Essence Urbaniced

by - 26.9.15

Heippa! Pitkästä aikaa. Mitään tahallista blogitaukoa en taaskaan ole pitänyt, mutta niin kiireistä on ollut etten yksinkertaisesti ole saanut sen verran aikaa, että olisi ehtinyt postailla (nukuin viime yönä about 13 ja puoli tuntia, kertoo jotain elämänrytmistä viikolla). Tänään kuitenkin tarjolla perinteiseen tyyliin toinen essencen syyskuun kokoelmista, nimensä mukaisesti kaupunkiteemainen Urbaniced.


Kokoelmaan kuuluu kolme asfalttipintaista luomivärimonoa, musta eyeliner, kaksi tuubimaista huuliväriä (OCC Lip Tar, helou?), marmoroitu poskipuna, kohokuvioitu highlighter, viisi kynsilakkaa, musta kynsitaidekynä, kaksi tuoksua ja pussukka. Yllättäen eyeliner, kynsitaidekynä ja pussukka eivät jaksaneet kiinnostaa, kaiken muun kyllä haalin.


Luomivärejä on kolme sävyä, tummin For City-kittys Only!, hopeinen City Girls Rule! sekä vaaleanpunainen The Happy Direction. Näissä on ihan hyvä pigmentti kädellä, mutta valitettavasti luomilla värit häviävät ja lopputuloksena on melkoisen kauhea sekasotku. On muuten rumin tekemäni silmämeikki vähään aikaan. Ehkä yksinään toimisivat paremmin?


No ne huulisävyt sitten. OCC:n kulttimaineessa olevien Lip Tarien mukaan väri on pakattu tuubiin ja heitetty muovipussukkaan minikokoisen siveltimen kanssa. Siveltimestä plussaa, on muuten hemmetin paljon parempi kun OCC:n vastaavat! Tällä oikeasti jopa tekeekin jotain. Eipä kyllä ollut tämänkään laadussa kehumista, levittyi todella raitaisesti ja kuivatti huulia hirveästi. Ääh...


Poskipuna jatkaa tutulla essencen tyylillä, jossa pigmenttiä ei ole lähes yhtään. On tässä nyt vähän jotain vaaleanpunaista sävyä, mutta ei paljon. Sopiva aloittelijoille ja superkalpeille.


Korostussävy onkin sitten aika huippu! Tässä on kyllä voimakkaasti shimmeriä ja valaisee varmasti koko naaman, meikkiin tarvitaan vain vähän. Sävyltään hitusen vaaleanpunaiseen shamppanjaan menevä, tätä voin suositella.


Ja lopuksi vielä nämä tuoksut, jotka olivat yllättävän hyvälaatuisia! En paljon näiltä odottanut, mutta eivät onneksi tuoksu mitenkään halvoilta, ihan mukavia joskin kesäisenpuoleisia tuoksuja. Jos siis omiin fiiliksiisi ei vaikuta se että käytät superhalpistuotetta, niin makeiden ja kukkaisten tuoksujen ystävät voivat näihin tutustua. Uptown on siis kukkaisempi ja Downtown taas enemmän perinteisen makea.

Meikissä olen tosiaan käyttänyt kaikkia kolmea luomiväriä aivan kauhealla lopputuloksella, huulilla on tuo vaaleampi sävy ja tietysti poskipuna ja highlighter. En nyt ihan hirveästi näe mitään superkatumuotiteemaa tässä, mutta toisaalta taas aika säihkyvä olo!






Kaiken kaikkiaan alkaa epäilyttää, että essencen kokoelmien laatu alkaa tosiaan laskea kuin lehmän häntä, tai sitten vaan näihin kesäkokoelmiin/kesän jälkeisiin kokoelmiin ei ole niin paljon jaksettu panostaa. Tästä kokoelmasta suosittelisin ainoastaan tuota highlighteriä, muut tavarat voi jättää ihan surutta kauppaan.


Loppuun vielä muutamia saapuneita juttuja viime viikoilta :) Ostin Taikalta muutaman Too Facedin paletin ja aaaaa nää on niin ihania että kuolen <3 Lempparini on yllättäen tuo Summer Eyes, mutta eikös myös tuo riikinkukko tuolla takana ole aivan UPEA. En malta odottaa että pääsen tunkemaan siveltimeni näihin.


Ihana Taika lätkäisi mukaan myös muutaman ekstran :D Tämmöisiä kivuuksia on myös superjees päästä käyttämään!


Lisäksi meillä oli täällä Joensuussa The Body Shopissa bloggaajailtamat, joissa tutkiskeltiin tuotteita ja kotiutin lisäksi muutaman ihanan meikki-itemin vielä kotiinkin. Barry M:n huulikynä tuli Kosmetik4less-tilauksessa, ei juurikaan sävyä mutta sitäkin enemmän pinkkiä glitteriä, ihan mahtava.

Ei muuta kun mahtavaa viikonloppua teille, ensi kerralla sitten essencen toinen syyskuun kokoelma, Happy Girls Are Pretty :)

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Mie olin kahtovinani, että se kynsitaidekynä oli aika samanlainen kuin se tattooliner kynsinauhoille ja kynsille :D
    Hajuvedet tilasin molemmat, kerrankin kun ne oli molemmat siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis toikin kynähän oli myös kynsinauhoille :D Itteeni ei ihan hirveesti sellanen kiinnosta. Ja tuoksut on tosiaan ihan ok, hyvä valinta! :D

      Poista