Oh My Makeup!

Heipähei! Essencen kevään nudekokoelmaa tässä olen teille tänään esittelemässä :) Kyseinen kokoelma on siitä hauska, että se ei sisällä ihan kokonaista lookia, vaan isot rivit luomivärejä, huulimeikkejä ja kynsilakkoja. Mukana oli siis ripsiväri, kuusi luomivärimonoa, neljä huulikiiltoa, kuusi huulipunaa ja viisi lakkaa. Uuteen tyyliinsä Kosmetik4lessillä ei ollut kuin kolme luomiväriä, joista kaksi vaaleinta jätin tilaamatta dupevaaran vuoksi, neljä huulipunaa ja kolme kiiltoa. Ripsiväritilanteeni tiedätte, joten senkin jätin ihan suosiolla tässä vaiheessa hankkimatta.




Luomiväri My Favourite Tauping on aika peruskauraa monen meikkipussissa, mutta itselläni on yllättävän vähän tälläisiä keskiruskeita. Sävy on aika harmahtava ja tuntuma on pehmeän samettinen. Pigmenttiä on riittävästi ja näyttää todella kivalta luomilla! En kadu tippaakaan tämän hankkimista ja nyt mietin, että olisiko pitänyt sittenkin hankkia myös ne vaaleammat sävyt, vaikka melko varmasti niille kokoelmistani vastineet jo löytyykin.




Huulikiillot on tehty Essencen perussarjan XXXL-kiiltojen mukaisiksi, nämä on vain nimetty nudeiksi. Jääköhän nämä kenties ihan sinne perussarjaan pidemmäksikin aikaa, kun ei kokoelman nimeä ole näissä edes mainittu? Joka tapauksessa oikein kivoja nudekiiltoja, väriä tulee sopivasti joten kaikki voi tilailla hyvällä omallatunnolla. Tummimpaan Soft Almondiin rakastuin syvästi, vaikka enemmän huulipunanainen ehkä olenkin. Niin ihana huulilla!



Ja viimeiseksi nämä punat, jotka taisivat monen mielestä olla kokoelman mielenkiintoisinta antia :) Nämä näyttävät myös ihan perussarjan punilta eikä näissäkään ole tyypillistä kokoelman nimeä missään. Sävyjä on monenlaisia, on kellertävää ja pinkihtävää vaaleaa, toffeenväristä keskiruskeaa sekä ihan tummaakin ruskeaa hitusen marjaisalla vivahteella. Pehmeä ja liukuva koostumus kuten Essencen punissa yleensäkin, ei voi kuin suositella jos omat kevätnudet on vielä hankkimatta.



Esimerkkimeikissä olen käyttänyt My Favourite Taupingia koko luomella ja huulilla on sitten tuo Soft Almond. Siis I-H-A-N-A! Tuosta ei ainakaan minusta nudekiilto paljon parane.

Jos ystävänpäiväkokoelma vähän susi olikin, tässä on ihan huikeasti hyvää tavaraa! Tykkäsin kovasti tuotteiden laadusta, vaikka nudejutut eivät yleensä ihan lähinnä sydäntäni olekkaan (vaikka ruskeat sävyt minulle niin hyvin sopisivatkin...). Jotain ihmeellistä on kuitenkin tapahtumassa kun jaksoin tästä kokoelmasta innostua :D Olen tainnut käyttää värejä viime aikoina niin rankalla kädellä, että vaihtelu onkin tarpeen!

Oikein ihanaa keskiviikkoista illanjatkoa kaikille :)
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Heippa! Tänään vuorossa on sitten Essence-kokoelma, jonka kanssa on käynyt nimittäin sen verran nolosti, että kokoelma on ehtinyt tässä Memeboxeja esitellessä jo poistua myynnistä :D Hupsista! Kyseessähän oli ystävänpäiväkokoelma joten sen myynti päättyi tuohon ystävänpäivään, mutta ei hätää, sillä kaikkia esittelemiäni tuotteita on vielä saatavilla kuitenkin Kosmetik4lessillä toistaiseksi.


Kokoelmaan sisältyi kaikenkaikkiaan kolme helmiäisluomivärimonoa, jonkinlainen kuoriva huulikiilto, kolme huulipunaa, kaksi poskipunaduoa, poskipunasivellin, neljä kynsilakkaa ja ekstrana vielä tuoksua kahdessa eri koossa. Näistä yhtä luomiväriä ei ilmestynyt ollenkaan K4L:lle ja huulikiilto, poskipunat ja pari kynsilakkasävyä myytiin about minuutissa loppuun, joten näitä tuotteita minulla siis ei ole. Vaan katsellaanpa että mitä jäi jäljelle!




Luomivärejä sain siis kaksi, helmiäishohtoiset pastellisävyt Always on My Mint sekä Love Is in the Air. Nuo kuviot napeissa ovat ihania, onneksi tajusin kuvata ne ennenkuin tuikkasin nappeihin sivellintä :D Pigmenttiä on ihan kohtalaisesti, sääli vaan, että väri jää näissä taka-alalle ja hohto vie koko lavan. Luomilla sävyeroa ei siis kummoisesti huomaa, mistä miinusta. Näistäkin kannattaa valita vain lempparinsa.



Huulipunat ehdin napata kaikki, mutta pienehkö pettymys näiden suhteen tuli. Pakkaukset ovat nimittäin toooodella halvan ja heppoisen oloisia. Essence on toki halpa merkki, mutta yleensä parin euron hinta ei näin pahasti ole näkynyt laadussa. Punat ovat lisäksi läpikuultavia, mikä ei kyllä näin kevättä kohden mennessä haittaa, mutta odotin vähän peittävämpää lopputulosta.



Olen aivan hulluna söpöihin siveltimiin joten tämä poskipunasuti oli oikeastaan kaikkein eniten kokoelmasta odottamani tuote. Lueskelin etukäteen vähän arvosteluja ja siellä raukkaparka ei oikein ollut suosiossa, joten ehdin jo säikähtää että onko tulossa ihan susisivellin :D Mutta pöh, hintaansa nähden oikein kelpo kapistus! Pikkuisen ehkä turhan jämäkkä että poskipuna häivyttyisi optimaalisesti, mutta muuten kyllä sopivan kokoinen ja tuntuinen. Ihanan pehmeäkin vielä! Pikkuisen tätä on vinoksi myös muotoiltu.


Ja viimeisenä vielä tuoksu, jota en välttämättä suosittelisi kuin pikkutytöille :D Aika muovisen marjainen tuoksu, voisin kuvitella että tämä tulisi esim. jonkun Barbien mukana. Käytän itse tätä varmaankin kesällä, mutta kyllä tästä haistaa että muutaman euron hajuste on kyseessä. Onneksi otin vain pienemmän 10ml koon. Nenuni erottaa tästä ainoastaan vadelman ja vaniljan, vaikka Fragrantican mukaan löytyy mm. sitruksia sekä kieloa, santelipuuta ja myskiä.


Esimerkkimeikistä sen verran, että olen näköjään totaalisesti unohtanut kuvata yksityiskohdat :( Joka tapauksessa silmissä on liikkuvalla luomella minttua ja luomivaossa sinistä ja huulilla tuota pinkkiä punaa. Olen muuten VIHDOINKIN ratkaissut arvoituksen miksi silmäni näyttävät oudoilta vaaleiden luomivärien kanssa? Tajusin, että ratkaisu on alaluomissa! Alaluomille laitettu vaalea/helmiäisluomiväri tekee silmistä todella hassun näköiset :D Olen nyt jättänyt alaluomen rauhaan tälläisten meikkien kanssa ja heti on parempi lopputulos. Eläköön tämmöiset pienet havainnot!

Semmoinen setti! Täytyy vähän ihmetellä tuota K4L:n ja essencen toimintaa, kummastakohan johtuu että kokoelmat ovat nykyään vajaita? Ärsyttää, kun puolet kamoista on täysin saavuttamattomissa. Mutta joo, ei lukeudu tämä lempparikokoelmiini. Poskipunia olisi silti ollut hauska testailla.


Sitten vielä tämän viikon shoppinkeja! Minulla oli tuossa perjantaina hampilääkäriä ja lohdukkeeksi ostin itselleni sitten Sokokselta vähän kivaa. Minuun iski yhtäkkiä ihan hirveä himo saada kirkkaan korallinen poskipuna, jollaisia on monessa kevätkokoelmassa nyt ollut. Vertailin Isadoran kevätkokoelmapunaa Diorin kevätkokoelmapunaan ja kyllä Dior vaan vei voiton pigmentissä, joten se lähti matkaan. Ja on muuten IHANA! Niin sametinpehmeä ja aah <3 Alelaarista löysin sitten vielä John Gallianon tuoksun parilla kympillä (ollut toivelistalla pitkään) sekä kauniin kimaltelevan Isadoran luomivärin sävyssä Amazonas, muistaakseni viime vuoden kesäkokoelmaa? Loput kamat on sitten Anttilasta, alelaarista löydettyjä silmämeikinpoistolappuja niihin hetkiin kun ei jaksa millään tehdä kunnon meikinpoistoa (aka. tulen töistä myöhään), kunnollinen sheivaushommeli sekä Olayn kaunistavaa kosteusvoidetta herkälle iholle. Oujeah.

Isadora Amazonas ja Dior Cherry Glory

Näilläpä taas päästään hetki eteenpäin, seuraavaksi esittelyyn sitten Essencen nudekokoelma! Jännää muuten, että tässä kuussa ei ole ilmestynyt yhtään kokoelmaa o.o Hämmentävää. Ensi kuun Cinderella-kokoelmaa odotellessa...

Oikein kivaa illanjatkoa kaikille!
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Tämänpäiväistä boksia odotinkin erityisen innolla, sillä tokihan meikkifriikin sydäntä Make Up Edition lämmittää. Boksillinen täynnä ihanaa värikosmetiikkaa, mikäs sen parempaa! Odotukset olivat kyllä korkealla ja ei, en päässyt pettymään.


Kokonaista seitsemän tuotetta! Viisi värillistä, yksi meikkipohja ja yksi meikkiväline. Ja kaikki tietysti täysikokoisia. Oijoijoi <3


Eka tuote on Revecenin Perfect Star Powder elikkäs irtonaista luomiväriä/pigmenttiä. Näitä oli saatavilla kolmessa sävyssä, Gold, Pink, Brondi ja Grey ja omani on tuo kultainen, kuten kuvasta näkyy. Enemmän olisi ehkä kiinnostanut Pink tai Brondi, mutta tällä mennään. Todella hienojakoista ja aika läpikuultavaakin tämä on, mutta ohjeessa sanotaankin että se sopii myös toisen värin päälle. Ihan jees, testailen tätä aika mielelläni!


Toinen tuote on myös silmämeikkikamaa, Shara Sharan I Wanna Cat's Gel Liner. Näitä oli kaksi eri sävyä, Havana Pearl Brown ja Persian Pearl Navy. Minulle tuli tuo Navy ja ehdin jo innostua että ooh, tummansininen geelieyelinerhän olisi tosi kiva! Mutta ei, ihan musta tämä oikeasti on. Pahuksen kestävä kyllä, swatchi jämähti oikein kunnolla käteen.


Tuote numero kolme on Etude Housen Woo Baby Lip Plumper, eli huultenpullistaja kirkkaana tai kimaltelevan pinkkinä. Olisin niiiiin kovasti halunnut tuon pinkin, mutta ei. Plääh, taas yksi kirkas kiilto kokoelmiin. Täytyy kuitenkin testata olisiko tästä pullistamaan huulia esim. punan päällä, sittenhän tälle kyllä olisi käyttöä.


Huulituotteet jatkuvat Secret Kissin Sweet Glam Stick Glowlla, tarjolla oli Wonder Pink ja Urban Coral. Pakkauksessa ei kyllä yhtään lue että kumpihan tämä mahtaa olla, mutta veikkaisin tuota pinkkiä, ei sävy kyllä mikään koralli ole. Aikas paksua ja peittävää tavaraa ja väri uberkirkas, just meikäläisen makuun ;)


Kulmatuotteet on aina melkoinen riskijuttu tämmöisissä laatikoissa, kun ei voi koskaan tietää minkä sävyiset kulmat kenelläkin on. Mukana oli kuitenkin nestemäinen väri, Skinfoodin Mineral Color Fix Brow Mascara ja tässä oli neljä sävyvaihtoehtoa, Mineral Light Brown, Mineral Brown, Mineral Deep Brown ja Mineral Red, joista kaksi minulle täysin käyttökelvottomia ja yksi vähän siinä ja siinä. Voitte varmaan kuvitella, etten todellakaan halunnut kullanväristä tai punaista eli Light Brownia tai Rediä? :D Mutta punainenhan sieltä tuli. Jättiplääh, Deep Brown olisi varmaan minulle sopinutkin, mutta tästä punaisesta en ole kovin varma. Punainen nyt ei yleensäkään kauhean hyvä vivahde kulmissa ole... Kokeilen nyt kuitenkin ja laitan kiertoon jos ei sovi.



Boksin varsinainen wtf-tuote on tässä, i.myss Beauty Top Gold Egg Vibration Puff eli vähän toisenlainen meikkimuna. Siis mitä ihmettä, kullanvärinen muna jossa on sisällä pöljä tyyny ja se vibraa? :D Mutta tämä on itseasiassa väline BB-voiteen levitykseen! Tyynylle laitetaan vähän voidetta ja sitten se hierotaan munan avustuksella naamaan. Aika heppoinen kapistus tämä kyllä on, vähän kuin jostain euron kaupasta hankittu, mutta aion kuitenkin ihan mielenkiinnolla kokeilla.


Ja viimeinen tuote on mikäs muukaan, kuin BB-voide: Cover Queenin Whitening BB Cream SPF30 PA+++. Valkaisevaa kamaa jälleen. Ainakaan toistaiseksi sana 'valkaiseva' ei minua paljon pelota, mutta katsotaan sitten kunhan pääsen niitä testailemaan. Tuleeko kalpeasta naamasta vielä kalpeampi?

Revecenin Gold, Shara Sharan Persian Pearl Navy, Etude Housen Clear Gloss Volume sekä Secret Kissin Wonder Pink

Tämä olisi voinut olla ihan huippuboksi, jos värit vaan olisivat osuneet kohdilleen. Mutta yllätysboksin ideahan on olla yllätys, joten minkäs teet jos aina ei vaan nappaa. Ei todellakaan mikään hassumpi loota, tykkäsin kyllä :) Tuotteet eivät olleet ihan tavanomaisimmasta päästä, mistä plussaa.

Lopuksi vielä koko viikon panttaamani viime viikon ostokset, on vaan niin vähän vapaa-aikaa nykyään! Saaliina on Anttilan alelaarista hankitut Biozellin shampoo ja hoitoaine värjätyille hiuksille, kaksi Victoria's Secretin vartalotuoksua ja yksi vartalovoide Kicksistä sekä The Body Shopista haalimani Limited Edition -kevätkokoelmaihanuudet, unikko-kabuki (SUPERLUTUINEN!), ihon ph:n mukaan sävyttyvä poski- ja huulikynä sekä kaksi ihanan väristä shimmer cubes -pikkupalettia, molemmat edelleen unikkoteemaa. Aivan järkyttävän hyvä pigmentti noissa cubeissa, en voi kuin lämmöllä suositella! Jännää muuten, että minulla tuo kynä menee noin lilaksi :D



Pinkki unikko

TBS Velvet Stick sekä keltainen unikko

Ei sitten muuta kuin hauskaa viikonloppua kaikille! Taidan tuossa sunnuntaina viimein esitellä nuo essencen kokoelmat kaikkien näiden Memeboxien välissä, etteivät ihan kokonaan unohdu :D
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Jälleen olisi yhtä Memeboxia! Tämä City Girl on Soulilaisten naisten innoittama, eli heidän lempparituotteitaan pakattu lootaan :) Boksi sisältää viisi (tai seitsemän) tuotetta, kaikki täysikokoisia. Mukana on sekä meikkejä että ihonhoitoa.



Ensimmäisenä on päivä- sekä yövoide, Migabeen Verbena Cream. Verbena on siis ilmeisesti jonkinmoinen yleiskäyttöinen rehu. Ihan hirveän innoissani en ole, mutta kokeilen.


Toisena iiiihana nestemäinen poskipuna, Mizonin Oh! Shy Gorgeous On Liquid Cheek. Samaa sarjaa oleva korostustuote nähtiin edellisessä Memeboxissa. Hitonmoinen pigmentti, tämän kanssa täytyy olla todella varovainen. Pullo on edelleen todella söpö :)


Sitten lempparimerkikseni muodostunutta Shara Sharaa, Dew Veil Primer Balm. Tämä on kosteuttava primeri, joka tekee samalla korealaisittain trendikkään, vähän kostean näköisen ihon. Pakkauskin on niin ihana, tätä on kyllä todella kiva pitää pöydällä. Odotan mielenkiinnolla myös tämän korkkailua myöhemmin!


Vasemmalta oikealle: Star Pink, Star Orange, Star Beige ja Oh! Shy Gorgeous On Liquid Cheek

Tämä kolmen setti, original rawin Multi Pigment - I am Designer, on kyllä ihan selkeästi saanut vähän innoitusta Jean-Paul Gaultierilta. Tuubeissa on eri värisiä voiteita, joita voi käyttää silmiin, poskiin tai huulille, yksinään tai sekoitella keskenään. Sävyt ovat aika räikeitä ja varsinkin pinkki loistaa kilometrin päähän. Taitaapa olla boksin lempparituotteeni, näitä on pakko päästä kokeilemaan!


Ja viimeisenä aika meh-tuote, Migabeen Pure Berry Oil Soap Honey. Monitoimituote, jolla pestään niin hiukset, vartalo kuin kasvotkin. En oikein luota sen tyyppisiin tuotteisiin varsinkaan hiusteni kanssa jotka tarvitsevat erityishuomiota, joten luulen että käyttelen tämän sitten suihkugeelinä ja naamaputsarina jossain vaiheessa. Aika iso mötikkä, 310ml!


Tässäpä tämä boksi :) Kävin tänään hakemassa toiseksi viimeisestä tilauksestani ekan boksin, viisi odottaa vielä noutoaan Postissa. Memeboxeja tulee täällä pyörimään vielä siis pitkään, vaikka toimitukset Suomeen loppuikin! Stay tuned.

Hauskaa iltaa!
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Jälleen on aika Livboxin ja tässä kuussa teemana oli ylläri ylläri, pinkki ja ystävänpäivä. Viisi tuotetta plus kaksi ekstraa ja tuotteista jopa neljä ihan täysikokoista. Aika hyvin!




Ekana iso purkki Nivean uutta misellivettä herkälle iholle. Ihan jees, ihonihan on semiherkkä ja misellivesiä en ole vielä kokeillutkaan. Ihan mielenkiinnolla siis testailen, kunhan saan edellisiä puhdistuskamoja pois varastoista.


Vartalonhoitotuotteita yksi kappale, Eucerinin suihkussa käytettävää vartalovoidetta pieni näytetuubi. Tai siis ei edes pieni, vaan ihan reilun kokoinen. Tämäkin on herkälle iholle tarkoitettu, mikä ihmeen trendi tämä nyt on? Minä ainakin kaipaan mielelläni tuotteisiini tuoksuja ja värejä etten kyllästy, mutta kun ei niin ei. Kokeilen tätäkin kyllä mielelläni, sillä Nivean vastaava aiheutti ainakin ennen aina vaan allergisen reaktion.


Hiusjuttuja myöskin yksi kappale, aika meh tuote, Garnier Fructisin Lengths Plumper. Tätä käytetään föönauksen yhteydessä, siksi saa arvosanaksi plääh. En nimittäin föönaile hiuksiani, vaan annan aina kuivua ihan rauhassa. Noh, saatan ottaa tämän mukaan uimahallireissuille, silloin tulee nimittäin vähän kuivailtua kuontaloa ettei nyt ihan valu vettä joka paikkaan.


Tätä helmikuun boksia mainostettiin kovasti Lumenen uutuusmeikkituotteella ja sehän oli tietysti tämä Nude Perfection Fluid Foundation eli Lumenen näkemys tästä uudesta vetisen ohuesta meikkipohjatrendistä. Sävy ainakin sattui (toivottavasti) kohdalleen, eli numero ykkönen Kultahiekka. Jotkut olivat ilmeisesti saaneet tästä numero kolmostakin, mikä on ainakin minusta aika erikoista. Kuka suomalainen nainen muka tarvitsee niin tummaa voidetta (paitsi jos on juuri käynyt etelänlomalla...)? En ymmärrä.


Ja viimeisenä vielä ekstrana tullut Iberon koru, joka on ilmeisesti tehty yhteistyössä joidenkin salkkarinaisten kanssa. Minuun koru iski heti ihan kympillä, joten aion tätä ylpeänä käyttää, vaikka joku sen ehkä "salkkarikoruksi" saattaisi tunnistaakkin :D

Kuvista puuttuu Paesen luomivärinappi, jonka sain niinkin mälsässä sävyssä kuin mattavalkoinen. Minulla on sitä lajia niiiiiin paljon, että annoin sen saman tien duunikaverille, jolla oli sille enemmän käyttöä. En jää kaipaamaan! Lisäksi ekstrana tuli vielä Ruutu+ -palvelua kolmeksi kuukaudeksi, mutta ei oikein näin Netflixin aikakautena oikein nappaa.

Semmoinen boksi siis :) Toivottavasti teillä kaikilla on ollut oikein kiva ystävänpäivä ja hauskaa loppuiltaa!
Share
Tweet
Pin
Share
6 kommenttia
No nyt sitten kaikki kimallusharakat kuulolle! Tänään tulee taas tiukkaa matskua Memeboxista, tällä kertaa teemana on Tinkerbell eli suomalaisittain Helinä-keiju. Oikeastaan teema on siis lähinnä kimaltavat kamat :D Näitä prinsessaboxeja oli jos jonkinmoisia, esimerkiksi Pieni merenneito -boksissa oli lähinnä ihonhoitotuotteita. Vaan mikäs sen kivempaa kun kaikenmoiset bling bling -ihanuudet!


Boksissa oli yhteensä kuusi tuotetta ja lähes kaikki meikkejä, tai jos kaulalle tai dekolteelle hierottavan kimallusvoiteen haluaa meikiksi laskea, niin sitten ihan kaikki. Täysikokoisia olivat myöskin. Aikas paljon sai siis vastinetta rahalle!



Ekana esittelen tosiaan sen kaulalle ja dekolteelle käytettävän kimallusvoiteen, Body-Netin Clavi-S Creamin. Boksin mukana tulevassa kortissa kerrotaan, että erilaiset kimallustuotteet kaula-aukossa on korealaisten näyttelijättärien keskuudessa iso juttu (varmaan näitä on myös meillä länkkäreillä). Voide on ihonväristä purkissa, mutta muuttuu ihan värittömäksi iholla ja kimalluskin on tosi hentoa. Uskallan käyttää tätä ihan hyvillä mielin!



RiRen pigmentistä oli saatavilla kahta sävyä, kultaista ja persikkaista. Omani on tämä persikkaisempi Peach Peach, joka on kyllä niiiiin kullanhohtoinen, että ei siitä paljon muuta erota. Todella karkea ja rakeinen koostumus ja kimallusta on takuuvarmasti ihan joka paikassa, kun tällä leikkii. Voin kyllä uskoa, että hemmetin näyttävän meikin Peach Peachilla kyllä saa!


Kolmas tuote onkin sitten vähän hauskempi ja oudompi juttu, lilanvärinen primeri Vivito Blues Shiny Primer. Nämä on taas näitä Koreassa ja Aasiassa yleensäkkin suosittuja valkaisevia/kirkastavia juttuja. Kiinnostaa kyllä silti kokeilla! :) Täytyy vaan käytellä edellisiä primereitä pois, sen takia en nyt viitsinyt tätä availla ja swatchailla.



Neljäs tuote menee sitten vähän plääh-osastolle, Revecenin Moisture Shine Lip Gloss, omani on sävyssä Sandy Beige, mutta eipä tuolla värillä niin väliä näköjään ole, kiilto kun on iholla ihan kirkasta. Ihan kuin multa ei löytyisi about miljoonaa väritöntä/lähes väritöntä kiiltoa... Meh. Kokeillaan nyt kuitenkin.


On oikeasti ihan kirkkaanvalkoinen, heijastaa vaan pöytälamppua niin näyttää keltaiselta!

Viides tuote vaikuttaa superhauskalta, Tonymolyn Crystal Tear Glitter Eyeliner sävyssä White, eli suomeksi silmän vesirajaan laitettava kimaltava korostustuote! Ei hitsi, että sormet syyhyää päästä kokeilemaan tätä, voisin kuvitella että tällä saa ihanat säihkysilmät. Eyeliner-muoto vaan vähän pelottaa, olen tähän mennessä aina käyttänyt sen alueen kirkastamiseen kynää, mutta jos korealaiset naiset osaa, niin miksen minäkin!



Viimeinen ihanuus on myös aikas kiva juttu, Mizonin Oh! Shy Glow On Shimmer Light. Ihan puhtaasti nestemäinen korostusväri, jossa on aavistus persikan sävyä, mutta eipä sitä sävyä huomaa. Neste on todella paksua, lähes kermaista, ja tätä tarvitaan ihan MINIMINI-hiukkanen kerrallaan per alue! Kuten swatchista näkyy, loistaa todella voimakkaasti, joten överit välttääkseen kannattaa sitä annostusta todellakin rajoittaa, note to self...

Semmoinen boksi! Meikkifanina tykkäsin yleisesti aivan hurjasti, todella paljon mielenkiintoisia ja kivoja tuotteita ja lutuisia pakkauksia :) En osaa nimetä edes yhtään lempparia, huulikiiltoa lukuunottamatta kaikki ovat ihan samalla viivalla. Mahtava loota!

Oikein kivaa myöhäisiltaa yökyöpeleille! :D


PS. Viime viikon ainoat kosmetiikkatulokkaat, kaksi Avonin IHANAN tuoksuista vartalosuihketta, jotka sain ystävättäreltä turhina :) Tykkään! Tuoksuina vadelma ja omena-pähkinä.
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ►  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ▼  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ▼  helmikuuta (9)
      • Essence I Love Nude
      • Essence Like an Unforgettable Kiss ja tämän viikon...
      • Memebox: Make Up Edition 2 ja viime viikon ostoksia
      • Memebox: City Girl
      • Helmikuun pinkki Livbox
      • Memebox: Princess Edition #5 Tinkerbell
      • Memebox: My Lovely Boutique
      • Tammikuun suosikit
      • Tammikuun tyhjät ja viikon shoppailut
    • ►  tammikuuta (15)
  • ►  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose