Oh My Makeup!

Heippahei! Messut on jälleen kerran messuiltu ja tällä viikolla palasin töihinkin sairasloman jälkeen, joten kiirettä taas pitää :) Messuostoksia luvassa postauksen lopussa! Ensin kuitenkin tarkastellaan Essencen toista syyskokoelmaa, jolla on kylläkin aika epäsyksyinen teema. Kokoelman nimi on Girls Just Wanna Have Fun ja värimaailma ja pakkaukset on hyvinkin sööttejä.


Kokoelmaan kuuluu luomivärinelikko, huulikuorinta, kolme huulipunaa, poskipuna, highlighteri, kolme kynsilakkaduoa, kynsitimangeja, kynsiviila ja meikkipussukka. Aika iso setti siis! Itse jätin suosiolla viilan ja meikkipussin hankkimatta, niitä pursuilee kaapit jo valmiiksi :D





Luomiväripaletti ei oikein ihastuttanut. Swatchien perusteella näissä näyttää olevan ihan kivasti pigmenttiä, mutta luomilla havaitsin ihmeellisen haihtumisefektin, koska koko silmämeikki näytti häipyneen taivaan tuuliin muutamassa tunnissa (pohjustaja oli mukana, tottakai). Lisäksi kaikki sävyt ovat pahuksen metallisia ja hohtavia, vaatii todella hieman luovuutta keksiä miten näitä yhdistelisi siten, että meikki ei näytä aivan oudolta. En voi suositella. Yksikin tummempi tai mattasävy olisi parantanut tätä huomattavasti.


Huulikuorinta on ihan huippu hintaansa nähden! Helppo puikkomalli, iiiiiiiihana purkkatuoksu ja hyvät tehot :) Ei tunnu raapivalta eikä tässä ole mitään kovin isoja rakeita, mutta toimii silti. Jos helppo ja halpa kuorinta on ollut hakusessa, niin eikun mukaan vaan. Toivottavasti tätä tulee ihan normivalikoimaan.


We Are Young!, Barbie Girl ja Pretty Girls Rock!

We Are Young!
Pretty Girls Rock!

Huulipunissa laatu vaihteli omituisesti. Tuo kylmä neonpinkki Pretty Girls Rock! oli aiiiiiivan järkyttävän kestävä! Kesti syömisetkin ihan nätisti lähes haalistumatta ollenkaan. Sitten taas kaksi muuta oli vähän vähemmän kestäviä, ne kyllä karkasivat syödessä huulilta ihan kokonaan. Värisävyt on kuitenkin kivoja, on fuksiaa, korallipinkkiä ja murrettua pinkkiä. Kaikkia olen kokeillut huulilla, mutta valitettavasti jostain syystä keskimmäinen eli Barbie Girl unohtui kuvata.


Yhdistelmä kaikkia, koralli, vaalea ja ruskea sävy

Poskipuna on ihan kiva myös. Raidoista kaksi on täysin mattoja, ruskea sävy hieman kimalteleva. Jos kaikkia sekoittaa keskenään, ei kyllä kovin kimmeltävää lopputulosta saa aikaan. Ei yhtään hassumpi!



Highlighterista tykkään ihan hulluna. Juuri sopivasti kimallusta meikäharakan makuun ja ihana sydänkuviointi :) Tämä ei todellakaan ole heille, jotka eivät halua poskilleen glitteriä. Meille muille supersöötti korostaja. Luonnollista hehkua ei ole kyllä nähnytkään, eli kunnon tehokorostukset tiedossa.

Tälläisellä meikillä lähdin reissuun ja samantyyppinen meikki oli myös ihan sitten paikan päällä. Tuli testattua siis oikein viimeisen päälle!



Kokoelman pakkaukset ei ole kovin hääppöisiä, huulipunat ainakin tuntuvat selkeästi tosi halvoilta ja noiden muidenkin juju on lähinnä kauniissa pintakuvioissa (ja mehän tiedetään miten kauan sellaiset kestää...). Kuitenkin tässä kokoelmassa oli montakin hinta-laatusuhteeltaan hyvää tuotetta. Jos jotain aiot hankkia, niin huulikuorinta ja highlighter omasta mielestä ehdottomasti sen arvoiset. Luomivärit jättäisin kauppaan, jos näin jälkikäteen sen voisin tehdä :D

Semmoista! Sitten messuostoksia tonkimaan. Pyörittiin siis Taikan kanssa lauantaina paikalla ja tottakai lähinnä kauneusosastolla. Nyx oli tottakai sellainen piste, jossa ehdottomasti piti päästä käymään. Siellä oli kyllä aivan järjetön ruuhka ja tavaraa loppui sellaiseen tahtiin, että kun itse pääsin sinne tunkemaan oli aika paljon jo mennyttä :D Jotain pientä kuitenkin sain kahmittua. Varsinkin nuo metallihuulet oli kiikarissa, mutta sorruin myös ihanaan liukuväriposkipunaan ja poskipunapalettiin.


Toinen piste missä itse myös halusin käydä oli Real Techniques. Tässä myytiin myös mm. Models Ownia. Ostin tuon sivellinsetin ihan vaan peitevoidesiveltimen takia ja tottakai mukaan lähti myös se niiiiiiiin etukäteen kohuttu meikkitimantti :D


Biozellin pisteeltä jaettiin bloggaajille tuotekasseja ja omassani oli tämmöinen setti :) Mukana oli vielä myös hiuslakka ja suolasuihke, mutta ne annoin mutsille joka niitä enemmän tarvitsee. Olen useita Biozellin värinaamioita käyttänyt, joten sinänsä tuttua tavaraa. Ei pääse väri haalistumaan!


Taikalta sain sitten vielä muutaman vähän käytetyn tuotteen, kiitos vielä <3 Sleekin paletit on vaan niin ihania!


Ja kolme muuta löytöä, YSL:n ja Lancomen voideluomivärit Emotionista alella ja Cienin huulipuna tietenkin Lidlistä. Pitäähän se nyt testata kun on kehuttu :D


Seuraavaksi katsastetaan Essencen varsinainen syyskokoelma Me & My Umbrella, pysykää kuulolla!

Ihanaa illanjatkoa :)
Share
Tweet
Pin
Share
5 kommenttia
Heippahei ja kivaa torstaita! Lähden tänään kohti Etelä-Suomea ja I Love Me -messuja, mutta sitä ennen vielä ulos tämä postaus! Tällä kertaa puhutaan Urban Decayn 20-vuotisjuhlapaletista, joka kantaa nimeä UD XX Vice LTD Reloaded. Jäätävä nimihirviö, mutta tulee siis aiemmasta Vice LTD -paletista, joka tosin oli haponkeltainen ja sisälsi enemmän neutraaleja sävyjä. Tällä kertaa paletissa on aivan huikeat värit ja ulkoasukin on päheä musta.


Täytyy sanoa heti alkuun, että olen ihan täysillä UD:n Vice-palettien fani :) Vähän harmittaa etten tuota aikaisempaa Vice LTD:tä käsiini mistään saanut, mutta omistan siis Vice 3:n ja 4:n, jotka ovat ihan lempparipalettejani. Siksi ei ollut kovin vaikeaa päättää, haluanko tämänkin kokoelmiini vai enkö. Kaikki eivät kuitenkaan ole meikäläisen kaltaisia hamstereita, joten suurempi kysymys ehkä on, tarjoaako Reloaded-versio mitään uutta?


Paletissa on siis 20 sävyä, joista vain kolme (!) on täysin uusia. Muut ovat vanhoista paleteista tai monosävyistä mukaan otettuja. Mikäli siis monikin löytyy jo omista kokoelmista, voi 55 euron hinta vähän kirpaista uusintapainoksesta. Toisaalta minusta on ihan hauskaa, että tästä löytyy jopa ihan vintage-sävyjä eli joskus ysärillä luotuja merkin klassikoita (esim. Acid Rain ja UV-B). Jos sävyistä noin muuten puhutaan, niin tosiaan aika vähän neutraaleja, mutta tarpeeksi että tällä saa kyllä nudemeikinkin tehtyä. Paletin ehdottoman parasta antia on kyllä silti kaikki nuo mielenkiintoiset kirkkaat värit!


Laadultaan paletti on vähän sillisalaattia. Osa sävyistä kuten esimerkiksi kultainen Goldmine ja ruskea Smog ovat AIVAN LOISTAVIA, levittyvät pehmeästi ja pigmenttiä on hurjasti. Sitten taas joidenkin sävyjen kohdalla törmäsin häivytys- ja tarttumisongelmiin (katson teitä, Gash ja Misdemeanor). Aiemmin mainitut vintage-sävyt ovat lisäksi ehkä vähän haaleampia kuin muut, mutta hohtavampia, sopivat kivasti esim. silmän sisänurkkaan. Mattasävyjen pigmentit olivat myös ehkä hieman alakanttiin, mutta niitäpä ei ollutkaan kuin ehkä pari nudesävyä. Bonusta siitä, että glitternapeissa oli oikeasti rutkasti näkyvää glitteriä!


Ensimmäinen rivi: Suspend, Oil Slick, Roadstripe, Gash, Midnight Cowboy

Toinen rivi: S01, Shallow, Laced, Hot Pants, Mildew

Kolmas rivi: Smog, Misdemeanor, Freakshow, Asphyxia, Acid Rain

Neljäs rivi: Moonflower, UV-B, Goldmine, Twice Baked, Anonymous

Tässäpä muutama esimerkkimeikki, joita olen paletilla viime viikon aikana tehnyt. Eihän nämä nyt mitään mestariteoksia ole, mutta yritys on kova :D





Sanoisin näin että mikäli et omista juurikaan UD:n paletteja tähän mennessä ja kirkkaat sävyt houkuttaisi just nyt, niin tässä on ihan kelpo lisä kokoelmaan. Urban Decayn hardcore-fanit tai nudemeikkien ystävät tuskin saavat tästä juuri mitään uutta ja ihmeellistä irti. Näissä kokoelmapaleteissa on tosiaan vähän se riski, että aika monella varmaan jo ainakin joku sävyistä on. Sanoisin, että suunnattu tosiaan enemmänkin keräilijöille tai sitten heille, joille merkki on aivan uusi.

UD XX Vice LTD Reloaded on limited edition -tuote, mutta Sokoksen verkkokaupassa tätä on vielä myynnissä ja hinta tosiaan se 54,90e. Ei nyt paha hinta 20:stä reilun kokoisesta luomivärinapista, joista suurin osa on ihan laadukkaita, ja käyttökelpoisesta siveltimestä.


I Love Me -messut muuten tosiaan alkavat huomenna ja itse olen paikalla lauantaina. Nähdään siis siellä! <3
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Lokakuista sunnuntaita! Tänä synkkänä ja sateisena päivänä ajattelin postailla teille tuotteesta, joita on omiin kokoelmiin kertynyt kolmen sävyn verran :) Diorin Diorshow Fusion Mono -luomivärejä nimittäin! Näitä on ihan lähiaikoina löytynyt rutkasti alelaarista vaikka koostumus sinänsä vakiovalikoimaan kuuluukin, joten ilmeisesti poistavat tiettyjä sävyjä.


Diorshow Fusion Monoja kuvaillaan pitkäkestoisiksi luomiväreiksi, joissa on peilimäinen hohto. Omissani mainitaan vielä, että ovat niin moniulotteisia, että näillä saa yhdellä sävyllä tehtyä "ammattitasoisen" silmämeikin. Värit on pakattu painaviin, arvokkaan tuntuisiin lasipurkkeihin, joista näkee pohjasta onneksi helposti sävyn. Voidemaiset luomiväripurkithan kannattaa säilyttää ylösalaisin ettei ilma pääse niin helposti sisään niitä pilaamaan, joten sinänsä kätevä ratkaisu :)


Koostumus on tosiaan voidemainen, mutta tuntuu pehmeältä ja joustavalta sormen alla. Tavaraa voi levittää ehdottomasti esimerkiksi sormin, mutta pitkäkyntisenä (kjeh kjeh) käytän mielummin aivan littanaa synteettistä sivellintä (joka ei siis ime väriä niinkuin luonnonkarva), jolla saan pakattua väriä oikein kunnolla luomelle. Pigmentti näissä vaihtelee, mutta kaikki omistamani sävyt ovat aivan uskomattoman kauniita ja kimaltavaisia. Häivytyksen kanssa saa olla huolellinen, aika paljon joutuu näkemään vaivaa että sen saa kauniiksi, mutta kyllä allekirjoitan sen, että näillä tulee ihan yksinäänkin luomilla ihan sievä ja kokonaisen näköinen meikki.

Ja jos siellä ruudun takana on muita rasvaluomisia niin hyviä uutisia! Itsehän en siis käytä voideluomivärejä yksinään koskaan ikinä, aina puuterimuotoista päälle. Eivät vaan ollenkaan pysy rasvoittuvilla ja lupottavilla raskailla luomilla :( Päätin nyt siltikin tieteen vuoksi uhrautua ja testata, oliko näiden pitkäkestoisuudella mitään pohjaa. Ja hitto vie, olihan sillä! Käytin ainoastaan silmämeikinpohjustajaa (Urban Decayn Primer Potion) ja silmämeikki kesti nättinä aamusta iltaan ja päikkäritkin nukuin välissä. Suoranainen ihme!


Itselläni on siis kolme sävyä, violetti Olympe, siniharmaa Cosmos ja kullanhohtoinen murrettu vihreä Millenium. Cosmoksessa on ehdottomasti paras pigmentti ja sillä saa tehtyä nätin smoky eyen. Millenium taas jää vähän läpikuultavaksi. Parhaan lopputuloksen saa kun kerrostelee kunnolla, sillä vaikka väri ei asetukkaan luomille, ei se myöskään lähde liukumaan uuden kerroksen alla. Pakkauksessa tulee mukana myös pieni vaahtopäinen tikku jolla sävyä pitäisi pystyä levittämään, mutta ihan käyttökelvoton kapistus, kokeilin :D

Olympe, Cosmos, Millenium

Tässä vielä esimerkkimeikit! Alla kaikissa tosiaan ainoastaan pohjustus.




Ihan yhteenvetona sanottakoon siis, että mahtava tuote omassa kategoriassaan :) Kerrostamalla saa paljon väriä ja kimallusta, sormella levitettynä kestävä ohuempi pohja puuterisille sävyille. Oikeasti kestää, ei tarvitse pelätä luomivärit rullalla -meikkimokaa ja kytätä peiliä vartin välein. Hintahan tässä tietysti vähän kirpaisee koska selekosmetiikkaa ja hei Dior, näiden normaalihinta on siis siinä 40e hujakoilla. Mutta kuten alussa mainitsin, kausisävyjen vaihtuessa näitä varmasti löytyy myös alelaareista (tarjolla saattaa edelleen olla näitä minunkin sävyjä vielä), jolloin ale voi olla -50% tai jopa -70%. Voin suositella lämpimästi, jos vastaan tulee!


Ja vielä ostokset :) Tässä Carlsonin Hullun Halvoilta päiviltä hankittuja. Aika heikkoa oli tarjonta tällä kertaa, joten varsinaisesti ainoastaan Lorkun voiteet ja Garnierin vartalovoide sekä Rimmelin ruskea silmänrajaus oli siihen liittyviä. Lacosten tuoksu löytyi muuten vaan alehyllystä ja Essencen uusia mattakyniä nappasin pari.


Ja Sokokselta Nyxin uutuuksia: korostuspaletti ja ombre-huulikynät. Olen NIIIIIIIIIIN innoissani noista ombreista vaikka ei netissä swatchit ihan kauheasti vakuuttaneetkaan :D En malta odottaa että pääsen noilla taiteilemaan.

Mahtavaa illanjatkoa!

Ps. Käsi kipsissä enää huomisen <3 Kylläpäs tämä aika meni nopeasti!
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Syksyistä keskiviikkoa! Tänään haluan ehdottomasti esitellä teille aivan ihanan syystuoksun :) Kyseinen tuoksu on Calvin Kleinin suositun Euphoria-sarjan Euphoria Gold -niminen flankkeri. Jos siellä on kullanväristen tuoksujen ystäviä, niin tässä on kyllä yksi hedelmäis-itämaisen kategorian ihanan lämmin ja hunajainen aatelinen!


Euphoria sarjana on aika tuore, nimikkotuoksu ilmestyi 2005 eli aika modernista klassikosta on tässäkin kyse. Erilaisia Euphorioita on kuitenkin ehtinyt ilmestyä jo naisille huikeat 13 kappaletta eli yli yksi per vuosi :D Itselläni on toistaiseksi vain tämä yksi, mutta toivelistalla sitäkin useampi. Euphorialla on aika seksikäs imago, vaikka flankkerit ovatkin välillä kevyemmän kukkaisia, välillä taas raskaampia ja tummempia. Gold sijoittuu minusta aika hyvin näiden välimaastoon.

Mainoskuva

Alkutuoksu: mandariini, kumkvatti, aprikoosi
Sydäntuoksu: hunaja, gardenia, narsissi
Pohjatuoksu: patsuli, santelipuu, myski


Tuoksu alkaa saman tien hedelmäpommilla, joka ei kuitenkaan ole raikas, enemmänkin hyvin makea. Nopeasti mukaan ilmestyy sydäntuoksun nuoteista hunaja, joka suoraan sanottuna valtaa koko tuoksun, vaikka kukkaisuudenkin huomaa. Hunaja jää päälimmäiseksi ja vahvimmaksi nuotiksi ja pohjatuoksun myötä siihen sekoittuu vielä mm. patsulia. Tästä tulee aivan uskomattoman pehmeä ja naisellinen fiilis :) Jos jokin tuoksuu kullalta, niin tämä. Tekee mieli mennä keittämään hunajateetä.


Pullo on vähän erikoisen muotoinen eikä minusta ainakaan kaikkein kaunein tai käytännöllisin, mutta ymmärrän että tyylikkyyttä on haettu aikanaan. Tässä on ehkä vähän jotain samaa kuin Paco Rabannen Lady Millionissa, joten jos se kuuluu suosikkeihisi, suosittelen kokeilemaan myös tätä. Euphoria Goldista on myös miesten versio, jota en harmikseni ole koskaan päässyt testailemaan. Limited editionhan tämä on parin vuoden takaa, mutta ainakin erinäiset verkkokaupat vielä tätä myyvät.

Oikein ihanaa loppuviikkoa! :)
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Noniin, aika törkätä oma lusikka tähän tämänkuiseen Livbox-soppaan. Jos seuraa Livboxia tai kosmetiikkaskeneä ylipäätään, ei varmasti ole voinut välttyä kuulemasta tämänkertaisesta draamasta. Teemana oli "syksyä piristämään" ja lootasta löytyi viisi tuotetta, joista yksi oli ekstrana mukana, ja kaksi näytepussia, joista toinen oli merkattu tuotekorttiin varsinaiseksi tuotteeksi. Kaksi näytepussia, kaksi minikokoa, yksi näytekoko ja kaksi täysikokoista. Kaikki tämä pakattuna isoon pahvipakettiin, joka oli täynnä paperisilppua. Suu jäi kyllä auki tämän avatessani ja arvasin heti, että jotain on pielessä. Katsotaan kuitenkin ensin mitä oli mukana!


Tästä puuttuu toinen näytepusseista, kyseessä oli Vichyn puhdistusgeeli jonka käytin epätoivoissani akuuttiin tarpeeseen. Mutta siis joo, laihaksihan tämä loota jäi, siitä ei ole kahta sanaa. Livboxin mukaan kyseessä oli väärinkäsitys tuotteista tavaroiden toimittajien kanssa ja yritystenvälisistä asioistahan ei meille kuluttajille kerrota mitään. Eikä se minua haittaa. En ole sitä tyyppiä joka jaksaa mesota ja nousta barrikaadeille tälläisen asian takia, joten Livboxin antamat 30 pistettä ja lupaus hyvityksestä marraskuun boksissa on minulle ihan tarpeeksi. Minua on aika helppo miellyttää :) Eikä tuotteet nyt huonommasta päästä olleet, vähän pieniä vaan.


Hiustuotteita tuli kaksi. Moroccanoilin hoitoöljy on tuttua tavaraa ja näitä pieniä näytepulloja on tullut käytettyä jo useampi. Ihana tuoksu ja on tarpeeksi paksua minunkin hiuksille. Kova hinta on vaan ollut esteenä etten ole tätä isompana hankkinut. TREsemmen lämpösuojasuihke on täysikokoinen tuote, mutta käytän mitään lämpökäsittelyä hiuksiin niin harvoin, että jää odottelemaan aikoja parempia. Eipä kyllä ole tosiaankaan hinnalla pilattu tämä, 2,5e pullo :D


Puhdistustuotteita myös kaksi. Palmoliven suihkusaippua on minikokoinen (ei näyte, näitä ei jaeta kaupoissa ilmaiseksi) ja tulee kyllä käyttöön, mutta ihmettelen vain että miksi alle 2e kaupassa maksavasta tuotteesta ei voi laittaa ihan täysikokoista mukaan... Lumenen Micellar-puhdistusvesi on tätä uutta tyyliä ja ihan myynnissä olevaa matkakokoa. Täytyy sanoa että Lumenen brändiuudistus on kyllä kovin onnistunut, näyttää todella raikkaalta tämä vesi. Melkeen tekee mieli juoda koko pullo :D


L'orealin Pure Clay Purify -naamiosta oli mukana vain näytepussi. Ei sillä, ihan jees kokeilla, mutta tätä ei olisi missään nimessä pitänyt laittaa korttiin "tuotteeksi". Epäilen vähän että tässä kohti on käynyt ainakin yksi aiemmin mainittu väärinkäsitys.


Ja viimeisenä vielä ehkä boksin paras tuote joka oli merkitty olemaan ainoastaan ekstra, Iberon häivytyssivellin. Minulla on samanlainen ollut käytössä jo vuosia ja valehtelematta yksi parhaita häivytyssiveltimiäni. Olenkin miettinyt että pitäisi hankkia varakappale, mutta onneksi ei nyt sitten tarvitse :) Markettiyllättäjä, kokeilkaa ihmeessä!

Mutta joo, eihän tämä nyt ihan putkeen mennyt ja aika surkea olo oli katsoa pientä minikokoista kasaa pöydällä boksin avaamisen jälkeen :D Tosiaan toivon että ensi boksi onkin sitten ihan huikea vaihteeksi!

Ihanaa uuden viikon alkua :)
Share
Tweet
Pin
Share
No kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ▼  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ▼  lokakuuta (6)
      • Essence Girls Just Wanna Have Fun ja I Love Me -me...
      • Urban Decay UD XX Vice LTD Reloaded -paletti
      • Diorshow Fusion Mono -voideluomivärit + viikon ost...
      • Syystuoksuja: Calvin Klein Euphoria Gold
      • Lokakuun Livbox
      • Syyskuun loppuneet ja uutukaisia
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ►  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ►  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose