Oh My Makeup!

Tänään kalutaan läpi toinen essencen kesäkuun kokoelmista, meksikoteemainen Arriba! Viime vuonna essencellä oli näihin aikoihin futiksen MM-kisojen takia brasiliaversio Viva Brasil, joten kaipa nyt oli sitten Meksikon vuoro.


Meikkejä kokoelmassa oli loppuen lopuksi aika vähän: pari luomiväriä, poskipuna ja kaksi huulikiiltoa. Näiden lisäksi löytyi kuusi kappaletta kynsilakkoja ja ekstroina hiusliituja paria eri sävyä sekä koristeellinen viuhka. Vaaleanpunaisen huulikiillon jätin hankkimatta, koska vaikutti liikaa tyypilliseltä värittömältä/lähes värittömältä kiillolta, en kaipaa niitä enää yhtään lisää.




La Vida Loca meikissä


Aloitetaan perinteisesti luomiväreistä. Näissä on kiva, mielenkiintoinen marmorikuviointi. Lilapinkin sävyinen on nimeltään La Vida Loca ja sisältää lilaa, pinkkiä ja vaaleanpunaista sävyä. Vihreä Macarena Mint taas on väritykseltään kahta eri vihreää ja kultaista. Älkää kuitenkaan liikaa innostuko, sillä luomella näistä tulee ihan pelkästään yksivärisiä, La Vida Locasta lila ja Macarena Mintistä yllätys yllätys, vihreä. Napit on kuitenkin ilo silmälle ja pigmenttiäkin löytyy, joten näitä voin kokoelmasta suositella.



Mutta tämä poskipuna sitten... Voi erkki. Näettekö kuvassa olevan swatchin? Ai ettekö? Voin vakuuttaa, että hinkkasin sormea "punaan" oikein KUNNOLLA. Näytti sormenpäässä vähän persikkaiselta, sen mitä siitä erotin. Ilmaisen täten syvän halveksuntani tälläistä kuraa kohtaan. Hintaa punalla oli kolme euroa joten kamalasti en köyhtynyt, mutta siinäkin oli kolme euroa liikaa tälläisestä roskasta. Loput mielipiteeni ovat painokelvottomia.




Njoo. Fiaskosta siirrytään eteenpäin tähän huulikiiltoon, josta myös tykkäilen! Tuubimuoto ei ihan ole oma lemppari, mutta kiilto on mukavan mehukkaan näköinen, kevyt ja sävyäkin on somasti. Hurjat lisäpisteet iiiiiiihanasta kirsikan tuoksusta! Just sellainen esanssikirsikka, josta minä tykkään. Vähän kirsikkalaku ehkä? Sellainen metrilaku siis? Nom nom. Tätä voisi nuuhkia vaikka kuinka pitkään.



Meikissä käytin tosiaan luomella pelkästään La Vida Locaa (unohdin käyttää molempia...), ja poskissa ja huulilla on tietysti sitten Baila Baila ja Red Corazon.

Että joo! Lyhkäinen kokoelma, lyhkäinen arvostelu. Muuten ihan kelpo kamaa, mutta poskipunalla voi heittää vesilintua. Hävetköön se, joka on todennut että joo hei, ihan hyvä, myyntiin vaan. Plääh.

Seuraavana sitten se toinen kokoelma, Nauti Girl :) Oikein ihanaa alkuviikkoa teille!
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Heipodei! Toivottavasti juhannus meni kaikilla kivasti, itse olin reissun päällä viettämässä landejussia grillaillen ja rentoillen, oli aika jees. Iltavuoroa on taas pukannut, joten kesäkuun Livboxinkin saan vasta nyt esiteltyä :D Apua. Nojoo. Kaiken kaikkiaan lootassa oli kahdeksan tuotetta, joista kuusi varsinaisia ja sitten kaksi vähän hassua ekstraa. Minusta oikein muikea saalis! Kokonaiskuva boksista unohtui, höhö, joten aloitetaan ihan kamoista.


Boksissa tuli kolme vartalotuotetta. Ekana kuvassa on Rexonan Maximum Protection Confidence, elikkäs antiperspiranttia pukkaa. Tämä on deodorantiksi aika kallis, kympin luokkaa, joten vaikuttaa jo sen perusteella tehokkaalta :D Vaikkei dödö nyt ihan mielenkiintoisin tuote olekkaan, kokeilen mielenkiinnolla.

L'occitanen Verbena -suihkugeeli miniversiona. Njoo, eiköhän tuo mene. En ole vielä avannut ja haistellut mutta en ole turhan nirso suihkugeelien suhteen :D

Ja sitten iiiiihana tuote, Herbinan mansikantuoksuinen body mist <333 Tykkään! Minullahan on jo se suklaantuoksuinen versio, mutta on tämä mansikkakin kiva. Pitänee kai jossain vaiheessa se melonikin napata... Tämän tilalla oli joillekkin Rimmelin kynsilakka mutta pakko sanoa, että olen tyytyväinen että sain ennemmin tämän.


Yksi ainoa pakollinen naamarasva, Bernard Cassieren sitruuna-minttu mattafluidi. Öö mikä ihme fluidi. Oisko neste mitään? Muttakun tämä on voide. Jonka nimi on fluidi eli neste. Da fuq. Noo aivan sama, eiköhän tämäkin naamaan uppoa.


Ja sitten vielä meikkituotteet, joita oli jopa kaksi (2) ! Kubissin kivipuuteri ja Lumene Natural Coden Eye Intensifier sävyssä Pearly Taupe. Kubiss on siis Suomeen vastikään rantautunut superhalpismeikkimerkki. Vaikuttaa aika perus puuterilta, tulee käytettyä. Tuoksusta ovat monet valittaneet, minusta tämä haisee ihan joltain ysärimeikeiltä :D Lumene NC:n kynää olen jo käyttänytkin, tosi pigmenttinen ja levittyy pehmeästi. Sääli, että sävy ei käytössä juuri mustasta erotu.


Ja ekstrat... Ei saa nauraa! Minusta nämä on ihan kivoja :D Rakkolaastareita ja hampiharjoja tarvitsee aina, eipähän tarvitse olla niitäkään ihan heti ostamassa.

Kuten jo sanoin, tykkäilin boksista :) Kaikkea kivaa ja käyttöön tulevaa oli mukana, sellaista turhaketta tai plääh-kamaa ei ollut ollenkaan. Jeesjees!

No sitten hei olisi näitä ostoksia ja muita tulokkaita. Näitä on kertynyt viimeisen parin viikon ajalta taas niin hemmetisti, että turha edes yrittää pakata näitä samaan kuvaan (olivat pitkin sohvaa, ei mahtunut istumaan). Milläs sitä edes alottaisi... Vaikkapa Kosmetik4Lessin tilauksella:


Elikkäs essencen uusimmat kokoelmat Arriba! ja Nauti Girl. Kuvasta puuttuu Arriban punainen huulikiilto Red Corazon. Pinkki versio vaikutti vähän turhan läpikuultavalta, joten jätin väliin. Tilasin myös pari poskipunaa tuolta suht tuntemattomalta Uma-merkiltä, mutta toinen (poskipunahelmet) oli myyty loppuun ja huomasivat asian vasta pakkausvaiheessa. Kiitti vaan. Ehkä ensi kerralla sitten.



Tämä söpö I Love...:n kassi on houkuttanut minua Anttilassa jo vaikka kuinka kauan. Niiiiiiin lutuinen pullea laukku! Onhan siellä toki tavaraakin: käsirasvaa, vartalovoita, vartalokuorintaa, -suihketta ja suihkugeeli. Jees! En vielä tiedä mitä tuolla laukulla teen, mutta johonkin esille se on laitettava.


Taika lähetteli minulle taas ylijäämävarastojaan ja meikkipuolen näette tässä. Elfiä, Kubissia, Wettistä... Ihan huippu oli kuitenkin tuo Isadoran Perfect Peach -poskipuna kevään nudekokoelmasta :) Olen miettinyt sen ostamista varmaan joka kerta kun kuljen sen ständin ohi mutta mutta... No nyt se on minun <3 Kiitos!


Myös muutamia vartalotuotteita :) Tuo aerosoli on tuoksuvaahto! Haisee vähän tuoksuvärikynille, joita oli lapsena... Buahaha.


Mimosalta ostin sitten ison kasan Body Shopin tuotteita ja pari ekstraa. Ihan pilkkahintaan lähtivät ja on taas meikällä vartalonkosteutusta isot kasat :D


Kävin eilen vähän shoppaamassa Sokoksen alepöytää. Selepuolella oli semmoisia herkkuja tarjolla, että oksat pois <3 En voinut vastustaa Diorin viisikkoa Candy Choc, poskipunaa Dazzling Sun ja voidemaista luomiväriä sävyssä Olympe. Kaksi ensimmäistä -30% alessa ja viimeksi mainittu -40%. Olihan tuo aleprosentti vielä vähän pieni, mutta kun Candy Chocia ja Dazzling Sunia oli pöydässä vaan yhdet kappaleet niin... Junou. Huulipunat ovat Goshia, kaikki alessa myöskin. Tuo musta boksi on Make Up Storen setti!


Katsokaa <3 Mukana on yksi High Tech Lighter sävyssä Venus (voi käyttää korostuksena kasvoille, huulikiiltona tai huulimeikin alla, luomivärinpohjustajana...), kolme Microshadow-luomiväriä sävyt Spellbinding, Choco D'or ja Muffin, eyedustit Goddess ja Lady, Cover All -peitevoide sävyssä Blue, huulikiilto sävyssä Sea ja Cybershadow-luomivärit Cosmic ja Bloom. Mikä löytö! Tämän alkuperäinen hinta oli 89e, mutta tässä kappaleessa oli -50% tarra. Oi onnea!


Ja vikana vielä sekalaisia tuotteita. Myös Body Shopin alen kävin katsastamassa, nappasin iiiiihanan persikantuoksuisen vartalosuihkeen ja kuparisen luomivärin. Huulipunat ovat Avonin kaksipuoleisia, essencen geelieyelinerin mustana sain äidiltä kun ei kuulemma saanut sitä pestyä pois silmistä ja Lorkun silmänrajauskynä vaan oli niin ältsyn makea, että maksoin normaalihinnan mukisematta. Sitä ei muuten kovin usein tapahdu.

No siinäpä näitä taas oli :D Essencen Arriba! -kokoelmasta on jo kuvat valmiina, joten sitä sitten seuraavaksi tarjolla!

Oikein ihanaa aurinkoista torstaipäivää kaikille :)
Share
Tweet
Pin
Share
8 kommenttia
Hei ystävät! Joo en tosiaankaan ole kuollut, vaan työskennellyt aivan hemmetisti :D Olin viime viikonloppuna reissussa ja viikot teen iltavuoroa eikä yhdeksän jälkeen oikein enää jaksa/ehdi bloggailla. Mutta niin paljon olisi kuitenkin kerrottavaa! Aloitetaan viime kuun yhteenvedosta elikkäs roskat ja lempparit. Onhan se hyvä päästä niidenkin kimppuun näin puolessavälissä kuuta...


Kasasin kaikki roskat tuohon sohvalle :D Näyttäisi olevan 17 kpl!


Rasvoja loppui eniten ja sen lisäksi ymppäsin vielä mukaan yhden yksinäisen suihkugeelin. Doven Purely Pampering sheavoin ja lämpimän vaniljan tuoksuisena oli ihan ok koostumukseltaan ja tehoiltaan, mutta tuoksu alkoi oksettaa loppua kohden PAHASTI. Lisäksi purkki oli hankala, kun tavaraa oli sisällä vielä vaikka kuinka, mutta pumppu ei siihen enää päässyt käsiksi. Tuskaa. En osta enää uudelleen, liian iso mötkö.

Lumene Labin korjaava yövoide haisee aika kauhealta, mutta toimii ihan hyvin omalla ihollani. En kyllä ostaisi täysikokoista, voiteessa saa olla jotain spesiaalimpaa.

Oriflamen My Red -vartalovoide. Tuo My Red on siis Demi Mooren tuoksu, en tykkää yhtään Demi Mooresta enkä tästä voiteesta :D Ihanan pehmeä ja kermavaahtomainen koostumus ja oli ihan hyvä iholla, mutta haju oli kaamea. KAAMEA. En tiedä oliko tämä lähtenyt jo pilaantumaan mutta aika pistävä ja hyi. Eieieiei enää koskaan.

Hajukatastrofien jälkeen onneksi hellin nenuani I Love... Strawberry Swirl -suihkugeelillä. Hyvältä tuoksui <3

Acon Sun Ceart SPF 30 -huulirasva tuli Livboxista viime kesänä ja nyt oli aika käyttää se pois. Oikein kiva huulivoide ja suojakerroin huippu :) Voisin ostaa kesäksi uudelleen.

Ja kaksi pientä käsivoidenäytettä, Urtekram ja L'occitanen. Ei näistä oikeastaan muodostunut mitenkään erikoista kuvaa, aika peruskamaa. Havaitsin tosin, että sheavoin tuoksu ällöttää minua edelleen, joten en tuota L'occitanea ainakaan enää ostaisi :D


Yksi tuoksu ja meikkejä. Moschinon Glamour oli aivan iiiiihana suolainen kevättuoksu <3 Ostin tämän kirpparilta ja valitettavasti oli tuossa talven aikana sitten mennyt pilalle. Päätin, etten enää osta tuoksuja kirpparilta koska en voi tietää, miten edellinen omistaja sitä on pitänyt. Ja EDELLEENKIN MUISTUTAN, että niitä tuoksuja ei sitten säilytetä siellä kylppärin kaapissa! Tuoksut menevät pilalle kosteudesta ja lämpötilanvaihteluista.

H&M:n Green -eyeliner oli ihanan metallinen mintunsävy ja jo pari vuotta vanha. Loppui/kuivui joten pois vaan. Ei ole saatavissa perusvalikoimassa.

W7:n Absolute Lashes -maskara, pakkaukseltaan kopio Too Facedin Better than Sex -ripsarista. Muuten oikein mukava tapaus, mutta varisteli niin hemmetisti. Ei siis sopinut minulle. Eipä tämä maksakkaan kun kolmisen euroa ja tämän sain vielä lahjoituksena :D

Ikäloppu Wet n Wildin Mega Liner sävyssä Brown loppui/kuivui myös, joten heippa. Ihan hyvä lineri kyllä oli!


Kynsikamoista ei varmaan tarvitse edes selitellä. Cienin asetoniton kynsilakanpoistoaine on parasta, Wild & Mildin neljän euron perusaluslakka uusi vakkari ja Seche Vite nyt vaan legenda.


Ja hiuskamat! Yllätys, että tällä kertaa ovat näin loppupäässä :D Cutrinin Curlism Curl Refresher oli kyllä ihan jees. Jos laittoi märkään tukkaan niin kyllä korosti kiharoita aamuksi ja kuiviin hiuksiin rutistelemalla sai myös kiharoita. Toisaalta taas ei yhtään tarpeellinen tuote, koska hyvä hiusöljy saa luonnonkiharani myös korostettua. Ilmeisesti tämä onkin lopetettu tuote ja eipä siinä mitään.

Got2ben Oil-licious Styling Oil oli muuten ihan jees, mutta jouduin hinkkaamaan tätä hiuksiini ihan järjettömät määrät, että pörrökutrit pysyisivät kurissa. Saatoin laittaa pari pumppausta aamulla herätessä, pari ennenkuin lähden töihin ja iltapäivällä ennen virallisia valokuvia jouduin vielä laittamaan kaksi. Eäääh. Kului aika äkkiä.

John Friedan Frizz Ease Dream Curls -hoitoaine oli kyllä totaalipettymys. Ei tehnyt hiuksille mitään ja oli tosi ohuttakin, verrattuna siihen mitä kiharoiden, pörröisten hiusten hoitoaineen PITÄISI olla. Pöh. En osta enää.

Puhhuh, siinä loppuneet! Suosikit kasasin näin yhteen kuvaan, elikkä mitä käytin toukokuussa eniten:


Lempparituoksu oli Moschinon L'eau Cheap & Chic, Chanel No 5:n pikkusiskoksikin kutsuttu ihanan aikuismainen ja ladylike kukkaistuoksu. Täydellinen töihin, kesähäihin, virallisiin tilaisuuksiin yms yms. Mahtava. Sääli, että tämä on lopetettu :(

Lemppariluomiväri oli tuo Elfin 32-paletti, silmänrajaukseen Laveran Black ja Yves Rocherin Noir -kajaali, huulilla Elite Parisin nudepuna Love in Paris, korostukseen Markwinsin kosmetiikkajoulukalenterista tullut irtokimalluspuuteri ja poskipunana essencen Rock Out!! -kokoelman Global Icon.

Ja sit hei vielä ostokset! Jaksaa jaksaa! Tässä on nyt kaikenlaista kertynyt nurkkiin viimeisen parin viikon aikana ja olin tosiaan ihan shoppailureissulla elämäni ensimmäistä kertaa Tampereella Taikan vieraana. Reissun päätös ja kohokohta oli Stockalla MACin pisteellä ja joo, sinnehän rahaa upposi. Mut noh, tässä on!


Ekana kaikenlaista markettikamaa. Takana piilossa on Palmoliven suihkugeelejä, joita sai sittarin euron päiviltä... noh, eurolla :D Got2ben hiusten tyveen suihkutettava volyymimuotovaahto oli niin mielenkiintoinen, että nappasin mukaan ihan lähimarketista. Myöskin Lumenen naamarasvaa sai sittarista alennuksella, aurinkosuihkeet kesän tarpeisiin perus- ja urheiluversiona sekä Garnierin herkän ihon misellipuhdistusliinat. MIKSI LÖYSIN NÄMÄ VASTA NYT!? Niiiin pehmeitä ja tehokkaita, en luovu näistä koskaan <3


Viime palkkapäivänä BeautyBaysta tilattu Stilan Strawberry Cream poskipuna + aurinkopuuteri -combo. Niiiin söpö :) Viime kesän limited editioneita, aion tilata vielä toisenkin, persikkaisen sävyn.


Markettimeikkejä. Anttilassa oli aika paljon Rimmeliä poistolaarissa, esimerkiksi kaikki Apocalipsit. Ovat sitten kai häviämässä :( Lorkku hankittu Carlsonilta.


Reissuostoksia Yves Rocherilta ja The Body Shopilta! Meiltähän tuo YR hävisi Joensuusta, joten ihan kiva päästä sielläkin pitkästä aikaa käymään. Mukaan lähti Monoi Eau des Vahines -tuoksu, joka oli lähes kopio Guerlainin Terracotta -tuoksusta, jota käytiin myöskin haistelemassa. Ei todellakaan ollut 80e arvoinen, joten tämä saa kelvata :D Oranssinvärinen kajaali oli myös superpäheä. TBS:ltä myöskin tuoksuja, silmänympärysstickki ja parit meikkituotteet.


Kaikenlaista sekalaista mitä Tampereelta löytyi :) Kicksistä Viva la Divan Eye Candy -luomiväripaletti -25%-alekupongilla ja talon oman merkin huuliprimeri, H&M:ltä Taikan suosittelema highlighteri(:D), Tokmannilta Rimmelin alehuulikynä ja Stockalta Max Factorin aleluomiväri.


Ja sit hei ne Macit <333 En ollut mitään erikoista suunnitellut ostoslistalle, vaan napsin sellaisia mitä tuli vastaan ja miellyttivät silmää. Sain myös oikein hyviä suosituksia, varsinkin tuo Prep + Prime -suihke on HUIPPU! Meikä näyttää ihan freesiltä vielä työpäivän jälkeenkin yheksältä illalla. Parasta. Ihanat pinkit huulipunat ovat Candy Yum Yum ja Saint Germain, glitterposkipuna Please Yourself, luomiväri Smutty Green ja Toledo-kokoelmastakin ehdin napata vielä silmänrajauskynän Designer Purple. Paljon olisi vielä tehnyt mieli haalia, mutta alkoi tulla jo budjetti vastaan :D Pikkupurkit sisältävät näytteitä.


Ja lopuksi vielä essencet, jotka löysin Järvenpään Tokmannilta (yhyy, muh Tarjoustalo). Siellähän siis on ei yksi, vaan KAKSI metriä essenceä, toisin kuin Joensuussa josta löytyy vain se yksi. Tosin kalliimpiahan nuo Suomessa ovat, joten taidan jatkossakin tilata suosiolla K4L:ltä.

Puuh puuh. Olen ainakin itse puhki tämän kirjoitusurakan jälkeen :D Toivottavasti saisi nyt vähän paremmalla tahdilla blogattua, ettei menisi ihan höpöksi. Tänä aikana kertyneiden kuvienkin purkaminen kamerasta oli parin tunnin homma.

Eipä muuta kuin oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Share
Tweet
Pin
Share
9 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ►  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ▼  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ▼  kesäkuuta (3)
      • Essence Arriba!
      • Kesäkuun Livbox ja jättikasa saapuneita
      • Viime kuun yhteenveto ja viimeaikojen ostokset
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ►  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose