Colours of the Rainbow -haaste
Sain tämän haasteen Kynsien värikartan Tiinalta tuonne kynsiblogin puolelle, mutta koska aihepiiri on kosmetiikkaa, ajattelin sen sopivan paremmin tänne (: Koska värejä ei haasteessa varsinaisesti ole määritelty, päätin sitten haasteen nimen mukaisesti toteuttaa sateenkaaren kuusi väriä! Haaste osoittautui vähän haastavaksi, en varsinaisesti kovin montaa HG-tuotetta löytänyt kyseisissä väreissä, mutta kaikki ovat kuitenkin ainakin jonkintasoisia suosikkeja/kovassa käytössä. Piteimmittä puheitta siis!
Punainen:
Lista on hyvä aloittaa kynsilakalla (: Kyseessä Chanelin Lotus Rouge, jonka sain siskoltani pari vuotta sitten saksantuliaisiksi. Ensimmäinen 'vähän hienompi' lakkani ikinä ja siksi pidän sitä suurena aarteena. Kyseessä on siis tummanpunainen cremelakka, todella hienostuneen näköinen. Tykkään!
Oranssi:
Laitan nyt tämän jo aiemmin postauksessa nähdyn neonoranssin MSCHIC by Seppälän luomivärimonon, sillä sitä tulee melko usein käyteltyä (: Tosi kivan näköinen, mutta vaatii rohkeutta. Sisältää kultaglitteriä! Laadultaan oikein hyvä noin niinkuin vähän halvemmaksi merkiksi.
Keltainen:
Ei voi olla tuoksufriikin listaa ilman yhtä tuoksua. Versacen Yellow Diamond on ihana kevättuoksu, sitruksinen ja vähän makeakin. Itsellä on pikkuinen 30ml pullo, jota on vähän jo käytettykkin, kuten kuvasta näkyy. Tuoksuu vähän Marc Jacobsin Daisyltä/ Daisy eau so Freshiltä.
Vihreä:
Herbinan kuivashampoo, joka on kovaa vauhtia saavuttamassa pienoista kulttistatustakin bloggaajien keskuudessa. Tämähän on ihan markettituote, mutta pahuksen hyvä sellainen. Tekee hiuksiin raikkaan tunteen ja tuuhentaa oikeasti. Ihan huippu. Tämä yksilö on jo lopussa, mutta heinäkuun Livboxista onneksi tuli uusi kappale.
Sininen:
Tämä on sitten kyllä varsinainen HG-tuote, Xtran kynsilakanpoistoaine. Huhhuh kun on tujua tavaraa! Sisältää vain asetonia ja yhtä lajia öljyä, mikähän lie Ricinus Communis Seed oil suomeksi. Käytän tätä glittereiden ja varpaankynsien lakkojen poistoon, kynsinauhojen siivoamiseen ja leimailuihin. Tätä on aina oltava!
Violetti:
Nyt moni katsoo varmaan että voi kauhistus mikä väri, mutta tätä tulee itse asiassa käytettyä melko usein :D Kyseessä siis Rimmelin Kate-sarjan puna sävyssä 04. Ostin tämän alesta ajat sitten. Kyllähän se on tumma, mutta sopii moniin meikkeihin yllättävän hyvin. Erittäin ajankohtainen näin syksyn tullen!
Kiitos Tiinalle haasteesta! (: Olen kuitenkin superlaiska enkä laita tätä varsinaisesti nyt eteenpäin kellekkään. Hauska tätä oli kuitenkin tehdä, suosittelen kyllä kaikille bloggaajille!
0 kommenttia