Essence Exit to Explore

by - 6.9.16

Heipähei! Tänään kokoelmapostaus Essencen uusimmasta setistä, Exit to Exploresta. Tämä oli vähän niinkuin viimeinen kesäkokoelma ja aika syksyisiä teemoja oli perinteisten kesäsävyjen lisäksi, joten ei yhtään haittaa vaikka sain tämän käsiini näin myöhään. Ja täälläpä onkin ihan laadukasta tavaraa!



Kokoelmaan kuuluu kolme luomivärimonoa, kaksi huulipunaa, lip glow, poskipuna, neljä kynsilakkaa, feikkitatuointiarkki, kukkaponnarit ja tuoksu. Kolme viimeistä jätin jälleen välistä, Essencen tuoksuistakin alan vähän kasvaa yli :D 



Sanotaan näin, että luomivärit yllättivät AIVAN TÄYSIN! Nämä menee niiiiiin huh huh -kategoriaan. Kukaan ei nimittäin kertonut, että kyseessä on kolme duochrome-sävyä! Pigmentti on ihan huippua jopa tuossa vaaleimmassa persikassa ja tosiaan hohtavat kahdessa sävyssä, joten meikin tekeminen on ihan megahelppoa (kuten demonstroin alempana). Persikansävy on hyvin neutraali, mutta lila ja khaki taas sitten vähän tummempia. En voi kun kehua.


Huulipunat on myös vallan mainioita. Tuo persikampi on myös näissä hyvin neutraali ja läpikuultava, mutta suloinen. Pinkki on sitten taas, noh, pinkki. Pigmenttiä löytyy. Näissä on minttuinen tuoksu ja pieni viilentävä fiilis, mutta ei mitään maata järisyttävää. Pysyivätkin yllättävän hyvin ja tuntui mukavalta huulilla. 


Lip glow (mä en oikeasti keksi tälle järkevää suomennosta. Huulihohde?) on hyvin kevyt ja MEGAkiiltävä kiilto, joka on tuubissa kirkasta ja muuttuu huulilla pinkiksi. Tästä jää stain eli pinkki sävy säilyy hyvinkin pitkään, vaikka kiilto häviää. Tosi hyvä juttu jos ei jaksa jatkuvasti olla vahtimassa ja lisäämässä huulimeikkiä! Aplikaattori on hauska, muovinen läpyskä. Eikä muuten ole yhtään tahmaista tavaraa, tykkäsin.


Ja viimeisenä ihanus maksimus elikkäs tämä liukuväriposkipuna. Ihan huippu :) Nyt on kuulkaa pigmenttiä niin että heikompia hirvittää (eli varovainen saa olla). Sävyjä voi käyttää ihan helposti yksinään tai sekoittaa, koska pinta-alaa on niin paljon. Vähän miinusta siitä, että koostumus on niin samettisen pehmeää, että tuppaa murustumaan helposti. Vaan onhan toi nyt ihan turkasen nätti!

Meikkilookeja on kolme. Tykkään käyttää luomivärimonoja ihan vaan yksinään mutta nämä tosiaan yllätti ja meikki näyttää paljon monimutkaisemmalta kuin onkaan :D Olen käyttänyt kaikkien pohjana jotain samansävyistä voidemaista väriä liikkuvalla luomella. Ja pitihän kaikki huulimeikit toki testata! Tämä ensimmäinen meikki on tehty tuolla khakinvärisellä (daah), huulissa lip glow ja poskilla sekoitussävy.




Toinen meikki on sitten persikkainen. Tuossa persikanvärisessä luomivärissä on aika hento tuo hohtoefekti, loistaa kuitenkin jonkun verran kultaisena. Käytin myös vaaleampaa puolta poskipunasta ja tietysti persikkapunaa. Sori, ei lähikuvia huulista :( On joku allerginen reaktio meneillään ja huulet on ihan turvonneet plus huultenympärys aivan täysin rikki.




Viimeisenä tämä lilaa luomiväriä ja pinkit huulet yhdistelevä meikki. Poskilla tietysti pinkimpää puolta poskipunasta. Hyvin hauska kyllä tuon luomivärin lilasta siniseen -efekti!




Tämä kokoelma tosiaan on ihan aarre :) Voin lämpimästi suositella jokaista tuotetta, mikä on aivan hemmetin harvinaista! 

Seuraavana Essenceltä on tulossa suuri syyskokoelma, jota odottelen ihan innolla. Esimakua voi käydä vilkaisemassa esimerkiksi tästä linkistä.

Ihanaa illanjatkoa <3

You May Also Like

10 kommenttia

  1. Todella herkullisen näköisiä nuo meikit! Itsellä ei ole tullut vielä Essenceä kokeiltua.
    Laura / kosmetiikkapuussa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! No sittenhän on aika kokeilla ;) Essence on kyllä hintaansa nähden aivan uskomattoman laadukas merkki noin yleisesti! Itse ainakin tykkään (kuten näkyy :D)

      Poista
  2. Mie en saanut millään irtoamaan tuosta persikkaisesta luomiväristä pigmenttiä :( Se tosin lähtikin jo uudelle omistajalleen. Siulla näyttää muutenkin se paljon tummemmalta (tai sitten olen niin vaalea) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh :( Eihän se sitten vaan ollut mikään susikappale? Tositositosi huomaamaton ja neutraalihan toi persikka kyllä loppuen lopuksi on että voi olla jollain ihonsävyllä ihan näkymätön.

      Poista
  3. Poskipuna näyttää upealta ja miten kaunis pakkaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä! Toi tukaani varsinkin on hauska :D Ja nää liukuvärit on aina yhtä kauniita.

      Poista
  4. Tosi suloiset pakkaukset<3
    Upea silmämeikki:)
    Olisipa kiva, jos näitä uutuuksia tulisi normimyyntiin esim. Tokmannille. En ole näitä ainakaan missään nähnyt ihan kaupan hyllyllä. Muutenkin Tokmannin Essence -hyllyt yleensä ammottavat tyhjyyttään tai ovat suht räjähtäneen näköisiä. Kertoo tietysti, että kauppa käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Nää on tosiaan ihan supernättejä, kiva että välillä pakkauksiin on panostettu :) Oon muuten huomannut tota samaa että ne Essence-hyllyt on aika tyhjillään. Meillä tosin on Essenceä Tokmannin lisäksi Carlsonin tavaratalossa ja siellä ne pysyy vähän nätimpänä ja noita kokoelmiakin ilmestyy silloin tällöin, tosin aika lailla monta kuukautta myöhässä julkaisua. Riippuu näköjään sitten vaan miten jaksavat myymälässä ständistä huolehtia :(

      Poista