Essence Fun Fair ja viimeaikojen ostoksia

by - 1.8.15

Heipähei! Meikäläisellä alkoi eilen elämäni ensimmäinen ihan itse ansaittu vuosiloma, joten nyt on varaa blogatakkin niin paljon kun sielu sietää :D Tällä viikolla kätösiini saapui essencen aivan IHANA kesäkokoelma Fun Fair, tivoliteemaisia pastelliherkkuja. Olin kokoelmasta jo etukäteen aika innoissani eikä into yhtään vähentynyt tuotteiden hipelöimisen myötä... Ostin siis mm. kaiken.


Tähän settiin siis kuului kolme baked-luomiväriä marmoroituna, kaksi isoa baked-poskipunaa, kaksi noita halvannäköisiä huulipunia sekä supersöötit korostuspuuterihelmet. Lisäekstrana oli hiusponnaritikkari, mutta eiköhän noita ponnareita ole niin paljon että jätin hankkimatta.



Pitemmittä puheitta katsastamaan tarjonta! Luomivärit olivat näitä essencen baked-tyyppisiä monoja, joita nyt on nähty aika monessa kokoelmassa. Sinänsä ei nyt mitään uutta ja erikoista, mutta ihan hyvät pigmentit! Mintunvärinen You're Mint-blowing on satiininen koostumukseltaan ja jopa ihan oikeasti sävystä saa selvääkin. Vaalea Be My Marshfellow! on aika perus korostussävy, melkoisen kimalteleva. Lilahtava Plump It Up! taas on metallinen hopea. Kelpo tavaraa kaikki.



Huulipunat olivat kokoelman pettymys. Pinkki versio Ring Around the Rosy oli luonnossa vaaleampi kuin kuvissa, mikä ei nyt sinänsä ollut huono juttu. Tykkään ehkä jopa enemmän tästä sävystä. Harmi vaan, että punapolot on pakattu näihin superhalpoihin hylsyihin, koostumus on aika läpikuultava ja lopputulos raidallinen. Lisäksi näissä väitetään olevan herkullisen makea tuoksu, joka minusta haisee kynänpuruilta. Todella sääli, näitä en suosittele.



Poskipunat sitten taas ovat todellisia helmiä! Ainakin tuo pinkki Ring Around the Rosy, joka on U-P-E-A metallisävy! Aaaaa, niin kaunis <3 Persikkaisempi Sweetheart's Sweet Tooth on myöskin nätti, mutta paljon hillitympi. Hohtoa tosin löytyy siitäkin. Jos jotain kokoelmasta haluatte hankkia, niin ehdottomasti nämä!



Ja viimeisenä suloiset puuterihelmet, Keep Sweet and Sparkle on! Missasin Aquatix-kokoelman puuterihelmet koska ajattelin niiden olevan aika lailla dupe joidenkin aiempien helmien kanssa, mutta ilmeisesti eivät sitten olleetkaan. Se on harmittanut minua tähän päivään asti :( Nyt en siis tasan jätä enää yksiäkään puuterihelmiä hankkimatta ja onneksi näin, koska nämä ovat todella lutuiset: pastelliset ja superkimaltavat! Jos siis glitterbomba poskilla ei ole juttusi, niin jätä väliin, mutta muille nämä on kyllä sellainen päivän piriste että oksat pois. Mikäs sen kivempaa kun sutia tälläistä söpöliiniä naamaan aamulla? Tässäkin on olevinaan taivaallinen tuoksu, mutta joo, en kyllä ihan hirveästi näitä nuuhkuttaisi...






Silmämeikissä käytin Be My Marshfellowia sisänurkassa ja kulmaluulla, You're Mint-blowingia about puolella luomella ja Plump It Upilla tein "siiven" ulkonurkkaan. Jos olisi ollut aikaa, olisin muotoillut siipeä vähän käyttämälläni essencen hopeisella kajalkynällä, mutta tuli vähän kiire :D Poskilla on Sweetheart's Sweet Toothia sekä tietysti korostuksena naamalla Keep Sweet and Sparkle Onia. Huulilla on vaaleampi puna Sweetheart's Sweet Tooth, jonka väristä tykkäsin paljon näiden uusien vaaleiden hiuksien kanssa! Kyllä vaan, meikä on nykyään ainakin jonkin sortin blondi. Projektihan tämä on, mutta eipä tämä "liukuvärikään" hassumpi ole. Kasvattamani oma väri blondaantui nätisti, mutta latvat, joissa oli vanhoja värjäyksiä mm. punaisella ja mustalla, eivät taikaiskusta muuttuneet vaaleiksi. Blondaaminen jatkuu...

Kerrassaan aivan loistava kokoelma, jos tykkää söpöstä, tyttömäisestä ja pastellisesta :) Laatu yllätti kaiken muun kohdalla, paitsi huulipunissa. Essencen hohtavat luomivärimonot on olleet aina vähän sellaisia ettei sävyjä toisistaan erota, mutta näissä tilanne oli onneksi vähän parempi. Jos siis alkoi karkkihammasta kolottaa, eikun ostoksille!


Ostoksista puheenollen... Tässäpä meikäläisen viimeaikaisia saaliita. Lancomen ihanan Tresor Midnight Rose -tuoksun löysin puoleen hintaan Kouvolan Sokokselta, söötti Hello Kitty -selvityssuihke on Avonilta tilailtu, Puman Time to Play -tuoksu taas on alehintaan sittarista ja Muumi-huulirasva löytyi apteekin kassalta myöskin alehintaan :D En yleensä mikään muumifani ole, mutta appelsiini kuulosti ihan mielenkiintoiselta.


Kouvolan Sokoksella oli aivan mahtavat alen loppurysäykset! Kaikki -50% -tarrat oli muutettu -70%:ksi ja -30% oli -50%. Kuvassa näkyvistä meikeistä upea Chanelin voidemainen poskipuna ja YSL:n Baby doll Kiss & Blush olivat siis puoleen hintaan, kummallekkin taisi jäädä parisen kymppiä maksettavaa <333 Oi mikä tuuri! Maybellinen Diamond Glow -luomivärinelikko ja Goshin voideluomiväripuikko olivat -70%, ei montaa euroa hintaa jäänyt. Muut on sitten napsittu sittarin alelaarista.


Ja vielä loput K4L-tilauksesta. Viimeinen essencen make-up boxeista How to Make Nude Eyes (nämä muuten lopetetaan nyt syksyllä, joten jos kiinnostaa niin alkaa olla viimeiset hetket hankkia) sekä pari Catricen meikkiboksia. Catricelta lisäksi eri kokoelmista huulivoide, vartalotuoksu sekä kaksi mattaista huulikynää, toinen sinisempi ja toinen oranssisempi punainen. Lisäksi vielä essencen peitevoidesivellin ja päheä Barry M:n poskipuna. Aika raju väri :D

Semmoisia! Kuukin ehti tässä vaihtua, joten tuttuun tapaan ensi kerralla vähän heinäkuun yhteenvetoa. Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa teille ihanuuksille :)

You May Also Like

8 kommenttia

  1. Eivät ole kyllä nimillä päätä vaivanneet, kun samat nimet on myös kynsilakoissa :D
    Mie odotan jo innolla Essencen uutuuksia (kasvopuolelle niitä onkin jo tullut) ja joitain olikin jo kosmella. Ja ehkäpä parin viikon päästä saadaan se toinen hylly Essenceä Carlsonille, ensi viikolla pitäisi olla suomessa, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mut taitaa olla essencelle aika yleistä :D Muakin kiinnostaa kyllä syysuutuudet kovasti, ois kiva jos niitä tosiaan tulis Carlsonille niin pääsisi vähän hypistelemään ja kattelemaan livenä >:) Ooh, ens viikolla jo, ei malttais odottaa!

      Poista
    2. Saa nähdä mihin liikkeisiin tulee ensimmäinen TE-kokoelma (ne meikkisiveltimet jne.) ja sittenpä pitäisi tulla samaa tahtia tännekin ne, kuin mitä muualle maailmaa :) Tosin.. Jos ei kerkeä ajoissa apajille, niin pitää tilata muualta :D

      Mie en ole omia puuterihelmiä kokeillut, Avonin vastaavia kyllä ja ne ei vaikuttanut niin pelottavan kimaltavilta, ovat hieman pienempiäkin kuin nuo Essencen.

      Poista
    3. Ääää, kamalan stressaavaa jos pitää ruveta juoksemaan aina julkaisupäivinä hirveellä kiireellä Carlsonille :D Mut onhan se toki kiva jos pääsis noi kokoelmatkin livenä hipeltämään ensin! Haha, noi on kyllä tosi kimaltavat helmet, jos ei semmosta yleensä käytä niin saattaapi säikäyttää :)

      Poista
  2. Tämän kokoelman poskipunat kiinnostivat kovasti etukäteen, mutta metallinen hohtavuus ei ole oikein mun juttu. Harmi, koska Essencen baked-poskipunat ovat yleensä olleet tosi hyviä ja pigmenttisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitsi, nää on tosiaan melko hohtavia ja erityisesti toi pinkki on ihan metallinen ainakin swatchatessa :) Surku jos ei olleet sinun makuun, itse olen ihan intopiukeena :D Mutta ymmärrän kyllä, että nää menee aika huhhuh-kategoriaan! Näiden pigmentti oli tosiaan ihan jees edellisiin essencen poskipunakatastrofeihin verrattuna.

      Poista