Kesäloman ostoskasa

by - 16.8.15

Noniiiiin, lupailin eilen isoa ostospostausta, joten tässä tulee! Minulla oli tänä vuonna reilun viikon mittainen vuosiloma, joten ei sen pidemmälle lähdetty seikkailemaan kuin Tukholmaan :D Menomatka taittui Viking Gracella, joten vähän verottomia ostoksiakin tuli tehtyä. Sen lisäksi olen hamsteroinut muutamia juttuja täällä ihan kotimaassakin. Aloitetaan vaikka niistä laivaostoksista. Tässä ehdoton aarre:


Marc Jacobsin Violet. Limited Edition Travel Exclusive <3 Tämä on samaa "sarjaa" kuin jo omistamani Dot ja Honey. Muistan lukeneeni tästä Fragranticasta, mutta hävitin sen saman tien mielestäni, kun huomasin sen olevan travel Exclusive eli myydään ainoastaan lentokentillä ja näköjään myös itämeren paatilla. Minähän kun matkustelen ulkomailla tunnetusti paaaaljon... Not. Mutta hitto vie, siellä se hyllyssä nökötti, lähti samantien mukaan ja tuoksufriikki on onnesta soikeana. Todella kiva puuterinen, makea ja tyttömäinen syystuoksu.

Tax Free oli muuten oikeastaan aika tylsä, en ollut kiinnostunut myös maissa myytävistä jutuista ja meikkipuolen matkaerikoisuudet eivät olleet mieleen. Ostin laivalta siis vain kaksi kosmetiikka-asiaa, tuon Violetin sekä Victoria's Secret Love Spell -kimaltavan vartalotuoksun. Nuo kaksi muuta on ostettu Glitteristä perjantaina, ihania kaikki :)


Laitetaan nyt samaan syssyyn sitten nämä muutkin tuoksut! Kaikki on kahmittu kotimaasta alella, on Sokoksen alepöydästä löydettyä ja sitten Carlsonin alesta löydettyjä. Taylor Swiftin Wonderstruck löytyi Forumin Kicksistä parilla kympillä, onkin ollut toivelistallani ikuisuuden vaikka Taylor Swiftiä inhoankin. Takana vähän huonosti näkyvä pullo on Christina Aguileran Red Sin.


No hei, sitten niitä Tukholman löytöjä. Varsinainen pyhiinvaelluskohde oli Sephora, jossa oli niiiiiin paljon kaikkea, että kärsin vähän runsaudenpulasta :D En jaksanut ihan hirveästi ruveta swatchailemaan tuotteita läpi, joten napsin vain ne, jotka pakkaukseltaan tms osuivat silmään/olivat muutenkin toivelistalla. Yllätys, että mukaan lähti vain Too Facedia ja Benefitiä...



Löysin myös paikallisesta ostoskeskuksesta pienen nurkkauksen Nyxiä, ihan vaan sen takia että eksyttiin Kicksiä etsiessä! :D Oioi, muutaman ihanan huulituotteen ja silmämeikkikynän sävyssä Bronze otin mukaan.


Ruotsin puolella H&M:llä myytiin markettikosmetiikkaa ihan laidasta laitaan, oli Lorkkua, Maybellineä yms yms. Kuulin myös huhua että Real Techniquesin siveltimiä löytyisi ja niimpä teki. Mitään hintoja näille ostamilleni siveltimille ei hyllyissä ollut joten vähän sokkona joutui ostamaan (hintoja oli muutenkin todella huonosti esillä vähän joka paikassa! Liekkö jokin ruotsalainen ominaisuus vai mitä häh?). Sivellinsetti taisi olla muistaakseni 25e ja tuo hopeinen silmämeikkisivellin parisen kymppiä. En ihan tarkkaan muista kun kruunuissahan nuo kaikki hinnat oli.


Siinäpä ne Ulkomaan Ostokset sitten olikin. Meidän Carlsonille rantautui perjantaina essencen syysuutuudet, joten kävimpä heti paikan päällä. Uudistuneet All About -paletit otin toki mukaani, samoin kuin kaikki uudet nestemäiset huulipunasävyt, jotka löysin. Kiiltopunissa oli todella heikko pigmentti vaaleissa sävyissä, joten otin sitten tummia useamman. Noissa minihuulivoidekynissä oli niitäkin voimakkaammat värit! Söpö kabuki ja häivytyssivellin on vaan niin meikää. Varjostus+korostusduoja otin molemmat sävyt ja kirkasta huultenrajauskynää nyt aina tarvitaan, tällä hetkellä käytössä oleva Isadora nimittäin hupenee aika hyvällä tahdilla.





Ja loppuun vielä sekalaista seurakuntaa. Sokoksella oli Fall in Beauty -tapahtumassa kaikki We Care Iconin tuotteet ota 3 maksa 2, joten valkkasin tuon hauskan tiikerinsuojelunudepaletin ja koko kesän himoitsemani korostuspuuterit. Alelöytöjä olivat Goshin irtopigmentti vaaleanpunaisena, Diorin pinkki eyeliner sekä Make Up Storen Eyedust kirkkaan sinisessä sävyssä. Viimeisessä kuvassa vielä tylsästi Supermarketista ilmaiseksi saatu dödö ja reissussa varalle ostettu huulirasva :D



Että joo, on meikällä nyt taas meikkejä joilla leikkiä! <3 En malta odottaa, että pääsen näiden kanssa oikein tositoimiin. Jos jostakin tuotteesta haluatte lisää tietää, niin huikatkaa ihmeessä että tiedän vähän priorisoida postauksia sen mukaan, mikä teitä kiinnostaa :)

Ei muuta kuin oikein ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkuviikkoa kaikille!

You May Also Like

6 kommenttia