Make Up Store Microshadow Trio Champagne

by - 19.11.16

Lauantaista iltapäivää! Tänään esittelyssä Make Up Storen luomiväritrio sävyssä Champagne. Kyseessä on limited edition -tuote vuodelta 2015 samannimisestä kokoelmasta, joka luotiin erityisesti hääkaudelle ja häämeikkeihin. Omani olen hankkinut alelaarista, mutta esimerkiksi Sokoksen verkkokaupassa tätä myydään edelleen eli saatavilla on vielä! Siksi postausta ulos ja äkkiä :D


Make Up Storehan uudisti pakkauksiaan jokin aika sitten ja Champagne on ehtinyt jo kääriytyä uuteen, käärme/krokokuvioiseen kuosiin. Erikoisen Champagnen pakkauksesta tekee kultainen väritys, joka siis on limited edition -tyyli. Pakkaus aukeaa painamalla edessä olevasta kärmesosasta, mistä ainakin itse tykkään koska monesti meikkien aukirepiminen pilaa kynnet :D Luksuksentuntuisesta kullansävystään huolimatta silti ihan muovinen paletti ja aika kevyt tuntumaltaan.


Triossa on kolme sävyä, minttu, beige ja vaaleanpunainen, joista kaksi ensin mainittua kimaltelevia ja viimeinen täysin matta. Voin kuvitella, että näillä sävyillä saa kyllä helposti monenlaisia hempeitä häämeikkejä. Pigmenttiä on runsaasti, mutta valitettavasti sävyt ovat vähän turhan pöliseviä, eli puuteria irtoaa paljon sudilla tökkiessä. Vaaleanpunaisessa mattasävyssä on jopa vähän sellaista kalkkimaisuutta, varmaan tiedätte.


Meikissä olen käyttänyt minttua liikkuvalla luomella, nudesävyä luomivaossa ja vaaleanpunaista häivyttelyyn. Luulin, että tuo nude olisi ollut hiukkasen tummempi luomilla koska swatcheissa se on selkeästi vahvin näistä, mutta aika hentoiseksi jäi. Sanoisin, että kaikki sävyt ovat vahvuudeltaan loppuen lopuksi aika samaa luokkaa, joten jos oikeasti haluaa esim. ulkonurkkaa tai luomivakoa tummentaa, joutuu käyttämään trion rinnalla jotain tummempaa. Toisaalta tämähän onkin hääpaletti, joten ymmärrän että sävyt ovat aika hempeitä.





Hintaa triolla on noin 30 euroa ja löytyy vielä tosiaan esim. Sokoksen ja Bangerheadin verkkokaupoista. Jos tykkää sööteistä pastellimeikeistä tai siihen soveltuvat sävyt puuttuvat vielä, niin eikun vaan! Pastellisävyiksi näissä on ihan rutkasti pigmenttiä, ehdottomasti mennään laadun paremmalla puolella. Ja onhan tämä nyt vaan pahuksen tyylikäs! Voisin kuvitella että jollekkin ihan huippulöytö, jos vähänkin väriä silmiinsä tärkeänä päivänä haluaa.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille :)

You May Also Like

2 kommenttia

  1. Mintun sävyistä aika harvoin näkee paletissa tai sinkkuna. En muista, että olisin siihen liiemmälti törmännyt. Tyttömäinen sävy ja ihan omiaan häämeikkeihin tms.
    Make Up Storen luomivärit on järkelämäisen isoja, ja minä jotenkin vieroksun niitä tuon mutanttimaisen koon takia. Yhdessä napissa on tavaraa seuraavallekin vuosituhannelle saakka;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm! Tulee ainakin mieleen että Essencellä on ollut ihan kivoja halvempia minttunappeja mutta tosiaan joo, ainakin "puhtaana" sävynä melko harvinainen, vaikka tosi ihana varsinkin keväisin :) Itse tykkään!

      Haha, MUSin monoluomivärit ainakin on ihan valtavia :D En mäkään ole saanut yhteenkään edes pannua vielä näkyviin, mutta sen olen hyväksynyt että tuskin niitä ehtii loppuun koskaan käyttää.

      Poista