Huhti- ja toukokuun Livboxit sekä tauon ostoksia

by - 7.5.16

Hei ystävät, pitkästä aikaa! Blogitauko venähti puolentoista kuukauden mittaiseksi, mutta muutettua saatiin ja uudessa asunnossakin alkaa olla kaikki jo suht koht kohdillaan :) Lisäksi taukoa pidensi elämäni varmaan kauhein flunssa ja vietin kaiken sekasotkun keskellä vielä kaksi viikkoa sairaslomalla sohvan nurkassa. Elikkä joo, kaikenlaista on viime aikoina riittänyt! Paras uutinen on kuitenkin se, että uusi asunto on lähes kaksi kertaa edellisen kokoinen ja sain rakennettua tänne ikioman huoneen <3 Nyt on meikäläisen meikit, tuoksut, kynsilakat yms yms tallessa ja järjesteltynä useampaankin Ikeasta hankittuun lipastoon ja löytyy myös oma meikkipöytä, ettei tarvitse enää tietokoneella meikata. Vaaleanpunaisella teemalla tietysti. Kyllä on meikä onnesta soikeana! Kunhan saan huoneen siivottua lopulliseen kuntoon, eiköhän tuostakin postausta voisi aikaan saada, vai mitä mieltä olette? ;)

Mutta joo, kaikesta tästä huolimatta ei meikäläisen ostostelut ole jäänyt mihinkään, Essencen kokoelmia on tullut parikin tässä välissä, Livboxeja tupahtanut luukusta ja olihan tuossa NYXin lanseerauskin välissä, ihme kyllä saatiin tätä ihanuutta meille Joensuuhunkin. Ajattelin nyt ihan ensi töikseni vilauttaa, mitä kaikkea Inen Ihmemaahan on taas saapunut radiohiljaisuuden aikana. Mennään ensin näillä Livboxeilla, koska mun on vaan ihan PAKKO päästä laukomaan raa'at mielipiteeni näistä :D


Huhtikuun boksi oli tämännäköinen. Cutrinin hiuslakka oli auttamattoman meh, meikä ei paljon hiuslakkaa käytä. Onneksi oli edes pieni pullo. Colgaten valkaiseva hampitahna vois kyllä mun puolesta painua sinne minne pippuri kasvaa. Vien tämän jollekulle sitä enemmän tarvitsevalle, pelkään enemmän reikiintymistä kun värjäytymiä hampaissa, joten käytän mielummin jotain kunnon karieksenestotahnaa :D Simin System 4 Oil Cure -hiusnaamio taisi olla enemmänkin päänahan ongelmiin, lahjoitan miehelle jolla enemmän tarvetta sille.

Garnierin Respons Mythic Olive -vartaloöljy taas oli tosi kiva! Tämä flunssa oli siitäkin karmea, että se sai ihoni kuivumaan aivan korpuksi. Naamassa on kuivia läiskiä ja iho kutisi hulluna yms yms. Kaikki öljyt ja vähänkin tujummat kamat on enemmän kuin tervetulleita. Lumenen Arctic Glow -huuliöljy on myös ihan jees, täytyy vaan testata että onko tuosta sävystä oikeasti mitään iloa vai meneekö enemmän kotona kosteuttamassa huulia, nekin kun ovat aivan tohjona. Osiksen Big Blast -volyymigeeli taas on ihan hukkakamaa minulle, en föönaa hiuksiani about koskaan. Ekstrana pitkäaikaistilaajalle boksissa oli vielä hauska Ecotoolin pesukinnas. Vaikuttaa hyvältä, tätä kyllä testaan :)

Eipä siis kauhean hyvin mene, jos vaan oikeastaan kaksi+ekstra tuotteista oli ihan käyttökelpoisia :D Hiuslakan ja volyymigeelin kuitenkin pidän itselläni niitä harvoja tapauksia varten, kun kummallekkaan tuotteelle on käyttöä. Pelkään joka Livboxista noita föönattavia muotoilutuotteita, tietääkö joku hiusekspertti että onko noista yhtään mitään iloa ilman hiustenkuivaajaa?


Toukokuun boksi taas ilmestyi noudettavaksi ihan viime viikolla ja oli jo PAALJON enemmän minun makuuni. Hiusjuttuja oli ihan kivasti mikä on plussaa, sillä pitkän kuivan kauden jälkeen olen taas innostunut tekemään fledalle muutakin kun harjaamaan sen. Iberon puhelinlankaponnarit on bueno, tykkään kirkkaista ehkä eniten ja nyt kun mulla on taas ihan umpimusta kuontalo, on mustat ja harmaat sävyt myös tervetulleita. Cutrinin PureISM Anti-green Shampoo poistaa kuulemma hanavedestä mineraalien mukana tulevia värjäytymiä ja sopii kaikenvärisille hiuksille. Ettei vaan olisi ihan normi syväpuhdistavaa shampoota?  Biozellin tekstuurisuihke taas on sitten sellaista kamaa mistä tykkään, tätä voi suihkuttaa vaikka hiusten tyveen antamaan nostetta. Jees *peukku tähän*

Sarjassamme muita tuotteita: Neutrogenan CC-voidetta sävyssä Light, täytyy vaan toivoa hemmetisti että on sopivan vaaleaa oikeasti (tällä hetkellä käytössä L'orealin CC ja jumankauta kun muutun oranssiksi viisi minuuttia levityksestä). Palmoliven minikoko Aroma Sensations Feel the Massage -suihkugeeliä on ihan jees, onhan tuo söpö ja kuorivia geelejä ei koskaan kyllä ole liikaa. Nivean puhdistuspyyhkeet testaan myös, koska näissä ei ole sitä pirullista metyyli-isotsiatsolinonia, mitä monissa muissa Nivean tuotteissa. Epäilen kyllä, että eivät ole niin hyviä kun lempparini Garnierin herkän ihon miselliliinat, mutta lupaan yrittää olla objektiivinen.

Tästä boksista kyllä oikeasti tykkäsin :) Kaikenlaista kivaa! Tuotteiden lisäksi boksissa oli vielä Pandan vadelma-valkosuklaalevy jonka nommasin poskeeni jo aiemmin. En tiedä teistä, mutta musta on kyllä jotenkin tosi sööttiä, että bokseissa on mukana myös herkkuja!


Sitten muihin uutisiin. Tuoksuja on saapunut kokoelmaan neljä kappaletta. Tommy Hilfigerin Tommy Girl Neon Brights -versiona, Shiseidon Zen Moon Essence sekä Agent Provocateurin Fatale löytyivät Sokoksen alesta puoleen hintaan ja Pradan Candy Kiss on tämänvuotinen synttärituoksuni. Rakastuin tuohon ihan välittömästi kun haistoin sitä ja heitin saman tien miettimättä koriin. Kaikki makeiden tuoksujen ystävät eikun vaan nuuskuttelemaan.


Ihonhoitojuttuja ja hiustuotteita joitakin on myös tullut ostettua. Iso Hola Happy Hour -paketti on The Body Shopin kesäpakkaus Pinata Colada -sarjaa :D Sisältää pienen suihkugeelin, täysikokoiset kuorinnan ja vartalovoin sekä pesukukan. On muuten herkkua <3 Samalla reissulla nappasin alesta pienen purkin viime joulun Cranberry-vartalovoita. I Love... -sarjan Whipped Sugar Scrub on aivan syntisen hyväntuoksuinen hattarakuorinta, saatu synttärilahjaksi ystävättäreltä jonka kanssa tuota on himottu kimpassa jo ikuisuus. Pradan Candy Kiss -hiustuoksu oli kaupanpäälislahja kun itse tuoksun ostin, kaupanpäälisiä ovat myös nuo ponnarit, Cocopanda-tilauksen mukana tulleita. Maailman lutuisin nallukka-huulirasva ja Philosophyn Hope in a Jar -päivävoide olivat löytöjä Kuopion reissulta ja Glissin hius-BB Anttilan alelaarista.


Ja viimeisenä meikän lempparit, meikit <3 NYXiä olen käynyt hakemassa tosiaan sekä Sokokselta että Cocopandalta, tosin Sokoksella taitaa olla halvemmat hinnat :D Meidän sokkarilla ei ihan vielä kaikkea mahdollista ole, joten ostosspree taitaa jatkua vielä myöhemmin... Ihania huulivärejä sekä nuo mahtavat eyelinerit oli vaan ihan pakko saada! Real Techniquesin Bold Metals -sarjaa olen myös innostunut ostamaan, tilasin tuon varjostussiveltimen Cocopandalta, mutta Kuopiossa myytiin RT:tä myös Ninjassa ja sieltä ostin sitten kolmen siveltimen setin. Hitto kun en muista nimeä, mutta sisälsi kuitenkin ihanan pörröisen kullanvärisen puuterisiveltimen, ruusukultaisen poskipunasiveltimen ja VALTAVAN hopeisen silmämeikkisiveltimen :D En edes tiedä mihin sitä voisi käyttää, on se vaan niin iso.

Pöydältä löytyy myös viimeisin Kosmetik4lessin tilaus, olen aivan laittoman harmissani siitä että ihana Essencen Lights of Orient -kokoelma oli aivan tynkä. Myynnissä oli vain pari huulipunaa, aurinkopuuterit ja tuo highlighter-puikko! Pläääääääh, mikä niitä vaivaa. Toivon että kunhan setti saadaan Suomeen, on tarjolla enemmän tuotteita. Pari Catricea yms tuli myös mukana. Lisäksi Joensuun Uusi Apteekki möi ainakin pari viikkoa sitten kaikki e.l.f.in tuotteet pois -50%, en yhtään tiedä onko siellä about enää mitään jäljellä mutta pari luomivärinelikkoa ja silmämeikkikynää pelastin.

Huhhuh ja puuh lääh. Oli tässä taas sellainen materialismin riemuvoitto että oksat pois :D Mutta pääpointti oli se, että meikä on palannut ja ryminällä! Seuraavaksi katsastetaan nuo molemmat ilmestyneet Essencen kokoelmat, valitettavasti myöskin aikaisempi Wake Up, Spring! jäi aika vajaaksi, joten kovin montaa tuotetta per kokoelma ei löydy.

Mahtia jos joku jaksoi lukea! :D Mutta eiköhän pelkistä kuvistakin ole iloa silmille. Viettäkää oikein ihana aurinkoisen lämmin viikonloppu <3

You May Also Like

8 kommenttia

  1. Muakin hiukan nyppivät nuo föönausta vaativat tuotteet, sillä tätä kuontaloa ei vaan jaksa kuivatella silleen (vois tulla vaikka jännetupen tulehdus, jos sitä harrastaisi).

    NYXin pore -jotakin primer muuten oli ihan hyvä. En vielä ehtinyt siitä postata, mutta blogissani on InStyle-lehden uusimman painoksen arvonta, eli jos kiinnostaa, niin sinne hopihopi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ja kuvitellakkaan sitä miltä muutenkin pörröinen fleda näyttäisi jos sitä olisi jatkuvasti lämpökäsittelemässä ja föönaamassa :D Ja pakko vaan myöntää, että kyllä laiskuus on kans iso syy, miksi noi lämpöjutut ärsyttää.

      Toi Nyxin primer onkin mulla ostoslistalla, kunhan saan aiempia käytettyä! :) Ja kiitos vinkistä, käyn vilkaisemassa!

      Poista
  2. Jee, postaus! :D

    Olen huomannut K4L ihan saman ja nostivat vielä postareitakin. Mietin tosin, että heillä taitaa nykyään olla kaksi myymälää, että tavara kulkee varmasti niidenkin kautta aika nopeasti, etteivät verkkokaupassa välttämättä kerkeä kovin pitkään olla.
    Beautycosmetic.bizillä oli kaikkia Lights Of Orientin tuotteita myynnissä, paketin saapuminen sieltä tosin voi kestää kotvasen ja yleensä paketit voi olla hieman märkiä, rikki tmv. Postaritkin saa tietää vasta kysymällä, mutta ainakin ennen ne meni jotenkin painon mukaan. Spring -kokoelma on siellä myöskin saatavilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No plääh :D Jos ne nyt panostaa kaiken sitten myymälään ja verkkokauppa saa jäädä oman onnensa nojaan, tai jotain. Toivottavasti ei! Joo ei oikein kuulosta hyvältä toi Beautycosmetics, voi olla että jätän tilaamatta... :D Varsinkin jos postaritkin on ihan arpapeliä.

      Poista
    2. Yhdestä ryhmästä löysin hinnaston, tosin se on vuodelta 2013.

      10 EUR per kilogram
      14 EUR per 2 kg
      24 EUR per 3 kg
      28 EUR per 4 kg
      38 EUR per 5kg
      42 EUR per 6kg
      52 EUR per 7kg
      56 EUR per 8kg

      Approximate wight of polishes is between 50-55 g but each one of polishes will pack in a bubble wrap then a box.

      Itselläni maksimipostarit on tainnu olla 11-26 € välillä, etenkin jos tilaa esim. suihkugeelejä/vartalovoiteita jotka on yleensä painavia :D

      Poista
    3. Joo no kyllähän nuo aika suolaset on ja vois kuvitella et varmaan noussukkin jo :D Että jooh.

      Poista