Wet n Wild Spring 2016 -luomiväritriot (+joulukalenterit +jouluostokset)

by - 29.12.16

Heipähei ja kivaa torstai-iltaa! Toivottavasti teillä oli ihana joulu :) Itse vietin sitä tuolla Etelä-Suomessa, eikä kyllä lumesta ollut taaskaan tietoakaan. Vaan eipä tuo mitään haittaa! On ehtinyt jo tottua ja oli muuten mukavaa. Nyt kun joulusta on selviydytty, pääsin taas tietokoneen ääreen postailemaan. Tänään esittelyssä Wet n Wildin viime kevään limited edition -kokoelman luomivärit, jotka tilasin Kosmetik4lessiltä jokin aikaa sitten. Näitä on vielä saatavilla, joten ei huolta!


Jos joku ei vielä näitä Wettiksen trioja tunne, näissähän on siis ideana se, että yhdessä paketissa on sävy kulmaluulle, liikkuvalle luomelle sekä luomivakoon. Normaalisti nämä ovat mustia pakkaukseltaan, mutta näköjään nämä kevätversiot on pakattu valkoiseen. Omistan näitä muutamia jo aiemmin ja nämä näyttivät niiiiiiin ihanilta kimaltelevine pastellisävyineen! Eihän meikä vaan millään pystynyt vastustamaan.

Ensimmäinen näistä on nimeltään The New Romantics ja sisältää kolme ERITTÄIN hohtavaa sävyä. Ylin helmenvaalea sävy on kulmaluulle, tummempi lila liikkuvalle luomelle ja haalea vaaleanpunainen luomivakoon. Omituinen valinta, koska yleensähän luomivakoon halutaan tummin sävy mutta noh. Lisäksi koska kaikki sävyt ovat niin hohtavia, minkäänlaista kontrastia ei synny. Tein tällä esimerkkimeikin ohjeen mukaan ja onhan tuo ihan nätti, mutta ei näy että olisi käytetty useampaa sävyä. Jäi kyllä tämä trio vähän meh-kategoriaan, vaikka tottakai voihan näitä nyt muillakin tavoilla käyttää.





Toinen trio on To In-Di-O Go Go nimeltään ja tässä ihastuin erityisesti upeaan turkoosiin glittersävyyn :) Tässä kulmaluun sävy on vielä edellistäkin kultaisempi, kun taas luomivaossa on jo menty oikeaan suuntaan mattasävyn myötä. Paha vaan, että pigmentti jätti kyllä toivomisen varaa. Tälläkin tein samanlaisen esimerkkimeikin, josta tuli loppuen lopuksi kyllä ihan huippu, ihana poni-unelma. Mutta voitte uskoa, että miten paljon tuon lilan sävyn saaminen vaati työtä ja kerrostamista!





Rehellisesti sanottuna näin jälkikäteen saattaisin jättää nämä kauppaan. Sävyt ovat ihania, mutta eivät toimi keskenään. Ei sillä, kyllähän näitä voi käyttää yksin tai täysin ulkopuolisten sävyjen kanssa, mutta olisin halunnut toimivat kolmikot :( Saa nähdä paljonko näille tulee käyttöä. Sääli, koska aivan ihanat värit pakkastalveen ja pastellikevääseen. Hintaa näillä on K4L:llä 4,5 euroa kappale.

Ja sitten muihin uutisiin, nimittäin joulukalenterien sisältöihin! LookFantasticin kalenterin paljastustilaisuuksia olen nähnyt jo useammassakin blogissa, mutta tässä vielä omat pari senttiäni tästä aiheesta. Kyllähän tuo kalenteri aivan huikea oli ja luukussa 25 odottanut Illamasquan luomivärinelikko aiheutti riemunkiljahduksia. Erityisesti tykkäsin myös tuosta silmämeikkisiveltimestä.


BareMineralsin kalenteri taas jatkoi samaa linjaansa loppuun asti: kolme minihuulikiiltoa, joulunpunainen minipuna, pari neutraalia luomiväriä ja myöskin superneutraali poskipuna. Meikkifanille ihan kiva kalenteri, mutta en välttämättä osta ensi vuonna uudelleen. Jäi vähän nähty olo koko merkistä :D


Loppuun vielä muut ostokset ja joululahjat. En sen tarkemmin käy näitä läpi, mukana on tosiaan sekä lahjoja että itse ostettuja juttuja. Erityismaininnat kuitenkin tuosta ihanasta kukkaispaketista ja Jeffree Starin huulipunasta :D Nuo kukat ovat saippuaa! Niistä napataan aina terälehti kerrallaan käyttöön. Aiiiiivan ihana lahjaidea! Jeffree Starin nestemäinen huulipuna sävyssä Watermelon Soda taas on aivan huikea upeus, jonka sain lahjaksi. En halua tukea kyseistä tuotemerkkiä mutta pakko myöntää, olen tuosta innoissani. Mikä moraali?


Oikein ihanaa loppuviikkoa :)

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Mä rakastan Wet n Wildin luomiväritrioja<3 Mulla on niitä kymmenkunta, mutta ihan normijuttuja, ei yhtään LE:tä. Pastellisävyt eivät ole ihan mun juttu. Oli miten oli, onneksi ne eivät ole tulleet mua vastaan, olisin varmaan ne kaikesta huolimatta hankkinut... Itsehillintä... en tunne sitä sanaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! No mut joitakin juttuja sitä vaan keräilee vaikka jälkikäteen saattaakin miettiä että tulikohan ostettua ihan vaan ostamisen takia :D Mutta mikäs siinä! Eipä ole ainakaan hinnalla pilattu.

      Poista
  2. Mitähän vattua, olen ohittanut tämän tekstin kokonaan :D

    Tuossa jälkimmäisessä Wettiksessä ei tuo violetti tunnu kuuluvan joukkoon. Miulla on yksi vanhempi trio ja joskus käyttänyt sitä ahkeraan, kun alimmassa näkyy pannu. Joissakin sävyissä/paleteissa on kyllä laatueroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiihtynyt postaustahti hämää :D Musta taas päinvastoin, nää näyttää tossa tosi yhteensopivilta sävyiltä mutta ei vaan sit oikeesti toimi. Mullakin on näitä vanhempia perusvalikoiman versioita, mut ei mitään omia lemppareita oo koskaan ollu :)

      Poista