Viikon 14/14 ostokset

by - 6.4.14

Tällä viikolla on tullut ostosteltua sitten sen verran, että pitkästä aikaa näille viikon ostoksille ihan oma postaus!


Ja asiaa on jälleen ajanut ainakin Kosmetik4lessin tilaus...


Hiuskamppeita on tullut eniten haalittua, mikä on ihan jees, sillä viime kuussa niitä myös loppui eniten. Hiusliituja kävin hakemassa Glitteristä (11,90€/2kpl) ja Seppälästä (5e/kpl). Olen yrittänyt värjätä hiuksiani vaaleanpunaisiksi jokin aikaa sitten, mutta valitettavasti suoraväri ei tartu hiukseeni ollenkaan vaan valuu saman tien viemäristä alas. Kyllähän se masentaa, mutta näillä liiduilla saan edes vähän sööttejä pastellivärejä kuontaloon. Ystävättäreni kampaamosta ostin uutta siloitusainetta ja hiuspuuterin, sittarin alelaarista Syossin hiusöljyä testiin ja L'orealin shampoon sain vähän testattuna samalta ystävättäreltä, kun ei hänelle sopinutkaan (: Siloitus- ja hoitotuotteita tulee osteltua sieltä täältä, ne kun ovat minulle täysiä välttämättömyyksiä jos meinaan ihmisten ilmoille kehdata lähteä.


Kosmetik4lessiltä haalin osasia Essencen uudesta Cookies & Cream -kokoelmasta. Ihan kaikkea en rahatilanteen takia voinut ostaa, joten päädyin haalimaan sitten kaikkein eniten haluamani tuotteet. Luomiväreistä jätin ruskean version pois kun ruskeaa muutenkin niin vähän käytän, ruskeaa ja harmaata meikkikynääkään en oikein tarvinnut ja käsirasvoja on kaappi pullollaan. Kokoelmiini saapuivat kuitenkin vaaleanpunainen ja toffeenvärinen luomiväri (Macaron, c'est bon! ja So hot, donut!), TODELLA hyväpigmenttinen poskipuna Cakepop, that's top!, molemmat huulikiillot (Macaron, c'est bon! ja Be my cookie monster) sekä puuterihelmet One sweet day (: Mainitsin aikaisemmin, etten varmaan noita huulikiiltoja tule hankkimaan, mutta ajattelin sitten niiden olevan ehkä semmoisia pigmenttisiä ja kermaisia, joten toiveikkaana tilasin ne kuitenkin. Läpikuultavia pettymyksiä olivat ):


Viimeisenä sitten sekalaisia. Sittarin alesta löydetty Angry Birds -mustaherukkahuulirasva, Seppälän alelaarista kolmella eurolla Wet n Wildin Heather Silk -poskipuna sekä kirppikseltä täysin käyttämätön ja koskematon Revlonin minipaletti Wildflower kahdella ja puolella eurolla. Ihana löytö kyllä tuo Wildflower <3 Söpöjä pastellivärejä!

Semmoisiapa tällä viikolla on minulle saapunut (: Mukavaa sunnuntai-iltaa!

You May Also Like

6 kommenttia

  1. Oletpa tehnyt taas kivoja ostoksia

    VastaaPoista
  2. Se käsivoide tuoksuu ihanalle <3__<3 paras tuoksu ikinä, noin niinkun käsirasvaks. Kaverikin ihastu ja päätti tilata itelleenkin ja pistän siihen samaan tilaukseen itellenikin backupin tosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awwww :D No hitsit. Kait se on sitten pakko tuikata seuraavaan tilaukseen jos se kerran NOIN hyvä on. Toivottavasti niitä on vielä jäljellä, mutta enköhän usko. Ei taida noi käsirasvat olla ihan suosituimpien tuotteiden joukossa per kokoelma :3

      Poista
  3. Mie ostin tuosta Cookies & Cream sarjasta sen käsirasvan :3 Ostoskori temppuili siellä pahemman kerran ja jouduin täyttämään sen kolmesti. Maksuvaiheessa tuli herjaus, kun korissa olikin kaksi käsirasvaa, sallittiin vain yksi per tilaus :D
    Muut tuotteet ei tuosta kokoelmasta innostanut ollenkaan. Onneksi on tulossa vielä monta kokoelmaa lisää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt mun on jo ihan pakko hankkia se käsirasva jos se kerran on noin suosittu :D Etten vaan jää mistään hyvästä paitsi! Itsellä koko Kosmetik4less oli tilaamisen aikaan ihan totaalisen sekaisin ja välillä sain oman korini tilalle jonkun toisen pahaa-aavistamattoman shoppailijan korin, tavarat ei meinanneet mennä sinne oikeaan koriin sitten millään ja lopuksi tosiaan heitti mullakin kaksoiskappaleet joka tuotteeseen :D Onneksi niitä ei sitten saanut tosiaan ostaakkaan kun vaan yhden kappaleen.

      Olihan tämä kokoelma ehkä sellainen vähän pliisumpi ja ei mitenkään hirveän erikoisia tuotteita, mutta minusta ihan söötti idea (: Tulossa oleva brassikokoelma ja se rantsuversio taas tuntuu toukokuussa hirveän ennenaikaisilta ja jotenkin ei ole yhtään fiilistä ostaa mitään riemusta kiljuvia neonvärejä kun lämpöä on varmaan just ja just se 10 astetta ja hädin tuskin lehdet puissa :D Saa nähdä miten käy.

      Poista