The Color Workshopin uusin paletti

by - 5.12.14

Moikkamoi! Kerron nyt tännekkin, että olen viimein päässyt viiden kuukauden työttömyyden jälkeen töihin, joten postausten nykyinen myöhäisempi ajankohta johtuu ihan vuorotyön iloista :D Tänään kuitenkin haluaisin kertoa teille tästä uusimmasta The Color Workshopin löydöstäni, joka on siis tämmöinen iloisen musta paletti. Ulkonäkö ei ehkä ole houkuttelevin, mutta sisältö on kiva!


Palettiin kuuluu lähes kaikki, mitä meikkiin tarvitaan. Löytyy luomivärejä 12 erilaista, musta silmänrajauskynä, maskara, kaksi poskipunaa, huulipuna sekä siihen sopiva huultenrajauskynä. Näiden lisäksi vielä kolme pientä vaahtomuoviaplikaattoria ja poskipunasuti, jotka eivät kuitenkaan omassa käytössäni ole. Meikkejä on kahdessa kerroksessa: päälimmäisenä luomivärit ja alempana poskipunat, maskara ja tarvikkeet. Paletin yläosasta löytyy sitten silmänrajauskynä ja alhaalla ovat huulipuna ja huultenrajauskynä, kaikki omissa kolosissaan nätisti.



Sävyt ovat kivoja! Luomivärien oikealla puolella on kylmiä sävyjä: pinkkiä, lilaa ja sinistä. Vasemmalla on sitten lämpimiä eli vihreitä ja ruskeita. Koostumuksissa on sekä mattaa, että kimaltavaa. Toinen poskipunista on punainen ja toinen kirkas pinkki, kimaltavia molemmat. Huulipuna on kirkas korallipunainen, oikein nätti sekin!

Kylmät sävyt

Lämpimät sävyt

Vasemmalla poskipunat, oikealla silmän- ja huultenrajauskynät sekä huulipuna

Meikissä olen käyttänyt paletin lilaa luomiväriparia ja pinkkiä poskaria silmänrajauskynän, maskaran ja huulimeikin lisäksi. Poskipuna ei oikeasti ole ihan noin hohtava, vaan olen käyttänyt lisänä korostustuotetta.


Lähikuvaa poskipunasta


Halvasta hinnastaan ja vaatimattomasta ulkonäöstään ja maineestaan huolimatta paletti on ainakin minusta pahuksen hyvälaatuinen! Pigmentit eivät ole yhtään hassumpia ja poskipunat vähän liiankin vahvoja... Miinusta annan tuosta minimaskarasta, joka on oikeastaan aina näissä paleteissa ihan surkea, ja huulipunasta, joka on aika kuivantuntuinen. Ratkaisin ongelman laittamalla alle huulirasvaa, mutta pöh silti.

Palettia saa sittarista vaatimattomaan kympin hintaan, joten esimerkiksi nuoremmille meikkaajille aivan mahtava lahjaidea, mutta kyllä tästä tämmöinen parikymppinenkin kosmetiikkafani saa iloa irti (: Jos paletin karu ulkonäkö ja halpisbrändi ei haittaa, niin voin kyllä suositella! Tämä merkki se vaan parantaa vuosi vuodelta laatuaan. Vielä kun noista surkeista miniripsareista päästäisiin eroon...

Oikein hauskaa illanjatkoa!


PS. En eilen ehtinyt blogata päivän joulukalenteriluukkuja, mutta tässä olisi molemmat eli eilisen ja tämän päivän saalis! Eilen luukuista paljastui Frosted Cranberry -suihkugeeli ja w7:n Dazzling Silver -minikynsilakka. Tänään Frosted Cranberry -sarja sai jatkoa kimaltelevan vartalovoiteen muodossa ja kynsilakkateemakin jatkui Pink Dazzle -nimisellä ihanuudella. Aaaah, varsinkin nuo TBS:n kamat on niiiiin ihania!

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Tämä oli yllättävän pätevä paletti! Tosin ne kiillot taitaa taas olla vaan siinä pinnalla noissa luomiväreissä. Rajauskynäkin valahti minulla alaluomelle siinä puolen päivän aikoihin, kun sitä testasin :p Mutta kympin paletiksi ihan jees!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo luomivärit oli jälleen kerran huijausmetallisia päältä, mutta ihan vaan perusshimmerisiä alta :D En tosin odottanutkaan mitään supermetallivärejä, joten en päässyt pettymään. Harmi jos sulla ei toi rajauskynä pelittänyt, mä en muista että mulla olisi ollut mitään ongelmia >: Mut tosiaan, ei hassumpi setti!

      Poista
  2. Mistä saa CWS meikkejä? Etsin yhtä vanhaa huulipunaa, tarvitsen sen :(

    VastaaPoista
  3. Hitsi, en ole nähnyt yksittäisiä meikkejä oikein missään myynnissä, näitä paletteja on silloin tällöin Anttilassa ja sittarissa :( Ehkä ulkomaiset nettikaupat sitten?

    VastaaPoista