Gloriabox!

by - 20.12.14

Tilasimpa minäkin sitten tämän paljon kohutun Gloriaboxin (: Ideanahan tässä oli siis olla vähän samantapainen ylläriloota kuin Livbox, mutta vähän "aikuisempaan" makuun, eli arvokkaampia tuotteita oli sisällä. Maksan Livboxista vanhana tilaajana sen 13,90 kuussa, mutta Gloriaboxin hinta oli huomattavasti korkeampi, 25 euron luokkaa, joten kyllähän sieltä jo jotain muikeaa odottikin.



Ja vauh, kylläpä sieltä sitten kivaa kamaa tulikin! Mieskin oli sitä mieltä, että boksi oli aika laadukas joten pakko olla oikeasti hyvä :D Mukana oli kolme reilua näytettä ja kaksi ihan täysikokoista tuotetta.


Aloitetaan vaikka tästä Osiksen silottavasta eliksiiristä. Osis on kampaamomerkki, jota en olekkaan ennen kokeillut, joten siinä mielessä mielenkiintoinen tuttavuus. Pörröhiukseni kaipaavat aina uusia silottamiskeinoja, joten jeejee! Testaan enemmän kuin mielelläni (:


Ihonhoitotuotteita boksissa oli kaksi, mikä ei nyt sinänsä ollut mikään ylläri. Molemmat ovat kuitenkin aika reiluja näytteitä luksustuotteista. Hopeinen Cliniquen pakkaus on Smart Custom-Repair -seerumia eli jonkinnäköinen korjaava tuote. Sininen tuubi onkin sitten näyte viime vuosina kehutusta ja hehkutetusta GlamGlow-naamiosta, kosteuttava Thirstymud-versio. Tätä olen halunnut kokeilla ihan pitkään, joten mahtavaa!


Myös ihana, pieni minipullo tuoksua paljastui lootasta, omani on See By Chloe. Vähän geneerinen kevättuoksu, mutta eiköhän mene (: En välttämättä kyllä itse olisi itselleni ostanut, tykkään enemmän vähän erikoisemmista tapauksista. Vaan onhan tuo nyt aika söpö!



Ja viimeisenä sitten ainakin itselleni setin huipputuote, Clarinsin Rouge Eclat -huulipuna sävyssä Pink Fuchsia. En kyllä tiedä pinkistä tai fuksiasta, koska tämä on aivan peruspunainen (juuri kun sanoin, ettei punaiset sovi minulle!). Laatu on jotain ihan muuta kuin yleensä haalimissani markettipunissa, joten oih ja voih, en malta odottaa että pääsen kokeilemaan tätä ihan huulille (: *innokas*

Semmoinen oli siis tämä jouluinen ekstraboksi! Itse tykkäsin ja ostaisin kyllä uudelleenkin, saattaisin jopa tilata ihan kestona :D En tosin tiedä, jäikö tämä nyt vain yhden hitin ihmeeksi vai mitä, mutta kuitenkin. Livboxkin on kyllä ihana, mutta ekstrahemmottelu on aina vaan plussaa!

Oikein ihanaa illanjatkoa kaikille!


PS. Kuvassa viimeisen parin päivän ajalta tulleet joulukalenterituotteet. TBS:n kalenterista on tullut hunajainen huulirasva ja Wild Argan Oil -vartalovoide, W7:sta taas JÄRKYTTÄVÄN neonpinkki kynsilakka sekä irtoglitteriä. Huooooh noille glittereille...

You May Also Like

2 kommenttia