Heinäkuun roskat ja viimeaikaisia ostoksia

by - 9.8.16

Heippatihei! Taas on taukoa tullut, tällä kertaa veronsa vaati kesälomareissu :D Oltiin miehen kanssa viikon verran Etelä-Suomessa seikkailemassa ja sen lisäksi toin sieltä vielä kaverin mukana tänne viikonlopuksi. Johan on siis ollut äksöniä. Reissuilut tietää myös ostoksia, joten niitä tuolla alempana. Ensin kuitenkin vilautan heinäkuun roskat, joita ei tosiaankaan kovin paljon ollut. Pahoittelen myös tässä postauksessa vähän epätarkkoja kuvia, harjoittelin kuvaamista eri tavalla ja näköjään ei mennyt ihan putkeen, olen vaan niiin laiska, etten jaksanut koko sarjaa ottaa uudestaan...

Yhteiskuvaa en roskista ottanut, mutta kaiken kaikkiaan ainoastaan kymmenen tuotetta koki loppunsa. Aivan kamalan vähän! En tiedä mikä on ollut syynä, vaikka tuntuu kyllä että uusia tuotteita saan ottaa käyttöön tasaiseen tahtiin.


Eniten loppui meikkejä. Kicksin siveltimenpuhdistussuihke on todella hyvä, aion ostaa sitä jatkossakin. Tällä hetkellä kuitenkin käytössä Essencen vastaava, joka on toki ihan kelpo sekin. Rimmelin Sexy Curves -ripsari on teiniaikojen suosikki, mutta nykyään ei oikein tuntunut enää olevan tarpeeksi näyttävä. Plus että varisi kovasti poskille. Tämä taitaa kyllä olla lakkautettukin eikä tule enää ikävä.

Yves Rocherin eyeliner sävyssä Noir ei yltänyt meikäläisen suosikkilistoille. Tykkään käyttää nestemäistä rajausta, mutta tässä oli huopakärki, jolla en vaan millään saa nättiä jälkeä. Meikä on sivellintyttö henkeen ja vereen! En ostaisi uudelleen, mutta minulla on vastaavia vielä pari (?) varastossa, jotka toki käytän kuitenkin pois :D Nämä olen nimittäin saanut. Etualalla vielä pari sivellintä, Cailab by Mariela Sarkiman iso vaahtomuoviaplikaattori hajosi :( Minä kun niiiiin tykkäsin siitä! Tämäkin oli jo pari vuotta vanha ja ahkerassa käytössä, samoin kuin viime kuussa hajonnut aplikaattori. Minkäs teet. Toinen on itselle tuntematonta merkkiä, second handina saatu luomivärisivellin ja siitä irtosi varsi. En jaksa alkaa liimailemaan, joten pois vaan.


Voiteita loppui vaan pari. Beauticologyn White Chocolate -jalkavoide oli ihan ahhhh <33 Tuoksui taivaalliselle. oli mukavan kosteuttavaa ja siitä huolimatta imeytyi nopeasti. Tykkäsin ihan hulluna. Sevendropsin Criste-Marine Firming Eyecream on edesmenneestä Memeboxista tullut tuote. TODELLA hyvä silmänympärysvoide herkkä- ja kuivaihoiselle, paksua ja lähes silikonisen tuntuista. Piti silmänympärykset hyvänä ihan apteekkivoiteen veroisesti. Mitään kiinteyttävää en kuitenkaan huomannut. Purkkimuodosta miinusta.


Puhdistustuotteita meni myös kaksi, Oriflamen kuoriva suihkugeeli mintun ja vadelman tuoksuisena oli joku ilmaislahja aikanaan kun ensimmäistä kertaa Oriflamea tilasi. Kuorintateholtaan ihan hyvää, mutta hyi hitto kun tuo tuoksu alkoi tökkiä ja pahasti. Liian yrittimäinen ja vadelman makeus vaan pahensi asiaa :D Hyi ei enää. Garnierin misellipuhdistusliinat herkälle iholle on tosiaan jokakuukautinen klassikko, mutta nyt olen ottanut käyttöön Makeup Eraserin ja toistaiseksi tulokset on olleet ihan hyviä, saas nähdä mikä näiden tulevaisuus on...


Ja kynsipuolella "loppui" ainoastaan Escentualin kaupanpäälisviila :D Tuli käytettyä kaikki viilauspinta tasaiseksi.

Dodiih, sitten niitä meikän lemppareita eli ostoksia! Näitä on viime viikoilta kertynyt rutkasti ja ovat vähän sekalaisissa sakeissa.


Aloitetaan vaikka näistä, jotka Taika raahasi minulle Tukholmasta :) Rakastan Too Facedia, mutta sitä ei oikein järkevästi saa enää mistään Suomeen, varsinkaan näitä uutuuspaletteja yms. Tukholman Sephorasta oli kuitenkin löytynyt Chocolate Bon Bonsia <3 AIIIIIVAN mahtavaa! Olen viime aikoina käyttänytkin kahta aiempaa Chocolate Baria ihan urakalla :D Lisäksi tilasin Candlelight Highlighterin sekä Kat von D:n Studded Kiss -huulipunan sävyssä Poe, jota olen kuolannut ikuisuuden.


Taikalta sain myös second handina jälleen ihanuuksia, kiitos vielä <3 Britneyn tuoksun lisäksi kasassa on Etude Housen IHANIA minipaletteja, muutama huulipuna, BB-voidesivellin yms yms. En malta odottaa että pääsen näitäkin käyttämään!


Tämmöisiä löytyi eilen Sokoksen alelaarista. Guerlainin poskipuna ja Diorin huulipuna -70%, YSL:n huulikiilto -50%. Halpaa oli.


Anttilan aleista löytyi sitten hiustenhoitoa yms. Aussien suihkugeeleistä olen kuullut hyvää ja olen halunnut niitä testata, nyt sai kolme kympillä joten otin kaikki versiot. Tuskin noita halvemmallakaan mistään saa :)


Reissukosmetiikkaa sitten tässä kuvassa oikein olan takaa! Varsinainen kesäloman kohokohta järkättiin miehen kanssa Tampereelle, yövyttiin Tornissa 20. kerroksessa yksi yö ja käytiin Särkänniemessä paijaamassa eläimiä sekä tietysti shoppaamassa :) Nyxin tuotteet ovat Tampereen Sokokselta (meillä ei Joensuussa Liquid Suedeja tai noita Whippedeitä edes ole), samoin kuin Urban Decayn poskipuna ja vanhanmallinen alehuulipuna. Uudet Vicet tilasin netin kautta. Pahus kun noita olisi kiva päästä käpälöimään tarkemmin myös livenä!


Tampereen H&M:llä oli myös hyviä aleja, kaikki alekosmetiikat vain 2e. Tuli ostettua aika monta luomiväriä yms.


Viimeisenä vielä ennen lomaa löydetyt Sokoksen alelaariostokset, pari voidemaista luomiväriä Diorilta ja Chanelilta sekä Make Up Storen luomivärejä. We Care Iconin meikkimunat olen todennut hyviksi, joten ostin alennusmyynnistä pari kappaletta varastoon.

Ja siinäpä ne! Melkoista meikkituotteiden ilotulitusta :D

Eipä muuta kuin ihanaa illanjatkoa ;) Meikä siirtyy sohvalle katsomaan olympiakisoja!

You May Also Like

6 kommenttia

  1. Onpas runsaat ja erinomaiset ostokset:) Minäkin kolusin alelaareja, mutta en löytänyt mitään ihan-pakko-saada -tuotetta. Tosin löysin HM:stä parit aika mageet sinkkuluomivärit alennuksesta, ja sekös pelasti päivän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kyllä se vaan kummasti hyvä alelöytö nostaa fiilistä! :D Varsinkin kun H&M:nkin meikit on nykyään tosi laadukkaitakin.

      Poista
  2. Oooh, H&M luomarit on olleet jo puoli-ilmaisia :O Mie kävin jo jokunen aika Tuurissa ja voi pojat, siellä NYXin hyllyt oli surkeammat kuin täällä Joensuussa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä jo aika kova saavutus jos niin huonot on olleet... :D Musta tuntuu että Joensuussa hyllyjä ei täytetä yhtään tai sitten maahantuojalla on ongelmia. Ainakin Tampereen Sokkarilla oli lappu että maahantuojalta ei saatu jotain lisää. Hmm hmm.

      Poista