Essence The Beach House

by - 9.7.16

Essencen heinäkuun kesäkokoelma julkaistiin pikku hetki sitten ja tilaus saapui viime viikolla :) Tämä kokoelma ei oikein sykäyttänyt mihinkään suuntaan, kesäkokoelmat on monesti vähän tylsiä eikä The Beach House ole mikään poikkeus. Tilasin kuitenkin about kaiken mitä irti lähti.


Kokoelmaan kuuluu kaksi luomiväriduoa, kaksi huulipunaa, voidemainen korostustuote, poskipuna, kabuki, neljä tekstuurikynsilakkaa, tippitarrat kynsille ja ekstrana rantapussukka. Viimeisen jätin hankkimatta.



Luomivärit on heti alkuun sanottuna aivan surkeita. Pigmenttiä näissä ei ole juuri nimeksikään enkä saanut juuri mitään esiintymään luomilla vimmatusta kerrostamisesta huolimatta. Idea sinänsä ihan kiva, mutta toteutus ei toimi. Väriyhdistelmätkin oli niin lupaavia! En voi suositella kenellekkään.


Tummempi sävy, vaaleampi sävy

Huulipunat sen sijaan on yllättävän hauskoja! Jujuna näissä on tuo erivärinen sisus. Ajattelin ensin, että näistä saisi ehkä jonkun ombre-efektin, mutta aika huomaamattomasti nuo sulavat toisiinsa ja luovat yhdessä punan sävyn. Koostumukseltaan todella kiiltäviä eikä tippaakaan kuivattavia, päin vastoin. Liukuvat kermaisesti huulille ja tuntuvat huulirasvamaiselta. Tykkään! Huomioon kannattaa ottaa että vaikka vaaleampi punista onkin pakattu nudeen hylsyyn, on värisävy oikeasti tuommoinen korallinen.


Suoraan tuubista

Voide häivytettynä kädelle

Hohtovoide on ihan hauska tuote, todellakin enemmän kesään kuin kalpealle talvi-iholle sopiva. Tuubista tulee ulos pronssista, kesäisiä vartaloöljyjä muistuttavaa tavaraa, joka häivyttyy iholle kultaiseksi hohteeksi. Tätä tarvitaan todella vähän! Voi käyttää ihan normaalin korostustuotteen tapaan esim. poskiluulla tai sekoittaa meikki/päivävoiteeseen. Ei tuoksu oikeastaan miltään, jos se jotakuta mietityttää.


Vaaleampi sävy, tummempi sävy, molemmat yhdessä

Poskipuna on myös aivan huikea tuote kokoelmasta. Tässä muuten on sitä kaivattua pigmenttiä! Vaaleampi sävy on yksinään aivan olematon, mutta yhdessä tummemman sävyn kanssa lopputulos on korallinpunainen. Koostumus on mattainen, joten eipähän riitele korostuksen kanssa ;) Tätä voin suositella!


Ja viimeisenä kabuki. Itse olen tykännyt Essencen kabukeista ja tämä ei ole poikkeus, ihanan pehmeä <3 Ohjeessa tosin sanottiin että tämä olisi poskipunaa varten, mutta minusta ei sovi kyllä kokonsa puolesta siihen ollenkaan, tämähän on valtava! Menee ihan puuterikäyttöön koko kasvoille.

Valitettavasti meikkikuvia ei nyt ole tähän kokoelmaan saatavilla, tein kyllä parikin meikkiä näillä tuotteilla mutta kuvista ei tullut onnistuneita :(


Lopuksi vielä muita ostoksia, saman Kosmetik4less-tilauksen mukana tilailin tuon kovasti kohutun Makeup Revolutionin korostuspaletin, Sigman lilan huultenrajauskynän sekä Catricen hauskannäköisen poskipunan :) Chanelin voidemainen luomiväri alelöytö Sokokselta.

Ei muuta kuin ihanaa viikonlopun jatkoa <3

You May Also Like

6 kommenttia

  1. Voihan räkä, olisi niin kiva jos nuo luomivärit olisivat olleet kunnolla tehtyjä, niin kiva idea muuten. Mie en tästä kokoelmasta ole hankkinut mitään, odottelen siun lakka swatcheja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta :( Swatcheja tulossa toivottavasti ensi viikolla! :D

      Poista
  2. Minä en ole koskaan ymmärtänyt miten kabukilla saa poskipunan levitettyä niin ettei koko naama ole punainen :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tämän kokoisella kabukilla ainakaan... :D Itsellä toimii ihan pienenpieni oikeasti poskipunan levitykseen tarkoitettu kabuki. Se ei kyllä tosiaankaan saa olla kämmenen kokoinen niinkuin tässä!

      Poista
  3. Poskipuna on kyllä helmi, tuo hohtovoide voisi olla kiva meikkivoiteen sekaan pistettynä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Epäilen kyllä että tuossa on sen verran pigmenttiä että muuttaa voiteen sävyä, mikä tietty voi olla ihan hyväkin asia jos päivettyneempää naamaa kaipaa :)

      Poista