Maaliskuun Livbox

by - 14.3.15

Mintunvärinen maaliskuu tällä kertaa :) Livboxin kävin noutamassa viime viikolla ja kylläpä oli runsas! Ihmettelin jo postilla kun loota oli syvempi kuin ennen ja paljon tavaraa se oli syönyt: kahdeksan tuotetta, joista puolet täysikokoisia ja puolet näytteitä, joskin kyllähän niistäkin ihan runsaasti irti saa. Hyvä kun mahtuvat kaikki lootaan! Lisäksi mukana oli joku Bangerheadin lahjakortti, joista en yleensä sen kummemmin perusta.



Eka tuote olikin täysikokoinen Bangerheadin Fresh Me Up! -kuivashampoo. Tätä minulla on kaapissa jo pari purkkia, en ole vielä kuitenkaan kokeillut :D Eiköhän mene, en ole ihan kauhean nirso kuivashampoiden suhteen.


Toinen täysikokoinen tuote on kevään puhutuimpia uutuusmarkettimeikkejä, Rimmelin Provocalips -huulipuna. Omani on sävyssä Little Minx, räikeä pinkki. Sen verran lukaisin Livboxin FB-sivulta, että olivat käyttäneet kauneusprofiilia sävyjen jaossa! Luonnollista meikkilookia suosivat saivat vaaleita sävyjä, trendikkään meikin valineet saivat näitä kirkkaita välisävyjä ja klassisen meikin ystävät saivat sitten punaista ja tummanpunaista. Aika hauskaa :) Ei varmaan yllätä ketään, että trendikäs meikki on meikäläisen valinta...


Tottakai boksissa täytyy yksi kasvorasva olla. Tällä kertaa kyseessä on myös uutuus, Lumenen Bright Now Vitamin C -kiiltoa kontrolloiva voidegeeli normaalille ja sekaiholle. Ihotyyppi meni ainakin ihan nappiin, joten mielenkiinnolla testaan. Tämä purkki on melkoisen hieno!


Viimeinen täysikokoinen on Nailfixin Yummy Gummy -kynsinauhaöljy. Melkoisen plääh-tuote, en oikein yhtään tiedä missä näitä erityisiä kynsinauhatuotteita kuuluisi käyttää :( Saan kynsinauhat näteiksi ja kosteutetuiksi myös käsirasvalla ja esimerkiksi kynsilakan poiston jälkeen laitan aina uuden lakan, jolloin öljyisyys on vain haitaksi. Täytyisi ehkä keksiä joku rako, missä näitä voisi käyttää.


Näytteinä tuli sitten Doven Oxygen Moisture -shampoo sekä hoitoaine. Hennoille, latteille hiuksille. Njaa... En tunnista itseäni kuvauksesta. Käytän kuitenkin pois, mutta en odota näiltä kyllä mitään :D


Ja vikana sitten vielä pari tuoksunäytettä, molemmat HERKULLISIA! Naisille oli tuo Chloen Love Story ja miehille Calvin Kleinin Reveal. Olen nyt keväällä suorastaan himoinnut kaikenlaisia raikkaita kukkaistuoksuja ja Love Story täyttää kyllä sen paikan aika tehokkaasti, pitääkin harkita ostamista. Naisten versio Revealista on jo tuttu ja toivelistallani, mutta huhhuh että tämä miestenkin versio on hyvä! Mieskin tykästyi, menee todennäköisesti ostoon jossain vaiheessa :D Ehkä kuitenkin enemmän syys- kuin kevättuoksu.

Minusta oikein onnistunut boksi :) Kivoimpia tuotteita ehdottomasti Lumenen voide ja Rimmelin huulipuna, tietysti. Vaan eipä muutkaan mistään huonommasta päästä olleet. Tuota kynsinauhaöljyä vielä arvon että yritänkö käyttää itse vai annanko pois, mutta katsellaan.

Eikun kivaa viikonloppua kaikille!

You May Also Like

12 kommenttia

  1. Jos et löydä öljylle käyttöä, mä voin mielelläni kotiuttaa sen! :D

    Mutta tää boksi oli kyllä tosi hyvä, selkeesti LivBox alkaa parantamaan. :) Ainoa miinus ois musta tuo Bangerheadin kuivashampoo, mun mielestä se on ihan järkyttävän hajunen. Hyvä muuten, mutta niin pahalta haisee, että en pystyny käyttämään sitä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, tiedän sitten ainakin että joku huolii tuon jos en keksi sille mitään tapaa :'D Voi hitto, toivottavasti mun nenu nyt kestäis sen kuitenkin. Haluisin niin kokeilla! Ja kuivashampoota menee niin säännöllisesti ettei ekstrapurkista oo kyllä yhtään haittaa. Tai ehkä mä vaan puren hammasta ja käytän vaikka haisiskin pahalta... :D

      Poista
    2. Joo, mulla on niin kuivat kynsinauhat yleensä, että kelpuutan kyllä kaikki maholliset öljyt. :D

      Pidän peukut pystyssä, että se sun nenään ei haise pahalta. :D

      Poista
    3. Jesh! :D Täytyy toivoa. Vaikka mulla kyllä on aika herkkä nenu.

      Poista
  2. Kiva boxi oli minustakin ja sain kaksin kappalein pienen mokailun johdosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, no sähän onnenpekka olet! :D

      Poista
    2. Oli kai moni muukin saanut,jotka oli tilanneet tuon miesten boxin myöhemmin toimitettavaksi.Vahingossa lähettivät siis naisten boxin sen sijaan ja sen sai pitää.Miesten boxi tuli sit muutaman päivän myöhemmin =)
      Saa antaa ystäville ja tutuille nyt ylimääräsiä

      Poista
    3. Oo, no ihan mukavaa tommonen! :D Saa kaksoiskappaleet niistä mistä tykkää ja tosiaan kavereille voi lahjoittaa loput.

      Poista
    4. Ihmettelinkin, miksi meille tuli sekä naisten että miesten boksi, kun tilasin avokille boksin lahjaksi. Tämä selittääkin sen :) Lisäksi Livbox oli näköjään laittanut 30 pistettä hyvitykseksi tilille, eli sain vihdoin tilattua ilmaisen boksini :D

      Poista
    5. Haa, toinen onnekas! :D Siinäpä on kyllä Livbox-iloa kerrakseen :)

      Poista
  3. Wasting Lifestylen Emma oli kehunut tuon kuivashampoon tuoksua ja muutenkin ylistänyt sitä :D Mie en saanut edes korkkia siitä auki.. Mie olen käyttänyt öljyä aina kynsienlakkauksen jälkeen, antanut sen hetken vaikuttaa ja sitten olen laittanut käsirasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, no näköjään tää on sitten semmonen kuivis joka täytyy vaan ite testata tykkääkö :D Hmm, onhan tuossakin tietty yksi tapa käyttää noita öljyjä o: Pitäis varmaan kokeilla että mikä tapa minulle sopii.

      Poista