Oh My Makeup!

Essencellä on ilmeisesti nykyään jotain toimitusongelmia, kun nämä kokoelmat ilmestyvät K4L:lle (ja muuallekkin) nykyään tooooodella myöhässä. Tämä ystävänpäiväkokoelma tuli myyntiin vasta ystävänpäivää edeltävänä perjantaina ja kun toimitus kestää sen viisi arkipäivää, ei kyllä ollut mitään toivoa saada näitä ystävänpäiväksi. Lisäksi myynti on Essencen omien sivujen mukaan jo lopetettukin. Että hohhoijaa. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan!


Tänä vuonna ystävänpäivä mennäänkin sitten vähän rouheammalla teemalla kuin perinteisesti. Kokoelma koostui kahdesta maanläheisestä luomiväripuikosta, mustasta kajalista, kaksista irtoripsistä, kahdesta nestemäisestä punaisesta huulipunasta, kiinnityspuuterista, neljästä tekstuurikynsilakasta, tekokynsistä, tatuointileimasinkynästä ja tuoksusta. Mitään yltiösöpöä on turha odottaa, mutta ihan toimivia juttuja löytyy!



Luomiväripuikot tulevat kahdessa sävyssä, on vihertäväntaupe L.o.v.e. Blah Blah Blah sekä ruusukultaisenruskea Love Is in the Air - Don't Breathe! Niinkuin huomaatte, myös tuotteiden nimet on aika mielenkiintoisia... Joka tapauksessa toooooodella hyviä voidemaisia luomivärejä tarjolla! Pehmeitä, hyvin levittyviä ja kunhan asettuvat, näitä ei saa hinkattua ihosta edes talouspaperilla. Väittävät vedenkestäviksikin. Miinusta siitä, että tuntuu ettei korkit oikein pysy kunnolla kiinni -> kuivuvat varmaan ennen aikojaan.



Huulipunat on myös ihan kelvollisia. Valittavana on joko kirkkaanpunainen tai verenpunainen, molemmissa aivan HUIKEA kiilto! Valitettavasti omilla huulillani tämä lähti suttaantumaan reunoilta rajauskynästä huolimatta, joten jos on kovin rasvoittuva t-alue, saattaa käydä samoin. Nämä eivät millään tavalla "asetu" huulille, vaan toimivat enemmänkin huulikiiltomaisesti, mutta jättävät hitusen stainia.


Viimeistelypuuterista ei myöskään ole kuin hyvää sanottavaa. Ihana kuvio ja tämä tosiaan blurraa kasvomeikin (esim. varjostukset ja korostukset) siten, että meikki näyttää luonnolliselta. Ei ole mitenkään erityisen pölisevääkään. Suosittelen lämmöllä.


Ja sitten ekstroihin! Ripsiä en ole ehtinyt testata eikä ole aiempaakaan kokemusta Essencen ripsistä, mutta näyttivät kivoilta ja hintaa ei ollut montaa euroa. Vähän huolestuttaa että onko liian pitkät silmälasien kanssa, mutta täytyy kokeilla. Kivasti on toiset ilta- ja toiset vaikka ihan päiväkäyttöön sopivat.


Tuoksu on sitten muuten IHANA! <3 Makea, tyttömäinen mutta ei mitenkään halpa. Todella hyvä ihan muutaman euron hajuvedeksi. Ei ole edes kevyimmästä päästä, vaan tällä on kyllä ihan reilusti tehoa. Fragrantican mukaan tässä tuoksuu enimmäkseen manteli, santelipuu ja mandariini ja allekirjoitan tämän kyllä täysin. Tuoksuu hyvin paljon makealta mantelilta ja vähän puiselta, mutta mukana on kuitenkin ihan pieni pirskahdus jotain sitruksista. Jos yhtään kuulostaa omalta jutulta, eikun vaan kimppuun!

Meikissä olen käyttänyt luomilla tuota taupenväristä puikkoa ja päälle samansävyinen puuterimainen luomiväri, itsellä niin rasvaiset luomet että ei mikään voidemainen pysy kovin pitkään, mutta jollain kuivaluomisemmalla nämä saattaisivat jopa yksinäänkin kestää. Huulilla tummempi punista, huomatkaa miten kiiltää kuvissakin :D Ripsiä en viitsinyt töihin sentään laittaa.






Tässä kokoelmassa oli kyllä ainoastaan hyviä tuotteita :) Hyvää kannatti siis odottaa! Vaikkakaan ihan hirveästi noita meikkituotteita ei mukana ollut. Mustia kajaleitakin alkaa meikällä sen verran monta olla, että ei ollut tarvetta enää uusille.

Seuraava kokoelma onkin sitten kevätteemainen, ei nyt vaikuttanut mitenkään mielenkiintoisimmalta ja uniikeimmalta mutta varmaan jotain mukavaa tarttuu sieltäkin tassuun. Sitä odotellessa :)

Oikein mahtavaa sunnuntai-illan jatkoa teille kaikille! <3
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Tänään aion vilauttaa teille yhtä ehdottomista Diorin lemppariviisikoistani, Trafalgaria. Minulla ei ollut vuosikausiin mitään toivoakaan hankkia opiskelijabudjetilla selektiivistä kosmetiikkaa, mutta työelämään päästyäni on noita viisikoitakin alkanut kertyä. Siltikin, syksyn 2014 kokoelmassa tullut Trafalgar varasti sydämeni heti eikä ole millään päästänyt irti.


Trafalgar on varmasti monille teillekkin tuttu, sen verran paljon sitä aikoinaan hypetettiin ja monissa blogeissakin sitä näki. Erikoisen paletista teki tuo harvinainen, punainen sävy keskellä, joka oikeastaan on koko homman suola. Tuollaista ruosteenpunaista (tai punaista nyt yleensäkään) harvoin näkee missään, varsinkaan selepuolella, joten olihan se nyt jotain uutta ja ihmeellistä. Trafalgar keikkui monen ostoslistalla.


Sanoisin näin, että paletin koko sielu on tosiaan kiinni tuossa punaisessa napissa. Kaksi vaaleampaa, Diorin ohjeiden mukaan päivämeikkiin sopivaa sävyä, ovat todella haaleita, lähes näkymättömiä. Pigmenttiä ei ole juurikaan eivätkä sävyt paljon eroa toisistaan. Toisaalta sitten taas alarivin iltameikkisävyt ovat hivenen parempia, vaikka ei tuo kultainenkaan pigmentillään häikäise.

Tämän meikin olen tehnyt kaaaauan sitten ja siinä on käytetty enemmän noita iltameikkisävyjä ohjeiden mukaan: kultaista koko liikkuvalla luomella, punaista luomivaossa ja ruskeaa ulkonurkassa. Kyllä tuo punainen vaan loistaa edukseen tuolta, koko look olisi suorastaan vaisu ilman sitä. Meikki ei kuitenkaan missään nimessä näytä pelottavalta tai omituiselta erikoisuudestaan huolimatta.



Erikoisempien värien etsijälle ja punaisten silmämeikkien faneille todella kiva paletti, jos ymmärtää tuon keskimmäisen napin diiva-aseman. Ilman sitä koko Trafalgar on aika pitkälti heikkopigmenttisten statistiluomivärien kavalkadi. Oikein käytettyinä sävyt kuitenkin tasapainottavat toisiaan ja tästä saa tosiaan revittyä meikit sekä päivään, että iltaan. Trafalgariin ei kyllästy ja siksi se on ehdottomasti omia suosikkejani.

Trafalgaria himoitseva saattaa vielä törmätä siihen myymälöiden alelaarissa ja ainakin Sephora myy kyseistä palettia vielä ihan normaalisti, vaikka toki Sephoralta ei Suomeen voi tilatakkaan. Netin syövereistä siis täytyy kaivaa, jos kyntensä tähän haluaa upottaa.


Ja sitten ne ostoskasat jälleen! Olen tässä parin viikon aikana taas vähän ostostellut alelaareista. Ensimmäisessä kuvassa on Palmoliven ihanat suklaan- ja persikantuoksuiset suihkusaippuat sekä I Love... -sarjan käsisaippuoita loppuneen tilalle. Molemmat setit tarjouksella sittarista. Garnierin Respons -shampoo ja hoitoaine kuiville hiuksille taas olivat alennuksessa Anttilassa.


 Ja vähän meikkipuolta myös. Max Factorin kaksipäiset huulipunat ja Lumenen luomiväriduo Carlsonin laarista, Lumene Natural Coden triot sittarista ja Rimmelin luomivärikynä sekä kasvopaletti Anttilasta. Viimeksi mainittu on muuten ihan uutuus! Noita oli kahdessa sävyssä ja vaikka toisessa olisi ollut itselle sopivampi kylmempi varjostusväri, otin tämän koska tykkäsin poskipunasta enemmän, hekoheko. Jos on mistään kotoisin, kyllähän sen toisenkin voisi hankkia :)

Ei muuta kun oikein ihanaa sunnuntai-illan jatkoa! <3
Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
Dodiih, nyt on jälleen aika keskustella tätä jokakuukausittaisesta skandaalinlähteestä, Livboxista. Tässä kuussa väri oli yllätys yllätys pinkki ja teemana ystävänpäivä. Lootassa oli yhdeksän tuotetta, joista kuusi täysikokoista ja kolme näytettä:


No mikäs sieltä pilkistää? Ettei vaan ois taas hammasharja ja hammastahnaa...


Voiteita oli boksissa kolmin kappalein. Doven Dermaspa Goodness -vartalovoide vaikuttaa ihan kivalta, jotenkin markettituotteeksi jopa ihan ylelliseltä. Saas nähdä.

Sanexin käsivoide on kyllä vähän mysteerituote. Sanex ei meikälle sano kyllä merkkinä yhtään mitään ja voide näyttää tylsältä. Käytetään nyt sitten kuitenkin.

Ja kuukauden Lumenena Bright Now Vitamin C -yövoide. Yövoide on kyllä aika jees, monesti kun tulee vaan noita päiväversioita. Eiköhän tämäkin jonkun saman sarjan päivävoiteen pariksi mene, on nimittäin niitä boksista tullut muutama aiemmin... :D


No mitäs ihmettä, hammastahna ja -harjahan ne siellä oli! Kuka olisi arvannut? Golgaten Max White One Optic -hammastahnaa ja kimalteleva harja. Äääääh, mä en jaksa näitä valkasevia tahnoja, kun en erityistä valkaisua kaipaa. Hammasharja nyt on sentään ihan söpö vaaleanpunaisine harjaksineen ja kimaltelevine varsineen.


Hiustuotteitakin oli pari. Richin Pure Luxury Miracle Renew CC Shampoo on melkoinen nimihirviö. CC-shampoota, tjaa-a. Ilmeisesti jotain väriä kirkastavaa tavaraa on tarjolla.

Cutrinin Chooz Anti-Frizzer -kiiltovoide on aika jees! Kokeilen ihan kaikkia hoitovoiteita ja öljyjä mitä vaan käsiini saan. Liekköhän vaan tarpeeksi vahvaa minun karvapörrölle.


Ja viimeisenä sitten nämä Sally Hansenin Miracle Gel -lakat. Tuo nude on siis värilakka ja musta päälyslakka ja ideana on, että saa geelilakkauksen ilman UV-valoa. Korkkaan nämä heti tänään testiin, pitäkää peukkuja :D

Tämä oli kyllä minusta ihan kiva laatikko vaihteeksi! Tavaraa oli paljon ja ihan mukavia tuotteitakin. Nuo hemmetin hammashygieniatuotteet vaan ei lopu sitten millään! Lemppari tästä setistä oli ehkä tuo Cutrinin hiusvoide, mutta kynsilakatkin lämmitti mieltä. Josko Livbox alkaa nousta suostaan?

Ja tosiaan, vielä näitä viimeaikaisia ostoksia :) Nämä on kasattu nyt useamman viikon ajalta, mutta eipä tavaraa siltikään ihan mahdottomasti ole. Ensin markettilöytöjä:


Ystävänpäivä-babylipsit, alelaarista löydetty Lancomen poskipuna ja Diorin viisikko, Rimmelin luomiväri ja huulikynä myöskin alella sekä Isadoran kevätkokoelmasta IHANA flamingopinkki mattahuulikynä <3 Sävy siis Vintage Pink. Käytin tuota tänään ja melko muikea oli, vaikka ulkona onkin loskainen räntäkeli. Kuvasta puuttuu tuoksuostos, Nina Riccin L'Extase -pakkaus, jossa mukana myös vartalovoide. L'Extase on ihan selkeästi YSL.n Black Opiumin ja Lancomen La Nuit Tresorin kadonnut kolmoissisar.


Ja sitten Kikotilaus! Laitoin tilausta menemään, kun tuo ihana ystävänpäiväkokoelma tuli myyntiin ja otin mukaan minituoksut, sydämenmuotoisen huulipunan ja kasvopaletin, jossa kaksi poskipunaa ja varjostusväri. Kikolla oli samaan aikaan alet, joten vähän villiinnyin ja kahmin koriin parin euron pigmenttejä yms. Että kyllä nyt on väriä kesäksi!

Nyt siirryn viettämään vapaapäivän iltaa ja toivotan ihanaa illanjatkoa teillekkin :)
Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
Dodiih, eiköhän katsota mitä on päätynyt tammikuun loppuneisiin tuotteisiin! Ihan hirveää tuotetykitystä ei ole luvassa, mutta jotain pientä kuitenkin :) Tässä koko saalis, yhteensä yhdeksän kappaletta.


Tuota Pirkan kynsilakanpoistoainetta en jaksa edes sen enempää mainita, eiköhän se ole jo nähty :D


Hiustuotteita loppui taas eniten, kokonaista neljä putelia :D Batisten Strength&Shine -kuivashampoo oli ihan jees, kaipasin tosin vähän enemmän ehkä sitä varsinaista hiusten puhdistamista kuin mitä tämä pystyi tekemään. En oikein varsinaisesti edes tiennyt mikä tämän Strength&Shine -homman nimi oli, mutta mitäpä tuosta. Ostan mielummin kuitenkin ihan muita versioita.

Cutrinin Bio+ -hilseshampoo oli kaiketi ihan ok, pieni tuubi vaan on kierrekorkin takia aivan hemmetin hankala käyttää! Eipä meikällä mitään erityistä hilseongelmaa ole, joten käyttelin tämän ihan muuten vaan pois.

L'oreal Elvital Anti-breakage -hoitoaine loppui myös viimein. Käytin tätä tosiaan ihan vaan sen takia kun olin ostanut jättilekan saman sarjan shampoota, mutta aika ohutta tämä meikän hiuksille oli. En ostaisi enää.

Ja viimeisenä Biozellin Color Mask sävyssä Plum. Olen ostanut tämän varmaan jo lähemmäs pari vuotta sitten, mutta käytin nyt loppuun kun oli hiukset lilahtavat jonkin aikaa. Oli varmaan teho jo hävinnyt kun tuntui että ei tämä juuri mitään värjännyt. Kesti kuitenkin aika monta käyttökertaa, ainoa miinus siitä, että korkki ei mennyt millään kiinni! Raivostuttavaa.


No sitten pari voidetta. Aubreyn Rosa Mosqueta -vartalovoiteen voitin joskus aikanaan jostain arvonnasta, oli ihan perustasoa kosteutustehoiltaan. Tuoksui vähän luonnonkosmetiikkamaiselle ymmärrettävästi, koska luonnonkosmetiikkaa on. Voisin kyllä uudelleenkin hankkia, mutta tuoksu ei sinänsä ollut ihan oma lemppari.

Yves Rocherin Organic Lavender -jalkavoiteen olen joskus saanut kaupanpäälliseksi myymälän vielä ollessa Joensuussa, joten hieman vanha tuote tämäkin. Tuoksu ei tosiaankaan ollut mieleeni eikä tämä tuntunut imeytyvän millään, joten olin iloinen kun loppui. Mutta hitto soikoon, joulukalenterista tuli sitten ihan täysikokoinen tuubi... :D


Ja viimeisenä sitten muut sekalaiset, Doven Silk Dry -antiperspiranttisuihke oli ihan kiva, tuoksu mukavan mieto ja piti hyvin. Olen ehkä hitusen enemmän mieltynyt näihin suihkeisiin, ne kun on niin nopeita kuivumaan :)

Ja pahnanpohjimmaisena Yves Rocherin itämainen suihkumaito. Tämänkin olen saanut joskus kaupanpäällisenä ja unohtanut ties mihin. Tällä on parasta ennen päiväys mennyt jo vuosi sitten, tuote on erottunut pullossa ja haisi aivan kauhealle :D Hyi, pois vaan.

Tämän kuun loppuneiden saldo on avattu jo usealla tuotteella, joten josko sitten tulisi vähän enemmän kamaa poistettavaksi! :) Mahtavaa alkuviikkoa kaikille!
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ▼  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ▼  helmikuuta (4)
      • Essence Valentine - Who Cares?
      • Dior-viisikot: Trafalgar (ja viimeisimmät ostokset)
      • Helmikuun Livbox ja viimeaikaisia ostoksia
      • Vuoden ekat loppuneet
    • ►  tammikuuta (8)
  • ►  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ►  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose