Nivea In-shower body lotion
Nivealta tuli muistaakseni tänä keväänä markkinoille näitä suihkussa käytettäviä vartalovoiteita, 'ihon hoitoaineita' kuten pakkauksessa lukee. Ideahan on siinä, että tämä hierotaan suihkussa saippuoidulle iholle ja huuhdellaan pois. Helppoa, nopeaa, nerokasta. Hype oli suorastaan valtaisa eikä näitä oltu hinnalla pilattu, iso 400ml pullo maksaa muistaakseni kuutisen euroa ja pienempi noin neljä. Minä laiskana rasvaajana innostuin myös tästä innovaatiosta ja ostin lähes heti pienen putelin kokeiluun. Käytin sen hyvillä mielin ja ostin heti sen perään tämän isomman.
Ehdin käyttämään noin puolet tästä isosta, kun havaitsin että kehoa alkoi kutittaa melko ikävästi. Jos iholla oli jo ennestään vähän kärsineitä kohtia, kutitti niitä kahta kauheammin. Ajattelin ensin että kutina johtuisi vastalöydetystä pesuaineallergiasta, mutta jätin varmuuden vuoksi tämän käytön pois. Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin uskalsin vielä testata palaako kutina ja niinhän se sitten teki. Käytin tätä kaksi kertaa ja kylläpä on taas kiva olo iholla. Toisaalta juuri nyt en ole ihan varma johtuuko tämä allergiasta vaiko siitä, että tämä kuivattaisi ihoani. Vartalovoide joka kuivattaa ihoa? Tosi hieno innovaatio :D
Ei sillä, kyllähän iho tuntui suihkun jälkeen pehmeältä, mutta jotenkin kosteutustehot eivät vakuuttaneet yhtään. Toki käytin tätä normaalin ihon versiota, mutta tuntemus oli lähinnä sellainen, että ihon pintaan oli jätetty jokin pehmentävä aine joka vaikutti hetken verran suihkun jälkeen vaan mitään varsinaista kosteutusta ei tapahtunut. Toki tuli hyvä omatunto siitä, että olin nyt tehnyt ihoni eteen jotain.
Koska tykkään tuotteen ideasta niin paljon, ajattelin vielä ostaa ja kokeilla pikkupullon kuivan ihon versiota. Jospa siinä olisi vähän enemmän tehoja. Nyt tässä sitten mietin kenelle kippaisin tuon puolikkaan jättipullon, säälihän sitä olisi roskiinkaan heittää. Olen vaan liian pihi heittämään toimivaa tavaraa pois :D Täytyypä järjestellä kyselykierros tuttavilta.
Kivaa illanjatkoa kaikille! (:
PS. Olipa hauska nähdä uusimmassa jenkkien InStylessä suositeltavan Lumenen tuotteita! Ihan suorastaan yllätyin (: Lumene on kyllä kovassa nousussa tuolla rapakon takana ja varsinkin heidän BB-voidetta on kehuttu kovasti. Sama voide on tulossa Suomeenkin syksyn aikana ja kiinnostaisi kyllä tietää, onko se niin hyvää kuin väitetään!
PS. Olipa hauska nähdä uusimmassa jenkkien InStylessä suositeltavan Lumenen tuotteita! Ihan suorastaan yllätyin (: Lumene on kyllä kovassa nousussa tuolla rapakon takana ja varsinkin heidän BB-voidetta on kehuttu kovasti. Sama voide on tulossa Suomeenkin syksyn aikana ja kiinnostaisi kyllä tietää, onko se niin hyvää kuin väitetään!
2 kommenttia
Lumenelta ilmestyi BB-seerumi on ainakin ihan täyttä potaskaa. (Oon kirjoittanut siitä pienen postauksen blogiini ^_^) Mutta kiva kun menestyvät Jenkkilässä!
VastaaPoistaHaha, ja itsellä on tulossa huomenna ei-niin-mairitteleva arvio Lumenen CC-voiteesta :D Ehkei siellä sitten oikein osata näitä BB ja CC -juttuja? Muuten olen kyllä Lumenesta tykännyt ja tosiaan hieno juttu että ulkomaillakin tykätään!
Poista