Oh My Makeup!

Väriripsarit ovat tehneet kivasti uutta tulemista syksystä asti ja itsehän olen niitä haalinut lähes joka sävyssä. Nämä Lumenen Raspberry Color Tips -värimaskarat tulivat myyntiin joulun alla ja ovat valitettavasti jo joutuneet alelaareihin, mutta koska lilat ripset ovat vieläkin ihan ajankohtaiset, laitetaan nyt tämäkin esittely tulemaan.


Raspberry Color Tipsejä voi nimestään huolimatta käyttää ripsien kärkien lisäksi myös koko ripsiin, mikäli sellaista lookia haluaa. Pakkaus on aika nätti, tosin minusta näille olisi voinut antaa jonkinlaiset värikoodit etiketin lisäksi, eli tuo liukuma olisi voinut olla lilassa maskarassa pinkin sijaan lila. Muistaakseni näitä oli omistamani pinkin ja lilan lisäksi myös sininen, mutta sitä en siihen aikaan tarvinnut. Näiden pienestä ja kapeasta karvaharjasta en tykkää, mutta ymmärrän kyllä että sellainen on kaikkein kätevin ripsien kärkien sutimiseen. Kuten kuvasta näkyy, massa on oikeasti todella kirkasta lilaa, ihan shokkikamaa, ja siinä on jonkinlaisia pinkkejä kuituja mukana. Mitä nuo kuidut sitten tekevät, sitä en tiedä :D En ainakaan mitään pidentävää vaikutusta huomannut.




Sutaisin tätä vain ripsien kärkiin, sillä jotenkin ainakin itselläni värimaskarat koko ripsillä tekevät silmistä jotenkin valjun näköiset. Toisin kuin joskus aiemmin päivittelemäni L'orealin glittertopcoat, tämä tarttui oikein hyvin mustan ripsarin päälle, eikä tarvinnut paljon hinkata. Muu silmämeikki oli aika hillitty, vaaleanpunaista luomiväriä ja lilaa eyelineriä. Teeman mukaisesti vielä vaaleanlilat huulet :D


Minusta väriripsarit ovat ihan kiva piristys näin keväällä ja kesällä, mikäli meikki muuten on yksinkertainen/yksivärinen. Valitettavasti, kuten aiemmin mainitsin, nämä Lumenen maskarat ovat jo poistomyynnissä, mutta kyllä näitä saattaa marketeista vielä löytyä. Mikäli juuri lila on sinun juttusi, on Essencen tulevassa Viva Brasil -kokoelmassa saatavilla violetti hiuksille ja ripsille tarkoitettu maskara eikä varmasti maksa muutamaa euroa enempää.

Mahtavaa illanjatkoa (:
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Aion nyt ensin järkyttää teitä tällä ostosten kokoelmakuvalla:


Ja sitten voin paljastaa että ei, en ole tullut hulluksi ja/tai ostanut tiliäni tyhjäksi :D Tällä viikolla muutamien omien ostosteni lisäksi sain paketillisen vähän käytettyä kosmetiikkaa eräältä ystävälliseltä sielulta.


Aloitetaan purkaminen näistä adoptoiduista uusista ystävistä. Silmämeikkejä saapui kolmen paletillisen, yhden Yves Rocherin nestemäisen värin sekä neljän meikkikynän voimin. Tuo nestemäinen, vesivärimäinen luomiväri vaikuttaa ihan huippumielenkiintoiselta ja sormet syyhyää päästä testaamaan sitä ihan oikeassa meikissä (: Riemunkiljahduksia aiheutti myös Tuo Wet n Wildin Utopia-paletti, jonka muistan parin vuoden takaa hirveän blogihypen takia. Lähes joka toisella kosmebloggaajalla oli näitä i-sparkle-paletteja ja itseä harmitti niin maan hemmetisti kun en raaskinut näitä ostaa. Nyt vihdoin sain sitten yhden omakseni ja voi että kun se on nätti <3


Seuraavaksi kasvotuotteet ja edellisestä kuvasta unohtuneet TBS:n napit. Pahvipaletti on kesään todella hyvin sopiva kullanhohtoinen korostuspuuteritrio, pinkki tuubi on geelimäistä poskipunaa ja kultainen naamalle ja vartalolle tarkoitettua kultaglitteriä. Tuota iloisen neonpinkkiä geeliposkaria himoitsin silloin kun niitä vielä myynnissä oli, mutta jostain syystä jäi ostamatta. Vähän olen sitä jo kämmenelle testaillut ja tosi kivaa jälkeä tulee (:


Huulipunia saapui kuusi kappaletta, joista ehdottomaksi lemppariksi nousi tuo neonkorallipinkki w7:n puna. Voin vaan kuvitella miten hyvältä se näyttää kesäriennoissa!


Ja viimeiseksi kokonainen huulikiiltoarmeija! Tuli sitten kerralla melko huikea lisäys kokoelmiini. Erityismaininnat ikisuosikilleni Natural Coden Pink Sugarille ja tuolle Beautyuk:n kirkkaalle kiillolle, joiden harvinaisuudesta olen jo puhunutkin. Aivan täydellinen huulipunien päälle! Essencen Sun Said Red -kiilto Ticket to Paradise -kokoelmasta näyttää myös aivan nuolaistavan hyvältä...


Ja sitten vielä ihan lopuksi nämä kaupasta tehdyt ostokseni. Hiustuotteina Doven Split end rescue -sarjaa Anttilan alelaarista ja Lorkun geeliä tuleviin wet look -kampauksiin ja lisäksi Prisman alelaarista puoleen hintaan löydetty Rimmelin huulilakka sävyssä Midnight Thunder sekä Anttilan kauneusviikonlopusta kaksi Maybellinen tuotetta, Cover Stick -peitepuikko ja Dream Smooth Primer. Peitepuikko tulee ihan tarpeeseen sillä vanha YR:n puikko otti ja katkesi (onhan se kyllä jo muutaman vuoden vanhakin...) ja primereitä minulla ei turhan paljon varastossa ole, liekkö yksi ennen tätä. Mietityttää kyllä että mitenköhän tuo mahtaa toimia kun tavaraa on vain 7ml (vrt. tämänhetkinen Rimmelin primeri 30ml), mutta sitä vartenhan noita ostetaan ja testaillaan!

Kyllä joo, minulla on ollut melkoinen kosmetiikkaviikko :D Jättisuuret kiitokset ystävälliselle lahjoittajalle vielä näin bloginkin välityksellä!

Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa (:
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Otin jälleen käyttöön erään uuden, Livboxista joskus viime vuonna tulleen huulituotteen, Clarinsin Instant Light Lip Perfectorin sävyssä Rose Shimmer. Kyseessä on värillinen huulirasva, joka käy koostumuksensa, kiiltonsa ja sävynsä puolesta ihan täydellisesti huulikiillosta. Minulla on vain tämmöinen pieni 5ml näyte, oikea tuubi on kooltaan 12ml, mutta edelleen, näytekoossakin on minulle ihan tarpeeksi tavaraa :D


Aloitetaan siitä, että tämä tavara tuoksuu IHANALLE <3 Ihan jollekkin leivokselle tai muulle vastaavalle. Niin herkku! Toisekseen, tässä on aivan ihana ja lutuinen nukkainen levitysosa, joka tuntuu pehmeältä ja mukavalta huulilla. Sävyä tämä ei ihan kauheasti anna. Clarinsin sivuilla mainitaan tämän olevan tarpeeksi värillinen pelkästään käytettäväksi ja tarpeeksi väritön jonkun toisen huulivärin päälle, joista jälkimmäistä väitettä en ihan allekirjoita, on tässä sen verran tuota pinkkiä väriä, kuten tuosta kädelle laitetusta pikku näytteestä näkyy. Ainoa miinus siitä, että tuubia joutuu melko rankasti puristamaan ennenkuin tavaraa saa siitä ulos ja voidetta pitää laittaa aika rutkasti, jotta saan haluamanilaisen lopputuloksen. Pitää huulet kuitenkin ihanan kosteutettuina.




En tätä välttämättä tosiaan huulipunan päälle ainakaan itse laittaisi ellei sävy ole suunnilleen sama tai halua sitten oikeasti vähän erilaista lookia vakiopunalleen, joten meikissä olen käyttänyt tätä ihan vain yksinään. Huulilla näyttää ihan sellaiselta perussöötiltä vaaleanpunaiselta kiillolta, kyllä se näin keväällä minulle käy. On kiva (:


En oikein tiedä onko tästä tuotteesta huulimeikkien hevijuusereille mitään iloa, mutta sellaiset jotka etsivät vain mahdollisimman helppoa ja nopeaa ratkaisua aamuisin voisivat tästä suuresti hyötyäkkin. Vaikka tämä on huulirasva, on sillä kuitenkin myös kiillon ominaisuuksia (ei ole kuitenkaan tahmainen!) ja kyllä tällä meikkilookinsa saa viimeisteltyä ja huoliteltua. Ilmeisesti tämä on voittanut jotain palkintojakin, että näköjään joku muukin on kanssani samaa mieltä. Clarinsin sivuilla näitä on myynnissä kuutta eri sävyä kirkkaanpinkistä ruskeaan ja hintaa on karkeasti noin 21 euroa.

Ihanaa illanjatkoa (:
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Tänään kaivoin luomivärilaatikostani monon, jonka olen ostanut häpeällisen kauan aikaa sitten, mutta joka pääsi käyttöön ensimmäistä kertaa vasta nyt. Kyseessä on otsikon mukaisesti Wet n Wildin pieni Kitten-nappi ja tämän olen löytänyt joskus Seppälän alesta kahdella eurolla, samalla tuli toki ostettua muitakin Wettiksen monoja.



Kisumirri on kylmä, siniseen menevä lila jossa on näkyvä kultainen shimmerefekti. Shimmeriä on koko napissa, ei vain pinnassa, ja se näkyy kyllä ihan hyvin luomellakin duochromemaisena hohteena. Pigmenttiä monossa on hintaansa nähden ihan hyvin, mutta värin koostumus on jollain tavalla erikoisen kuiva ja karhea ja täyspeittävään lopputulokseen aplikaattoria piti hieroa väriin todella runsaasti. Myös levittyvyys oli vähän niin ja näin, veikkaankin että jos tämä olisi yhtään pehmeämmin asettunut luomelle, ei väriäkään olisi tarvittu niin paljon, mutta kun ei.

Luonnonvalossa



Meikkiin olen tapani mukaan laittanut Kitteniä ihan koko luomelle ja parittanut sen Essencen Ice Ice Baby -kokoelman metallililan silmänrajauksen kanssa. Tummavärisenä naisena lila sopii minulle värinä oikein hyvin ja meikistä tuli mielestäni nätti ja onnistunut (:


Wettistähän ei enää Seppälöistä saa, mutta pretty.fi myy Kitteniä edelleen noin neljän euron hintaan. Jos sävy on sinusta juuri se maailman ihkuin niin mikä ettei, mutta laatunsa puolesta en voi oikein suositella tätä kellekkään, ellei sitten erityisesti nauti luomen hinkkaamisesta siveltimellä. Sääli, sillä kivoja duochromemaisia luomivärejä näkyy aika vähän eikä ainakaan tässä hintaluokassa. Nyyh.

Mukavaa illanjatkoa (:

PS. Onko multa mennyt jotain ohi vai olenko vain unohtanut että Batisten kuivashampoita saa nykyään myös sittarista? Törmäsin niihin ihan sattumalta hiustuotehyllyä selaillessani. Meidän sittarissa oli ainakin blondien ja ruskeiden hiusten versiot, yksi matkakokoinen versio ja kaksi muuta, jotka taisivat erota toisistaan vain tuoksun perusteella. Kunhan saan entiset kulutettua, ainakin se bruneversio lähtee heti testiin! Vieläkun sitä kirsikkaa jostain saisi...
Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
Pääsiäisviikon ostokset koostuivat tällä kertaa synttärilahjoista ja facebook-löydöistä!



Ostin synttärilahjaksi saamilla rahoilla pari toivelistallani ollutta tuoksua Sokoksen alepöydästä, DKNY:n Fresh Blossom Eau So Intensen sekä Diorin Dior Addict Eau Delicen. Pikkuinen Fresh Blossom tuli tuon isomman Fresh Blossomin kaupanpäällisenä (: Annan sen kuitenkin todennäköisesti eteenpäin, sillä en tarvitse miedompaa vahvuutta pikkupullossa kun on intense-versio ihan täysikokoisena. Ihania tuoksuja joka tapauksessa <3
Facebookissa eräs ystävällinen sielu tarjosi minulle ostettavaksi ihan iskemättömiä Natural Coden uutuusmeikkejä ja minähän tartuin tilaisuuteen. Minulle saapuivat kaksi huulikiiltoa, keltainen Icy Lemonade ja oranssi Flashy Orange, ja värilliset ripsarit Petrol ja Green. Sininen ripsarihan minulta kuivui juuri viime kuussa ja nyt ei tarvitse ostaa Essencen tulevassa brasiliakokoelmassa mukana olevaa vihreää versiota. En ole vielä näitä ehtinyt testailla, mutta toivottavasti ovat kivoja (:

Tämän pikapostauksen myötä toivottelen teille hauskaa pääsiäistä! :D
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Lisää huulimeikkejä! Tällä kertaa loppuviikon synttärilookini, johon valitsin huulille tämän Livboxin mukana tulleen pienen huulikynän. Näytekokohan tämä siis on, mutta todellakin aivan riittävä minulle, kun kuitenkin niin harvoin tulee aina yhtä huulimeikkiä käytettyä.


Sävynä Mightiest Maraschino on todella kylmä ja kirkas punainen, jossa ei ole minkäänlaisia ylimääräisiä härpäkkeitä. Todella tyylikäs huulilla! Kynässä lukee että tämä on "moisturizing lip colour balm" eli kosteuttava värillinen huulivoide, mutta ainakin minun huulilleni tämän kosteutustehot ovat täysin riittämättömät ja huulet ovat niin kuivina, että niitä tekee mieli nuolla koko ajan. Huulirasvan korvikkeena tätä en siis kyllä käyttäisi. Väriä tulee kynästä todella reilusti ja helposti, johtuen varmaankin intense-koostumuksesta, mutta rajauskynää tämän kanssa kannattaa käyttää, itselläni nimittäin väri yritti lähteä karkailemaan juonteisiin.



Synttärimeikkiini kuului voimakkaat siniset silmät ja yhtä voimakkaat punaiset huulet ja yllättävän hyvin nämä toimivatkin yhteen! Kyllä punaiset huulet vaan sopivat ihan joka meikkiin. Väri kesti normaalioloissa ihan hyvin, mutta yhtään syömistä tai juomista ja pof, ei enää punaista. Ruokailun jälkeen täytyy siis varautua lisäämään tätä ihan reilusti. Noh, eihän tämä huulipuna edes ole, joten annettakoon anteeksi, eihän huulirasvat nyt yleensäkään syömisestä selviä :D


Loppuyhteenvetona sanottakoon, että tykkäsin kyllä tämän väristä ja helppokäyttöisyydestä kuin hullu puurosta, mutta valitettavasti kuiva tunne huulilla on aika ikävä, joten en kyllä näitä ostaisi. Minulla nyt tosin muutenkin huulet ovat jatkuvasti kuivat enkä kestä sekuntiakaan ilman huulirasvaa, joten tilanne on jo siltä osin epäreilu ja ehkä jollain vähän kosteampihuulisella tämä toimisi paremmin. Täytyy vielä testailla tätä ihan huulirasvan päälle, jospa se auttaisi kuivumisasiaa hieman. Hinta näillä Chubby Stick Intenseillä on siellä parinkympin hujakoilla.

Mahtavaa viikonloppua ihanille lukijoille (:
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Sokoksella oli joulun aikaan myynnissä Markwins Internationalin (sama yritys on taustalla myös halpismerkki The Color Workshopissa) Minni Hiiri -huulikiiltopaketteja, joissa oli kolme eri sävyistä minikiiltoa nättiin ruusukuviointiin puettuna. Itsehän löysin nämä sitten viime kuussa kolmella ja puolella eurolla alelaarista, eli ei todellakaan olleet hinnalla pilatut nämä ystäväiset. Minniä ei kyllä muualla kuin pahvikuoressa ole näkynyt, mutta kyllä näillä ihan Disneyn lisenssi näyttäisi olevan, eli ei ole mitään piraattikamaa kuitenkaan.


Sävyiltään nämä kolme onneksi poikkeavat aika paljon toisistaan: yksi on shimmerinen ja kirkas, toinen shimmerinen lämmin pinkki ja kolmas aika räikeä kylmä fuksia. Kirkas kiilto on lähes huomaamaton eikä shimmeriäkään paljon huulilla näy. Sen levityskin tuntui vähän hankalalta, tavaraa ei vaan millään saanut huulille tarpeeksi. Myös tuo roosa sävy oli vähän kuivan oloinen ja hankala levittää, tästä kertoo myös epätasainen ja raidoittunut lopputulos. Kokoelman ylläri on kuitenkin tuo kirkkain sävy, joka on oikeasti superpigmenttinen ja peittävä eikä tunnu läheskään yhtä halvalta kuin nuo kaksi muuta. Kyllä tuo jo pelkästään on paketin hinnan arvoinen :D

Kirkas, roosa ja fuksia

Kirkas

Roosa

Fuksia. Huomatkaa upea vinyylikiilto.

Tässä vielä meikkikuvat näistä, kirkkaan ja fuksian kuvasin tänään aikani kuluksi, roosaa olen testaillut jo aiemmin.

Kirkas
Roosa
Fuksia

Noh, eipä näistä voi kauheasti muuta sanoa kuin että 2/3 oli ihan täyttä halpistavaraa ja sitten yksi ihan kelvollinen löytö :D Aplikaattorikin on jotenkin kauhean pieni! Nämäkin kyllä menevät ehkä enemmän sarjaan pikkutytön ensimmäiset meikit ja toki Minni Hiiri -teema sitä puoltaa. Empä nyt silti tiedä kannattaako kenenkään näihin rahojaan tuhlata, vaikka sokkarilla taitaa olla näitä vieläkin myynnissä. Aika kuraa, mutta tulipahan kokeiltua!


Lopuksi vielä viime viikon ostokset Anttilan alelaarista pelastettuna: Garnierin meikinpoistopyyhkeitä herkälle iholle niitä myöhäisiltoja varten kun ei millään jaksa tehdä kunnon puhdistusta, L'orealin Triple Active Glow -heleyttävä päivävoide suojakertoimella ja saman merkin Sublime Body -kiinteyttävä vartalovoide ihan vain testausmielessä. Kaikenlaista pientä varastoon siis.

Ihanaa illanjatkoa (:
Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
Isadoran joulun kausikokoelmassa oli mukana aivan ihana kaunokainen, nimittäin metallisen pinkki silmänrajauskynä, jossa oli vähän glitteriäkin seassa. Meinasin tämän Pink Diamond -nimisen ihanuuden hankkia jo silloin ennen joulua, mutta jotenkin se sitten jäi. Onneksi, sillä sain tämän viimein lunastettua omakseni puoleen hintaan Prisman alelaarista ja kyllä, se on juuri niin ihana kuin kuvittelin sen olevan.


Sävynä Pink Diamond on erittäin kylmä, lilaan menevä ja noh, metallinen. Seassa on runsaasti hopeista glitteriä, siis oikeasti suht isojakin hippuja. Kynä levittyy oikein pehmeästi ja twist-upin takia tätä ei tarvitse edes teroitella kuin kynän omalla teroittimella, joka löytyy sen toisesta päästä. Valitettavasti kestävyys tässä ei ole ihan huippuluokkaa, sillä kahdeksan tunnin jälkeen ei ollut pinkistä timantista jäljellä kyllä vilaustakaan :D Ei siis edes työpäivää kestävä.




En oikein tiedä olisiko tämä enemmän edukseen tummassa vai vaaleassa meikissä, mutta tällä kertaa olen käyttänyt luomilla erittäin hentoista vaaleanpunaista. Eihän tätä rajausta nyt kauhean kaukaa erota, mutta läheltä katsottuna näyttää oikein kivalta. Pitäisi joskus kokeilla esimerkiksi mustan tai muun tumman luomivärin kanssa, josko se antaisi tälle kunnon taustan.


Minusta Pink Diamond vaan oikeasti on aivan ihana (: Olen käyttänyt sitä jo muutamaan otteeseen aivan onnessani. Minusta tämä olisi ollut jopa alkuperäisen hintansa väärti ja sitä en kovin monesta tuotteesta kyllä ainakaan vapaaehtoisesti myönnä. Ja vaikka kynä olikin osa joulun kausikokoelmaa, minusta tämä vaan pääsee paremmin oikeuksiinsa näin keväällä, kun hempeät pastellisävyt ja pinkit muutenkin ovat esillä. Jos näitä vielä jossain alelaarissa näkyy, niin ottakaa ihmeessä mukaanne!

Ihanaa keväistä illanjatkoa teille kaikille (:
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Taas on iloisesti aika Livbox-esittelyn! Tässä kuussa teemana oli vaaleanvihreä ja luonto, mikä ei itseäni ihan hirveästi saanut ilosta hehkumaan, en nimittäin ole luonto/luomuihminen ollenkaan.


Boksista löytyi yksi uutuustuote ja yhteensä kaksi täysikokoista tuotetta.


Täysikokoisia olivat Ladyvita Beauty -ravintolisä sekä Herbinan hellävarainen puhdistusvaahto. Kuten kuvista näkyy, olen ottanut tuon ravintolisäpaketin jo käyttöön, vaikka aluksi mietin tarvitsenko sitä ollenkaan kun hiukset sun muut on kuitenkin aika hyvässä kunnossa. Päätin sitten kuitenkin kokeilla (: Herbinan putsarista en osaa sanoa muuta kuin ihan jees, kyllä tuon varmaan käyttelee kunhan sen aika on. Menee kaappiin odottamaan vuoroaan.


Joka boksin pakolliset voiteet olivat Ella Bachén tomaattivoide ja Nivean Pure & Natural -vartalovoide. Ella Baché on minulle ihan tuikituntematon merkki ja kauhistuin aluksi että ei kai tuo vaan haise tomaatilta :D En nimittäin tykkää niistä yhtään. Onneksi tässä on ilmeisesti ihan tavallinen kosmetiikan haju ja otan tämän mielelläni yövoidekäyttöön, sillä niistä on aina pulaa toisin kuin päivävoiteista. Nivean vartalovoiteista saan aina allergiaa (kyllä, myös näistä Pure & Natural -tuotteista) joten lähtee ihan suosiolla eteenpäin.


Viimeisenä vielä vähän hiusjuttuja, suomalaisen Simin Argan Care kosteuttava muotoiluvoide sekä korjaava hiusnaamio, molemmat pikkuisia näytteitä. Kokeilen nämä kyllä ihan mielelläni, sillä olen aina etsimässä uusia ja parempia tuotteita hiuksilleni. Olen varovaisen toiveikas näiden suhteen, arganöljy kyllä kuulostaa aika hyvältä! Sääli vaan ettei tämänkokoisista tuubeista taida riittää minun hiuksille kuin yhteen käyttökertaan :D

Ikävä sanoa, mutta tämän kuun Livbox menee vähän meh-kategoriaan. Oikein mikään tuotteista ei aiheuttanut riemunkiljahduksia vaan lähinnä tasaisen puuduttavia "ai tälläinenkin" -reaktioita. Kaikki tuotteet olivat kuitenkin ihan okei, paitsi tuo Nivean voide. Vaan tässäkin on kyllä ihan puhtaasti kysymys makuasioista, toiset bloggarit ja facebook-tykkääjät taas ovat rakastaneet tätä kyseistä boksia. Noh, jään odottelemaan seuraavaa, ehkäpä olisi sitten enempi minun makuun (:

Ihanaa viikonloppua! Meikätyttö on tulossa kipeäksi eikä olo ole kyllä lainkaan ihana...
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Lumene Natural Coden huulikiiltoja tulee haalittua aina sieltä täältä aleista paristakin syystä: a) ne ovat halpoja ja b) ne ovat hyviä. Näissä tosiaan hinta ja laatu kohtaavat aivan optimaalisesti (: Tämän kyseisen Berry Sherbet -yksilön löysin joskus ennen joulua Anttilan alelaarista joten ilmeisesti taitaa olla poistunut tuote (?), mutta ajattelin nyt silti vilauttaa vähän kiiltoa tositoimissa.


Sävyltään tämä on vähintäänkin mielenkiintoinen, jotain ruskean ja viininpunaisen väliltä ehkäpä? En oikein tiedä miten väriä kuvaisin. Koostumus näyttää putkilossa, aplikaattorissa ja kädellä metalliselta, mutta tietysti kaikkein tärkeimmällä eli huulilla metallisuus jotenkin häviää. Mitenköhän paljon tätä pitäisi kerrostaa että saisi efektin toistettua? Vaikka kiilto näyttää pigmenttiseltä, ei tästä hirveästi tule väriä, mutta kiilto sentään on hyvä. Natural Coden kiillot ovat myös siitä ihania, että niissä on taivaallinen marjaisa tuoksu <3




Veikkaisin tämän Berry Sherbetin olleen jotain syyskokoelmaa sävynsä puolesta enkä ihan kauhean innoissani ole tästä kaikkien nudekiiltojen ja hempeiden vaaleanpunaisten huulipunien keskellä :D Täytyy ottaa syksyllä tehokkaampaan käyttöön kun tuollaiset vähän rusehtavat, aavistuksen tummemman sävyiset huulet taas tulevat ajankohtaisiksi. Tällä hetkellä tämä kiilto jää nyt vähän sille klassiselle ihan kiva -tasolle, josta ei saa oikein minkäänlaisia fiiliksiä irti. Noh, taisi maksaa huikean euron joten eipä jää kauheasti harmittamaan.


Viettäkääpä mukava loppuilta (:
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ►  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ►  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ▼  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ▼  huhtikuuta (14)
      • Lumene Raspberry Color Tips: Lilac Mascara
      • Viikon 17 ostokset
      • Clarins Instant Light Lip Perfector: Rose Shimmer
      • Wet n Wild Kitten
      • Viikon 16 ostokset
      • Clinique Chubby Stick Intense: Mightiest Maraschino
      • Minni Hiiri -huulikiiltotrio ja viime viikon ostokset
      • Isadora Twist-up Metallic Eye Pen: Pink Diamond
      • Huhtikuun Livbox
      • Lumene Natural Code Smile Booster: Berry Sherbet
      • Essence Cookies & Cream - Swatchit ja The Look
      • Viikon 14/14 ostokset
      • Kicks Cruising La Croisette
      • Maaliskuun loppuneet
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose