa kokonaisesta meikkiboksista. Minusta tämä on alun alkaen ollut täysin utopistinen ajatus. Meikit ovat kuitenkin täällä Suomessa suunnilleen painonsa arvosta kultaa enkä näe mitään syytä sille, miksi yksikään meikkifirma haluaisi jakaa uutuusmeikkejään pilkkahintaan boksissa, kun niistä saa hirmuiset hinnat kaupassa. Livbox on kuitenkin pohjimmiltaan bisnestä, jonka tarkoitus on tuottaa voittoa ja hyödyttää yhteistyökumppaneita, ei ne ihan hyvää hyvyyttään niitä tuotteita bokseihin anna. Tokihan Livbox varmaankin niistä jotain maksaa, mutta ei tietystikkään samaa hintaa kuin kaupoissa. Livboxin kohdeyleisö kuitenkin on kosmetiikasta kiinnostuneet naiset, eli suunnilleen samaa porukkaa jonka voisi kuvitella olevan eniten kiinnostuneita meikkiuutuuksista ja olevan halukkaampia näitä kaupasta hankkimaan. Eihän niitä silloin ole mitään järkeä jaella puoli-ilmaiseksi, jos niistä voi saada enemmänkin rahaa!?

Kaikki boksissa näkyneet meikkituotteet ovat enemmän tai vähemmän olleet valikoimista poistuneita (esim. Rimmelin Kate Moss -huulipunat tai Isadoran magneettilakat) tai sitten trendien hiipumisen takia pois annettavia (BB-voide). Uutuudet jotka muistan ovat olleet Max Factorin luomivärimonot ja osalle porukkaa Rimmelin luomivärikynät, joten kyllä näitäkin näyttää joskus harvemmin tulevan. Luomivärit tosin ovat sellaisia tuotteita joita harvemmin omistetaan vain yksi ainoa toisin kuin esim. ripsari, joten jos Livboxista saadusta tuotteesta on pitänyt, on mahdollista että asiakas menee ostamaan muitakin sävyjä. Toki olen tietoinen myös siitä että kosmetiikan korkeat hinnat johtuvat osittain myös kauppojen valtavista katteista, mutta silti.

Jos meikkiboksi joskus tuleekin, veikkaan että se johtuu asiakkaiden painostuksesta ja toteutetaan pitkin hampain. Livboxin tiimi ei ole myöskään kauheasti syitä antanut meikkien vähäisyydelle, mikä entistä enemmän vakuuttaa ainakin itseni siitä, että syyt ovat juurikin rahassa. Livbox kuitenkin haluaa markkinoida itseään hyvän mielen kuukausiyllätyksenä ja ainakin itselleni se on juuri sitä, joten kuvaan ei kauheasti sovi "sori, mutta yhteistyökumppanit saa niistä meikeistä nyhdettyä enemmän rahaa kun käytte ostamassa ne kaupasta" -kommentit. Kaikenlaisia rasvoja ja erityisesti naamarasvoja saa ihan muutamilla euroilla eikä niiden tuotantokaan paljoa maksa, joten siksi niitä on helpompi boksiin lisätä.

Nämä nyt ovat täysin omia spekulaatioitani ja voin olla täysin väärässä, enhän kuitenkaan ole liiketalouden ammattilainen. Mitä nyt olen blogeja ja somea seurannut, nämä ajatukset ovat itselläni nousseet esille ja päätin ne nyt kirjoittaa teillekkin luettaviksi. Ja jos meikkiboksi joskus tuleekin, olen vain positiivisesti yllättynyt! Täytyy myös onnitella Livboxia markkinoinnin onnistumisesta, sillä ovat onnistuneet vakuuttamaan asiakkaat siitä, että boksin tärkein missio on vain ilahduttaa kosmetiikasta innostuneita naisia, eikä suinkaan olla tuottavaa liiketoimintaa. Ei sillä, pidän edelleen boksista kovasti ja tilaan sen jatkossakin, mutta itsellä ei ainakaan ole mitään odotuksia meikkien suhteen ja silloin harvoin kun niitä tulee, otan ne ehdottomasti vain harvinaisina herkkupaloina.

Oikein leppoisaa lauantai-iltaa teille kaikille (:

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Tuosta käsivoiteesta jää ainakin mun käsiin kauhea silikonikerros, joka on vielä ihan superliukas jos pesee kädet tai kädet kastuu rasvauksen jälkeen :D Töissä tuota yks ilta (aikoja sitten) törkkäsin käsiini, ja lähdin hakemaan pihalta ulkoständiä. Oli hieman sateinen ilta, joten ständi oli hieman kosteahko... WIPS vain ja meinas koko ständi lentää johonkin metrien päähän kun mun kädet oli muka niin liukkaat vielä rasvasta :DD Saatiin hyvät naurut työkaverin kanssa... Liiemmin en oo rasvaan koskenutkaan :D Trindin käsirasva on parasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah :DD Voin kuvitella tilanteen! Eli tämä on siis sellaista kamaa jolla saa kivan märkä saippua -efektin tavaroihin. Jeesjees, täytyypä muistaa etten käsittele mitään isoäidin perintöposliineita tämän käytön jälkeen! :D Vaikka ei mulla kyllä mitään perintöposliineita oikeesti ole... >:

      Poista