Toukokuun loppuneet

by - 1.6.17

Lumista kesäkuun ensimmäistä! En uskoisi että joudun tälläistä tervehdystä heittämään, mutta niin se vaan muutaman hiutaleen nakkasi :D Perinteiseen tapaan tässäpä kuun alkuun viime kuun roskat, olkaa hyvä. Pois vanhat että mahtuu uusia tilalle! Yhteensä roskia siunaantui toukokuussa 17kpl, joista yhden heitän pois muuten vaan. Aika tasaista joka toisen päivän tahtia siis edelleen jatketaan.


Ylivoimaisesti eniten loppui viime kuussa puhdistus- ja hygieniatuotteita. Neutrogenan Visibly Clear Blackhead Eliminating -kasvovesi oli kyllä sellainen ikuisuustuote, että oksat pois. Käytin tätä valehtelematta vuosia! Oli aivan järkyttävän tujuakin tavaraa, ihan silmiä kirveli alkoholihuurut jos veit liian lähelle. Käytin myös pintoja puhdistamaan, jos tarvitsi esim. hiusväriä jynssätä irti jostain. Mustapäille tämä ei kyllä silti tehnyt mitään. Ei enää ikinä.

Scented Fruits Coconut -käsisaippua oli söpössä pallopullossa, mutta vähän lirua ja kookoksen tuoksu lähes olematon. Noup.

Rexonan Maximum Protection Confidence -antiperspirantti oli aiiiiiiivan loistava! Tällä pysyi kainalot kuivana teki sitten mitä vaan. Kuivumisaikakaan ei ollut överipitkä. Tämän tehot olisi olleet parhaimmillaan jos olisi lisännyt jo illalla suihkun jälkeen yöksi, mutta haju oli kyllä sen verran kauhea että ei pystynyt nukkumaan. Ostan varmasti uudelleen mutta jonkun toisen hajuisena.

L'orealin silmä- ja huulimeikinpoistoaine on ihan mun suosikki nimenomaan huulimeikille, tätä olen ostanutkin jo lisää.

Palmoliven Feel Glamorous -kuorinta on Livboxista tullut mininäyte. Ei mitenkään hirveän kuoriva koska rakeita oli aika harvassa. Haju oli tässäkin aivan kaamea, oksettavan teollisen ällömakea. Hyihyihyi en todellakaan osta.

Freemanin Facial Creamy Scrub Apricot oli myös tuote, joka on pyörinyt käytössä useamman vuoden. Käytin aiemmin todella säästeliäästi, mutta otin nyt sitten viimein tehokäyttöön. Tykkään aprikoosista yleisesti eikä tämäkään ollut kuorintatehoiltaan tai tuoksultaan yhtään hassumpi. Voisin ostaa uudelleen, mutta taidan tämän ja tämän seuraajan YR:n aprikoosikuorinnan jälkeen pitää vähän taukoa aprikoosista.

Nivean 3-in-1 Gentle -puhdistusliinat olivat minulla lähinnä swatchien ja huulimeikin poistokäytössä, mutta kyllä tällä sai meikitkin ihan kivasti puhdistettua koko naamasta tarvittaessa. Ei kuitenkaan ihan niin hellävarainen kuin lempparini Garnierin puhdistusliinat ja en voisi näitä useina peräkkäisinä päivinä käyttää, ennenkuin silmänympärysalue alkaisi näyttää ikävältä. Vähän kalliita swatchikäyttöön (4e) joten jatkossa ostan esim. Rainbowta (reilu euron).


Toiseksi eniten on ihonhoitotuotteita. The Body Shopin Pink Grapefruit -vartalosorbetti on edelleen koostumukseltaan tosi kivaa kesäksi ja tämä Pink Grapefruit -tuoksu tuoksui ihan limpparilta. Ei kuitenkaan tuntunut kosteuttavan tarpeeksi, vaikken mikään erityisen kuivaihoinen olekkaan. Suosittelisin näitä nimenomaan hellekesäkäyttöön.

Simplen Kind to Skin Hydrating Light Moisturiser oli oikein näpsäkkä pikku kosteusvoide. Käytin aamuin illoin ja jotenkin tykkäsin tämän konstailemattomuudesta. Kosteutukseltaan aika kevyt, mutta ainakaan meikäläisen iho ei ihan hirveästi enempää kaipaakkaan. Ei tuoksuja tai värejä. En välttämättä ostaisi uudelleen koska ehdin jo kyllästyä, mutta ihan kivaa vaihtelua välillä. Simpleä ei taida enää nykyään Suomesta oikein saadakkaan.

Kaikkien hehkuttama V 10 Plus Vitamin C -seerumi. En tykännyt. En tykkää yhtään täysin vesimuotoisista seerumeista jotka pitää pipetöidä suoraan naamalle tai muuten neste valuu vaan sormien väleihin. Lisäksi ei tehnyt ainakaan meikäläisen iholle juuri mitään. En osta uudelleen enkä koostumuksen takia jaksa kiinnostua muistakaan merkin seerumeista. Anteeksi.

Cliniquen All About Eyes -silmänympärysvoiteen näytekoko. Tykkään kyllä ja käytän mielelläni näitä näytteitä jos käsiini jostain saan, mutta en osta täysikokoista koska purkkimuoto on todella inhottava pitkillä kynsillä.


Kolmanneksi eniten on meikkituotteita. Shara Sharan Dew Veil Primer Balm on tullut aikanaan Memeboxista ja on kyllä nimensä mukainen! Tätä ei tarvitse laittaa iholle kuin ihan vähän, jotta saa naamaan sellaisen kunnon rasvoittuneen wet lookin. Rasvoittuvien ihotyyppien ei kannata tähän päin edes vilkaista, mutta oma ihoni oli sen verran kuivunut kuitenkin talven jäljiltä, että tämä ei näyttänyt mitenkään överiltä. En kyllä välttämättä ostaisi.

Papier Poudren puuteripapereista tuskin tarvitsee edes puhua. Lisäksi roskiin menee kaksi sivellintä, We Care Iconin luomiväriaplikaattoreista taas yksi alkoi murustua ja lisäksi pois lähtee tämä Coastal Scentsin BR-250 -sivellin eli Pro Blending Fluff Brush. Olen saanut tämän second handina ja ai kauheeta kun tämä on sitten pistelevä! Ei tätä voi viedä silmän lähellekkään, ihan hirveää tuskaa. Alaluomea ei pysty tällä edes sipaisemaan niin kevyesti, ettei johonkin pistele ja vedet kihoaa silmiin. Pois, poispoispois.


Ja viimeisenä vielä kuukauden AINOA hiustuote, L'cretin Hair Color Keeper -shampoo. Tämäkin on Memebox-tuotteita eli korealaista kamaa. Yrttinen tuoksu, mutta ei yhtään hassumpi. Pesi ihan ok, en nyt tiedä tekikö hiusvärin eteen hirveästi mitään mutta ainakaan ei mitään pahaa sanottavaa. Lisäksi löysin kynsilakkakokoelmistani kuivahtaneen H&M:n minilakan sävyssä Mint Green. Nämä minilakat olivat suurta huutoa 6-7 vuotta sitten, mutta eivät kovin pitkäikäisiä. Ei ollut niin uniikki sävy että jäisin itkemään perään.

Näillä taas uutta kuukautta kohti, ihanaa illanjatkoa! :)

You May Also Like

8 kommenttia

  1. Voi ei toi pistelevä sivellin :'D toivottavasti ei tullu silmävaurioita! Ei se mua noin paljoo raapinu, en ois lähettäny sitä sulle jos ois :'''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahahaha :DDD Mulla on kyllä aika herkkä silmänympärysiho. Mä hei sinnittelin ton kanssa yllättävän pitkään mut sitku sain sillä aikaan sen et kaikki meikit valu poskille nii tulin siihen tulokseen et saa lähteä :DDDDD

      Poista
  2. Simpleä ei tosiaankaan saa enää Suomesta, mikä on musta tosi harmillista. Se on kiva, simppeli (!), toimiva ja edullinen tuotemerkki. Tosin XXL urheilumyymälöissä oon nähnyt Simplen meikinpoistoliinoja, joten on sekin parempi kuin ei mitään;)
    Rexonat on mun lempparidödöjä. Tuota sun käyttämää en tosin muista kokeilleeni, mutta muita kyllä ison liudan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, itekkin oon joskus niitä poistoliinoja käyttänyt! En tiedä oliko ihan omia lemppareita mutta hyvä että edes jotain löytyy vielä :D

      Suosittelen kyllä kokeilemaan näitä Maximum Protection -stickejä! En muista milloin viimeksi mulla olisi Rexonaa ollut mutta yllätti tosi positiivisesti :) On tietty vähän hintavampia kuin perus markettikama mutta tykkään.

      Poista
  3. Hamstrasin kyseistä Simplen kasvovoidetta pari kappaletta edesmenneestä Anttilasta. On yksi mun lemppareista, harmittaa kun ei saa enää oikein mistään.

    Oon kuolannut V10 seerumeita, mutta en ole vaan raaskinut ostaa. Hyvä tietää, että eivät mitään maata mullistavia olekaan eli en ole jäänyt paitsi mistään ihmeellisestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo :( Tää nimenomainen Simplen voide kyllä upposi meikäläiseenkin enkä yleensä edes mistään hajuttomuuksista yms. perusta. Jospa vielä joskus joku kauppa ottaisi takaisin valikoimiin.

      Haha, no hyvä että säästyi sitten ne rahat! :D Mun iho tosiaan ei reagoi kovin helposti mihinkään (hyvässä ja pahassa) joten jäi aika vaisuksi tämä, vaikka tosiaan niin moni on tätä nimenomaista kehunut!

      Poista
  4. Mä tykkään tuosta TBS sorbetista tosi paljon ja pink grapefruit on yksi suosikkituoksuja :) Kuulostaa aika hurjalta tuo raapiva sivellin! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ei nää mustakaan hassumpia oo kyllä, vähän kaipaan vaan enemmän tehoja :) Mut koostumus on kyllä tosi ihana esim. vartalovoihin verrattuna!

      Hahahah, oli tainnut kyllä sivellin tulla tiensä päähän :D

      Poista