Maaliskuun Livbox

by - 11.3.14

Maaliskuun Livbox piti sisällään paljon kaikkea mukavaa ja aiheutti kyllä parit riemunkiljahduksetkin (:


Yhteensä seitsemän tuotetta, joista kolme täysikokoista ja yksi ihan reilunkokoinen näyte. Aika hyvin.


Hiuksille saapui täysikokoisena L'orealin Fibralogy Thickness Booster ohuille/hennoille hiuksille. Tätä on siis tarkoitus käyttää ennen hoitoainetta ja sen pitäisi tehdä hiuksista paksumman tuntuiset. Itsellänihän ei kyllä hennot hiukset ole, mutta kokeilen tätä silti mielelläni! Saa nähdä millaisen leijonanharjan tällä saa.

Toinen täysikokoinen tuote oli Oral-B:n 3D White Luxe -hammastahna. Vähän plääh, en miellä hammastahnaa miksikään mielenkiintoiseksi kosmetiikkatuotteeksi. Useimmat valkaisevat hammastahnathan perustuvat kiilteen hiomiselle joten heti ensimmäiseksi ajattelin jättää tämän välistä, mutta paketissa kuitenkin lukee tämän olevan turvallinen kiilteelle eli kyllähän tämän sitten voi pois käytellä. En ole kyllä koskaan kokenut mitään hyötyä valkaisevista hampitahnoista saavani. Tylsä tuote.


Voiteita tuli kaksi ihan pikkuista. Toinen on Lumene LAB korjaava yövoide, joka menee suoraan äidille. Lumene LABin nettisivuilla tämän Age Correcting -sarjan sanotaan olevan 40+ iholle, joten en kyllä todellakaan ole tämän kohderyhmää vaikka kohta vuosia täytänkin. Onko Livboxin tilaajissa oikeasti niin paljon keski-ikäisiä naisia, että näitä anti-age-tuotteita tarvitaan?

Mukana oli myös pieni Jurlique-merkkinen ruusuvartalovoide. Merkki on itselleni ihan tuntematon, mutta kun tätä niin kovasti jonain luksuksena mainostetaan niin tottakai kokeilen mielelläni.


Sitten vielä sekalainen sakki. Cliniquen Chubby Stick Intense sävyssä Mightiest Maraschino aiheutti sellaisen "iik!" -efektin, vaikka onkin pikkuinen näyte. En oikeastaan edes enempää tarvitse, sillä yhtä huulituotetta tulee käytettyä kuitenkin niin harvoin. Väri on kiva ja intense-versiosta plussaa (: Olen kyllä aina onnesta soikeana kun tämmöisiä selektiivisiä herkkuja saa.

Marc Jacobsin Daisy Eau so Fresh on lähes klassikkona pidetyn Daisyn kevyempi pikkusisko. Itse omistan tätä ihan kokonaisen pullon, joten tarjoan tätä kevyttä, makeaa tuoksua äidille testattavaksi. Todella ihana kevättuoksu tämä kyllä on.

Viimeisenä vielä pitkäaikaisille tilaajille tarkoitettu kantislahja, täysikokoinen Essien Jazzy Jubilant. Tästä teinkin postauksen jo kynsiblogin puolelle, mutta on se vaan kiva että pitkäaikaisia tilaajia arvostetaan :D Olen ollut Livboxin tilaaja ihan alusta asti eli joulukuusta 2012 kun se tuli suurelle yleisölle tilattavaksi, enkä ole aikeissa lopettaa.

Täytyy sanoa että kyllä oli hyvä boksi (: Tälläisiä vaan lisää!

Ihanaa illanjatkoa!

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiva homma (: Taisi olla lähes kaikkia miellyttävä loota tällä kertaa.

      Poista