Essence Hip Girls Wear Blue Jeans Trend Edition

by - 15.7.17


Moikka ja aurinkoista Ilosaarirock-lauantaita! Joensuussa on kyllä aika kova meno tällä hetkellä :D Itse en rokkia juuri harrasta, joten kerron teille mielummin Essencen toisiksi uusimmasta Trend Edition -kokoelmasta, joka tuli kauppoihin jo viime kuun puolella ja on edelleen aika laajalti myynnissä. Kokoelman nimi on Hip Girls Wear Blue Jeans ja idea on lähinnä yhdistää ruskettuminen ja farkut. Kesän vakiokauraa siis!

Kokoelma on aika iso ja mukaan kuuluu kasvosivellin, kaksi korostuspuikkoa, kasvopaletti, poskipuna, aurinkopuuteri, kasvovoide, luomiväripaletti, puuterimainen huulisävy, kolme huulipunaa, kynsitarrat ja neljä kynsilakkaa. Sivellintä ja toista noista korostuspuikoista en ole missään Suomen kamaralla nähnyt, liekkö ollut myynnissä jossain muualla. Sääli sinänsä, olisin molemmat mielelläni mukaan ottanut. Aurinkopuuterin jätin myös pois, niitä minulla on vuosien tarpeiksi. Luomiväripalettikaan ei ollut niin erikoinen, että olisin sillä mitään tehnyt.



Aloitetaan tästä highlighter stickistä eli korostuspuikosta. Sävyn nimi on Cheeky Cheeks ja tämä on sävyltään hieman vaaleanpunertava. Olen swatchiin hieronut puikkoa aika voimakkaasti, ihan noin hohtava se ei tule iholla olemaan, varsinkin kun päälle tulee vielä puuterointi. Sopii hyvin kaikille, jos tuo pieni vaaleanpunaisuus ei haittaa. Toinen versio olisi ollut ihan valkoinen, jonka voin kuvitella olevan aika pelottava :D




Kokoelman pieni kasvopaletti sisältää kaksi poskipunaa ja aurinkopuuterin. Ideana on, että tällä saa kaksi ilmettä: joko 'draping'-posket eli tummempaa poskipunaa poskiluun alle ja vaaleampaa päälle tai sitten 'sun stripping' -kasvot eli aurinkopuuteria keskelle naamaa nenänvarresta suunnilleen ohimoille asti. Ensin mainittu tekniikka on ilmeisesti muodissa ja on taas omanlaisensa tapa muotoilla kasvoja contouringin ja strobingin vanavedessä. Sun strippingillä taas saa sitten vaan erittäin kesäisen ja aurinkoisen lookin. Hyvin pigmenttisiä nappeja kaikki ja toki nämä nyt olivat vaan pakkauksessa olleita käyttötapoja. Tuo vaalein sävy on esimerkiksi erinomainen korostuspuuteri sellaisenaankin!




Kasvopaletin lisäksi mukana on hauska mosaiikkikuvioitu poskipunakin. Sääli vaan, että tämä on erittäin kova, kalkkinen ja pigmentiltään heikko. Ja joo, kyllä tuossa käsikuvassa on swatchi :D En voi suositella kuin meikkausta aloitteleville nuorille neideille ensimmäiseksi poskipunaksi, meille muille ihan hirveää kuraa.


Hehkua antava kasvovoide on vähän mysteeri itselleni. Otin sen kaupasta matkaan kun luulin sen olevan mahdollisesti jonkinlainen primeri? Mutta ilmeisesti on siis ihan tavallinen kosteusvoide jossa on rutkasti shimmeriä. Ei mitään, käyttöön tulee. Tätä en ole vielä availlut ja testaillut.





Metallinen huulipuuteri onkin sitten aika mielenkiintoinen keksintö :) Tätä voi käyttää huulilla yksinään tai sitten jonkin huulipunan päällä tuomaan hohtoa. Käytin tätä juhannuksena reissussa ja ei nyt sinänsä pahaa sanottavaa. Kuluu suht nopeasti huulilta ja levittäminen on sormin vähän meh, koska tuntuu että sormiin jää hirveästi puuteria ja huuliin taas tarttuu hyvin vähän. On kyllä ihan näyttävä lopputulos kuitenkin. Hauska kokeilla tälläisiä uusia juttuja!






Ja viimeisenä kolme huulipunaa, villin sininen Hip Lips Go Blue!, pehmeän korallinen Hip Lips Go Rosy! ja korallipunainen Hip Lips Go Coral!. Näiden virallinen nimi on 'illuminating lipsticks' eli hohtoa ja hehkua luvataan. Ensinäkin: ihanaa että Essencekin tuo markkinoille erikoisempia sävyjä edullisesti, mutta tuo sininen väri nyt vaan oli auttamatta HUONO. Ei pysynyt yhtään! Ei siis varmaan viittä minuuttia hyvänä puhumattakaan syömisestä tms. Käytin tätä kun olin ystävän kanssa kaupungilla ja huh huh kun oli kidutusta joutua vahtimaan huuliaan jatkuvasti. Aivan liian liukas! Kaksi perinteisempää sävyä ovat jo huomattavasti parempia. Huulilla eivät ole niin hohtavia, mutta poistaessa noista jää kunnon glitterkasat vanulappuun :D Kaikissa kolmessa on myös melko voimakas mustaherukan tuoksu.

Ja tokihan minulla on ihan meikkikuviakin! Ensimmäisessä meikissä pääosassa on sininen puna, mutta mukana on myös mosaiikkiposkipuna ja korostuspuikko. Kuten näkyy ja ei näy, kasvopolot näyttävät aika värittömiltä ja korostuskin on aika himmeä.



Toisessa meikissä on sitten taas käytetty hempeämpiä värejä, persikkaista huulipunaa ja kasvopaletin poskipunia nimenomaan draping-tekniikalla. Nyt on sitten taas korostusta ja pigmenttiä vähän enemmän.



Ja viimeisessä lookissa on tuo korallinen huulipuna ja kasvopaletin aurinkopuuteri sun stripping -tekniikalla naamaan sudittuna. Se ei ole mitenkään järkyttävän pigmenttinen että naamaan tulisi selkeä aurinkoraita, vaan pikemminkin antaa nimenomaan sellaista kevyttä päivetystä. Turvallisesti vieläpä!



Huh, olipa siinä taas Essenceä kerrakseen! Heille jotka tykkäävät lukea vain lyhyitä tekstinpätkiä tässäpä vielä tiivistelmät värikoodattuina: kasvopaletti ja normaalimman väriset huulipunat todella ok, helppo hankkia ja tykätä, voin suositella. Korostuspuikko ja huulipuuteri taas vaativat tietynlaisen yleisön, ensin mainittu on lähinnä erittäin maltillisen korostuksen faneille ja huulipuuteri taas rohkeille ja uutuuksia mielellään kokeileville, muut eivät välttämättä saa noista hirveästi irti. Mosaiikkiposkipuna ja sininen huulipuna ovat niin roskaa, etten suosittele kyllä kellekkään. 

Oikein mahtia viikonlopun jatkoa! :)

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Minäkin lankesin tohon mosaiikkipunaan, ja eipä olisi kannattanut :(
    No, onneksi oli niin halpa että sinänsä ei itketä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, eihän tuo maksanut kun jotain pari-kolme euroa mutta silti! Iso plääh huonoille poskipunille >:(

      Poista