Jättimäinen messu- ynnämuuostospostaus

by - 22.10.14

Heipähei! Messuista on selvitty ja palailin eilen kotiin tänne kylmään Joensuuhun. Olin messuilla heti perjantaiaamuna puoli yhdentoista aikaan ei-bloggaavan ystävän kanssa, joten aika tavismeiningillä kierreltiin paikka noin summittaisesti läpi ja oltiin parissa tunnissa valmiita :D Muotipuoli oli omasta mielestäni lähes häpeällisen surkea eikä terveys- tai luomuhommat kiinnostaneet kumpaakaan meistä sen kummemmin, joten pääasiallisesti vietettiin aikamme kauneusosastolla. Olen messukävijänä hyvin shoppailupainotteinen, eli elämysten sijaan etsin lähinnä niitä hyviä messutarjouksia ja alelaareja. En myöskään tykkää elämässäni yleensä pyöriä kamera kaulassa kuvia ottamassa oikeastaan missään (paitsi kotona meikkieni seassa), joten niitä ei valitettavasti tässä blogissa ole tarjolla. Mutta niitä ostoksia, oih ja voih...



Tuossa kasassa on sitten mukana myös ennen messuja tehdyt ostokset sekä Kosmetik4lessin paketti, jonka kävin hakemassa kotiin palattuani. Mutta on tuossa silti ihan helkkaristi kamaa, apua!


Anttilasta ostin ennen lähtöä Rexonan hypetetyn rajoitetun erän kirsikkasuihkugeelin sekä uuden hoitosuihkeen hiuksille. Rexonaa en ole vielä avannut ettei pilaannu, mutta hiussuihke oli reissussa mukana ja siitä postausta tulevaisuudessa (:


Sain myös ennen lähtöäni Dzinnin ajatuksia -blogista voittamani UPEAN palkinnon! SUURkiitokset sinne, olen aivan äimän käkenä vieläkin! (: Voittopottiin kuului musta käärmeennahkaclutch (jonka sisältä löytyi ripsari, silmänrajauskynä, kaksi huulipunaa sekä erittäin voimakaspigmenttinen luomiväripaletti), Ultan luomiväripaletti, matkasetillinen Ecotoolsin siveltimiä, Elfin Beach Beauty -meikkipaletti sekä korealainen 3w Clinic (?) merkkinen irtopuuteri. Lisäksi mukaan oli laitettu vielä pikkupussissa muutamia näytteitä <3 Oih.


Carlsonin 5+1 -päivillä ehdin myöskin pyörähtää ennen lähtöä ja mukaan lähti toivelistallani ollut Escadan Incredible me -40% alella, 70% alessa ollut Elizabeth Ardenin Visible Difference -voide (90e voide 25 eurolla, kuka nyt tuollaista jättäisi kauppaan?) sekä vedenkestävä Rimmelin Scandaleyes -maskara vitosella. Carlsonilla oli muuten ihan tajuttomasti tuoksuja alessa, mutta älkää nuuhkiko niitä testereitä, ne on pilalla. Haistelin vaikka kuinka montaa enkä löytänyt yhtään, joka olisi vielä ollut ihan hyvä. Meinasin sanoa jo myyjälle aiheesta, mutta eipä sattunut ketään paikalla siinä olemaan, joten taitaa jäädä tuoksut myymättä :D Ainakin samaan aikaan hyllyllä haistelemassa ollut pariskunta tuntui nyrpistelevän nenäänsä myöskin.


Sitten niihin messuostoksiin! Suurimman osan messubudjetistani käytin Essencen ständillä, mikä ihme :D Kahmin valehtelematta varmaan kaiken mitä käsiini sain. Siinäkin mielessä kiva juttu, että ständissä oli myynnissä myös tämän syksyn uutuusjuttuja, joita meinasin jo K4L:ltä tilata. Pari juttua löysin myös kassan vieressä olleesta "kaikki 2e" -kassista. 


Monet tuotteet kauneuspuolella olivat vähän omalle budjetilleni liikaa, mutta löysin myös eräästä pisteestä korin, jossa oli meikkejä kahdella eurolla :D Olivat siis jotain avaamattomia testereitä ja siksi niin halpoja. No eihän siinä mitään, kyllä mulle kelpaa! Lisäksi löysin eräältä pisteeltä Elfiä ja ostin tarpeeseen väriä korjaavan puuterin. Muut merkin tuotteet näyttivät vähän tylsiltä ja geneerisiltä. Lumenen glitterripsaritopcoat on tämän juhlakauden uutuus ja näitä sai Ellen pisteeltä ilmaiseksi. 


Batisten kuivashampoita oli tarjolla viiden euron messuhintaan, joten otin mukaan isomman pullon loistavaa xxl volumea sekä kiiltoa ja vahvuutta antavaa versiota, jota en ollut ennen nähnytkään. Vieressä parit näytteet voiteita sekä Avonin uutuustuoksua.


Muita reissuostoksia olivat paikallisesta Tarjoustalosta löytämäni kolmen euron minikasvosiveltimet sekä The Body Shopin limited edition poski- ja huuliväri supersuloisessa pakkauksessa <3 Hintahan tällä oli aika suolainen, 12 euroa, mutta jospa sitä nyt kerran noin kivan tuotteen ostaa.


Lisäksi kävin hakemassa itselleni heti maanantaina TBS:n joulukalenterin! Jeejee! Olen ihan superiloinen tästä, vaikka verottikin kukkaroa 65 euron verran. Viime vuonnahan minulla oli se Kicksin oma kalenteri, joka ei mikään ihan kauhean kiva ollut. Toivotaan että tämä olisi parempi! Aion pitää sisällön yllätyksenä ihan loppuun asti, joten minulla ei ole hajuakaan että mitä sieltä mahtaa tulla :D


Ja viimeisenä vielä tämä K4L:n tilaus: uusin Essencen Rock Out!! -kokoelma (vihreä luomiväri puuttuu K4L:n mielenkiintoisen tuotesijoittelun takia) ja kirsikan ja kookoksentuoksuinen käsirasva saman merkin uudesta käsirasvakokoelmasta. Noita tassurasvoja minulla löytyy kaapista niin paljon, etten olisi tarvinnut enää yhtäkään lisää, mutta tämä vaikutti niin herkulta etten voinut vastustaa (: Kirsikantuoksua kun rakastan.

Semmoisia! Seuraavaksi tulossa sitten kokoelmapostaus tuosta Rock Outista ja tietysti näitä muitakin uutuuksia nähdään myöhemmin (: Pysykää mukana!

You May Also Like

6 kommenttia

  1. Paljon ihania juttuja. Itsekin tilasin uudet Essencen käsivoiteet ja tuon Rock out!! poskipunan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep! Huomasinkin sen poskarin jo sun blogissa (: On aikas ihana.

      Poista
  2. Rexonan suihkari oli pettymys. Pullon suusta tuoksuteltuna se tuoksui juuri sopivalle, mutta sitten kun sitä ruuttaa kädelle, niin siitä tulee jotenkin tunkkainen, ei niin hyvä tuoksu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiiiih :D No voi harmi! Mä kans luin jostain blogista että se ei ole mikään kauhean makea kirsikka, mutta ostin nyt silti kun ei se kalliskaan ollut.

      Poista