Essence Wake Up, Spring! ja Lights of Orient (+ostokset)

by - 15.5.16

Moikka! Tänään vilkaistaan läpi pikaisesti Essencen kaksi viimeisintä kokoelmaa. Tuntuu, että Essence on vähän vähentänyt kokoelmia viime vuodesta mutta vastaavasti taas tuotteet näyttää tosi mielenkiintoisilta :) Olen valittanut asiasta jo useammankin kerran, mutta siis Kosmetik4lessille ei tunnu enää tulevan kuin ihan vaan muutamia tuotteita per kokoelma joten sen takia nämä esittelyt jäävät vähän tyngiksi.


Wake Up, Spring! oli nimenomaan huhtikuun kokoelma ja sisälsi luomiväripaletin, kolme pastelliväristä silmänrajaustussia, korostuskynän silmille, värillisen huulivoiteen, kaksi huulikynää, kaksi poskipunaa, poskipunasiveltimen, ison kasan kynsitarvikkeita sekä ekstroina hiuspinnejä ja laukkukoru. Kaikki eivät saapuneet K4L:lle enkä näitä ole Suomessakaan nähnyt, joten saaliiksi jäi ainoastaan luomivärit, toinen huulikynistä ja vaaleampi poskipuna.



Luomivärit ovat aika lailla samanlaista peruskauraa kun Essenceltä on viime aikoina tullut: kiva pintakoristelu, mutta sävyt eivät ole kovin erilaisia keskenään. Ainoa poikkeus on tuo punaruskean sävy viimeisenä rivissä, mutta muuten vaaleanpunaiset muistuttavat toisiaan kovasti, vaikka yksi onkin satiininen, toinen glitterinen ja kolmas metallinen. En välttämättä tätä hankkisi, ellei nyt ole ihan pakottavaa tarvetta pastellivaaleanpunaiselle.


Poskipuna on hieman outo sävy, nudepersikka (Hello, Sunshine!). Näyttää vähän siltä että saattaisi olla oranssi puna, josta on auringossa haalistunut värit tai jotain. Pigmenttiä ei ihan hirveästi, hohtoa sitäkin enemmän. Käyttökelpoinen myös highlighterina.


Huulikynä (Bye-Bye Winter!) oli kokoelman ehdottomasti paras tuote. Liukuu huulille todella pehmeästi ja tuntuu kosteuttavalta ja hyvältä. Tästä jää myös stain eli värjää huulet, mutta kestokin on aivan ok. Lopputulos on huulikiiltomaisen kiiltävä, mutta ei yhtään tahmea. Tykkäsin kovasti ja olisin halunnut sen toisenkin kyllä itselleni.




Meikissä ei nyt tosiaan mitään ihmeempiä, näyttää tosin vaan siltä kun ei olisi poskipunaa ollenkaan. Huulten väri muuten on aivan ihana <3


Lights of Orient -kokoelma on myös iso ja sisältää luomiväripaletin, kaksi kulmakynää, silmänrajauskynän, kolme mattahuulipunaa, kaksi aurinkopuuteria, korostuspuikon, poskipunan, poskipunasiveltimen, neljä kynsilakkaa, vartalotatuointeja sekä -tuoksun. Itselleni onnistuin saamaan korostuspuikon, tummimman huulipunan sekä vartalotuoksun. Huokaus.

Huulipuna on enemmän kuin jees. Tummanvioletti/burgundi sävy on ihan huippu, mutta ei minusta täysmatta, enemmän sellainen satiininen. TODELLA pysyvä! Lisäsinköhän tätä työpäivän aikana yhden kerran? Mahtava tuote, hitto kun olisi saanut kaksi muutakin sävyä.


Highlighter stick eli korostuspuikko on myös oikein kiva. Minulla on vastaavanlainen tuote Kikolta (ettei vaan olisi samalta tehtaalta...) ja tästä tulee myös kaunista kultaista hohdetta ihan megana, eli vain truu highlightien ystäville. Vähän huolettaa, ettei tuo puikko irtoa pakkauksesta tai katkea, mutta katsotaan. Liukuu pehmeästi iholla!

Vartalotuoksu on taas sitten aika meh. Onhan tuossa kivaa kultaglitteriä joo, mutta tuoksu aika perus halpiksen hedelmäinen. Ehkä nuoremmalle yleisölle.

Tästä kokoelmasta ei tullut muuton keskellä otettua yhtään meikkikuvaa.

Ei sunnuntaipostausta ilman ostoksia. Ihonhoitoa:


Tassusten esittelykausi on aivan nurkan takana ja sen varalle ostin jopa kaksi (2) jalkakuorintaa sekä oikein tujua voidetta yksittäispakattuna. Jo on kumma, jos ei ole esittelykelpoiset näiden käsittelyjen jälkeen. Seppälän vartalovoiteen sai sieltä kaupanpäällisenä (kun ostaa 30 eurolla) ja Cliniquen silmämeikinpoistoaine herkälle iholle tuli testattavaksi, olen käyttänyt Nivean vastaavaa jo usean pullon mutta kiva kokeilla jotain uutta. Jotain uutta on myös tuo MakeUp Eraser -liina. Ideana siis, että tuolla voisi pyyhkiä meikit naamasta ilman mitään mömmöjä. Täytyy katsoa miten tullaan toimeen, mutta oishan se kiva jos voisi kertakäyttöliinoista luopua.


Meikkipuolella isoin uutinen on ehdottomasti ihana Vice LTD Reloaded <3 Rakastan Vice 3:sta ja 4:sta jotka kokoelmastani löytyvät ja tämä LTD on vähän kuin pesty versio niistä :D Värit ovat pastellisempia ja hempeämpiä, mutta silti paljon variaatiota löytyy. Tykkään. Isadoran jellypuna sävyssä Orange Blossom ja Make Up Storen trio ovat alelöytöjä.

Näissä tunnelmissa oikein ihanaa sunnuntain jatkoa :) Ja ofc go Leijonat!

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Kun Essenceä käytät (joo ja mä tunnen maahantuojan, mutta haluan ns. puolueettoman arvion), onko merkillä mitään kunnon ripsaria? Siis sellaista, joka pidentäisi nysäripsiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi kun mulla ei ole ihan kauheasti kokemusta essencen ripsareista yms, enemmän vaan näistä värillisistä jutuista ja suosin muutenkin enemmän volyymimaskaraa kun pidentäviä. Sen mitä oon kuullu niin kyllähän noita heiän ripsareita kyllä kehutaan, mut ite oon kokeillut vaan Lash Princessiä ja vaikka muuten hyvä olikin, niin varisi ihan hirveesti poskille.

      Poista
  2. Just pari päivää sitten ainakin ite ostelin noita trend editioneiden juttuja ideaparkista ja siellä oli kumpaakin kaksi telinettä. :) Muakin kyllä äsyttää, kun noita trendejä ei saa enää kokonaisuudessaan kosmetik4lessiltä. Jouduin jo greyn lakkoja metsästään ympäri Tamperetta. :D Mutta sain kaikki! :) Ja puuttuvat orientit tilasin lopulta beautycosmetic.biz sivustolta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! Meidän essenceständille ei kyllä kovin nopeasti tule noita kokoelmia jos ollenkaan... Mutta pretty.fi:lle näyttää ainakin tulevan! Täytyy miettiä pitäisikö tilata esim. sieltä, vaikka onhan noissa vähän turhan paljon suomi-lisää.

      Poista