­

Tammikuun loppuneet

by - 3.2.17

Iloista perjantaita! Nyt olisi vuoden 2017 ensimmäisiä loppuneita näkyvissä. Jostain syystä aina tuntuu alkukuusta että eihän tuonne loppuneiden laatikkoon keräänny juuri mitään, mutta ihme ja kumma, kuun vikana päivänä löytyy hirveä kasa. Tammikuussakin loppui (tai sai muuten vaan lähtöpassit) hämmästyttävät 21 tuotetta!


Eniten loppui ihonhoitotuotteita, yhteensä seitsemän kappaletta eli on kyllä ihoa taas hoidettu! The Body Shopin Shea Body Butter on koostumukseltaan varmaa tavaraa, mutta shean hajusta en tykkää sitten yhtään! Olen valittanut tästä aikaisemminkin, mutta siis yök :D Tämä on joskus tullut heidän joulukalenterista, en siis itse ostaisi tai tule ostamaan. Muissa tuoksuissa kylläkin.

L'orealin Triple Active Night -yövoide on ihan perushyvä, mutta auttamattoman tylsä. Halpa ja haisee halvalle. Miksi hemmetissä olen ostanut tätä yhteensä kolme purkkia. Voi elämä. Tulee käytettyä, mutta en kyllä hypi ilosta.

L'orealin Skin Perfection -seerumi taas on ihan toista maata, tätä olen käyttänyt tosiaan jo monta pulloa. Onkohan tämän valmistus loppumassa, koska olen nähnyt näitä paljon alelaareissa viime aikoina? Olen kuitenkin vaihtanut seerumia jo tässä vaiheessa, mutta harmi silti jos näin on. Perushyvä kosteuttaja ja suht edullinen ja helposti saatava.

Eucerinin In-shower Body Lotion on siis näitä suihkussa käytettäviä vartalovoiteita, tämä on tullut joskus Livboxista. Koska olen megalaiska, tykkään näistä :D Eipähän tarvitse uhrata paljoa aikaa eikä varsinkaan suihkun jälkeen. Tuntui iiiiihanan pehmeältä, mutta hajuttomuus oli vähän tylsää. En varmaan ostaisi tätä enää, kun mukavia tuoksullisiakin versioita löytyy. Herkälle ihollehan tämä oli tarkoitettukin.

RiRen Capsule Mask Pack oli nimestään huolimatta kasvosuihke, joka on aikanaan tullut Memeboxista. Korealaista tavaraa siis! Tämä oma versioni oli muistaakseni kosteuttava ja käytin tätä silloin, kun en vaan jaksanut nukkumaan mennessä läträtä voiteiden kanssa. Loput käytin seerumin asemassa kosteuttamaan kasvoja ennen päivä- tai yövoidetta. En nyt oikein tiedä onko minulla oikein käyttöä tälläisille.

Essencen huulirasva oli viime talven talvikokoelmasta. Läpinäkyvä, muovisen oloinen ja pahanhajuinen :D Sekä makuinen. Tuoksui kuitenkin hyvältä! Glitteriä seassa, mutta ei kyllä näkynyt mitenkään huulilla. Tykkäsi myös kuivua lähinnä kalvoksi. Jooei tämmöisiä enää koskaan.

BareMineralsin Skinlongevity -seerumi tuli vastikään merkin joulukalenterista ja käytin heti pois. Tuoksui ihanalta, ihan kuin joku sitruunaleivos tai vastaava :) Perushyvä kosteuttaja, en huomannut mitään erikoista.


Seuraavaksi eniten meni meikkituotteita, joista tosin kaksi vain ja ainoastaan hajoamisen takia. Punainen purkki on 3W Clinicin Professional Natural Makeup Powder -irtopuuteri. Voitin tämän aikanaan blogiarvonnasta ja huh kun on ollut riittoisa! Mattasi ihon huolella, mutta ei kyllä kovin pitkään kestänyt meikän rasvoittuvalla sekaiholla. Puuterissa oli mukana myös voimakasta shimmeriä, joka oli sinänsä plussa sekä miinus. Iho hohti kovin kivasti, mutta samalla se teki kaikki highlighter-tuotteet tarpeettomiksi. Ja mä tykkään mun highlightereistä!

Lumene Natural Coden Eye Dramatizer -luomivärikynä sävyssä Pearl Pink oli kuivunut jo ostettuani sen jostain alelaarista, mutta urheasti yritin sitä käyttää. Massa oli kutistunut sen verran kokoon, että se heilui irtonaisena kynästä ja tuli kokonaan ulos helposti. Lisäksi luomelle ei meinannut tulla yhtään väriä. En siltikään raaskinut heittää sitä pois ennenkuin pakkaus petti :D Kynän takapää irtosi liimauksistaan ja jäi jumiin korkin sisälle enkä saanut sitä mitenkään helposti ulos, joten eiköhän se ollut merkki siitä että pois vaan. Ei antanut kovin hyvää kuvaa koko tuotteesta.

Yves Rocherin Eyelinereitä sävyssä Noir scintillant olen saanut parikin second handina. Kyseessä ihan tavallinen musta huopakärki-eyeliner, jossa on kimallusta seassa. Käytin tätä kuitenkin ihan normaalisti arkimeikissä, koska mitäs pienestä kimalluksesta, sehän on vaan plussaa :D Huopakärjestä en kuitenkaan tykännyt, koska lurppaluomilla tuppaa vaan vetämään löysää ihoa sen verran, että rajauksesta ei millään tule tasaista. Muuten enemmän kuin bueno, kuivui nopsaan ja kesti hyvin. Minulla on vielä toinen vastaava ja käytän senkin kyllä loppuun.

Rimmelin Scandaleyes Volume Flash -maskara vedenkestävänä versiona. Valehtelematta HUONOIN RIPSARI IKINÄ!!!! Tätä oli ihan pakko korostaa huutomerkeillä, koska yksi ei olisi riittänyt kuvaamaan tämän huonoutta. Käytin tätä jumankauta neljä (4!) kerrosta ripsiin joka päivä ja kehtasi tehdä ripsistä täysin olemattomat! Minulla ei normaalisti ole edes mitenkään hennot tai vaaleat ripset, mutta tämä sai silmät näyttämään siltä kuin ei olisi ripsiä ollenkaan. Ihan oikeasti, en tiedä miten se on mahdollista mutta jopa ripsarittomat ripset olivat paremman näköiset kun tämän kanssa. Huhhuh. Puhumattakaan siitä, että tämä mokoma on vedenkestävä ja erittäin huonosti poispyyhittävä. Niin surkea tapaus, että toista ei ole tullut vastaan. Inhoan oikein täydellä sydämellä. Haisi tosin vähän banaanilta.

Essencen sivellin Glitter in the Air -kokoelmasta. Meni rikki ennenkuin ehdin tehdä tällä mitään, taisin kerran pestä. En jaksa reklamoida parin euron tuotteesta, joten roskiin. Hittoako näitä liimailemaan.


Meni muutama puhdistustuotekkin :) Nivean 3-in-1 -misellivesi herkälle iholle on muistaakseni myös tullut joskus Livboxista. En voi sanoa ihastuneeni, koska ei minusta ollut kovin tehokas puhdistaja. Sai aika paljon läträtä, jotta sai kaiken kasvomeikin pois. Ja minähän siis pyyhin suurimman osan aina jo etukäteen Make-up Eraserilla. En oikein ymmärrä tätä misellivesi-hehkutusta, mutta toisaalta tämä olikin eka misellivesi jota olen koskaan kokeillut. Ei vain sopinut mulle tai sitten meikällä on ihan liikaa meikkiä naamassa.

Holika Holikan Pig-nose Clear Black Head Steam Starter on siis geelimäinen puhdistusaine nenulle mustapäitä vastaan. Korealaista kamaa jälleen ja tämänkin olen saanut second handina. Ohje oli, että tätä pitäisi hieroa nenuun kolmen minuutin ajan. Muuten ihan tehokas, mutta kuka helkkari jaksaa hieroa nenäänsä kolme minuuttia. Kokeilkaa vaikka itse :D Myönnän, että luistin tuosta aika usein. Eron kyllä huomasi, silloin kun käytin tätä säännöllisesti, näytti nenä ihan ok:lta. En silti ostaisi tämäntyyppistä tuotetta enää.

The Body Shopin Virgin Mojito -vartalokuorinta kuului viime kesän (?) hypekokoelmaan. Kaikki ja niiden mummot osti näitä Virgin Mojito -tuotteita :D Olihan tässä ihan raikas ja mukava tuoksu, mutta olisi toiminut paremmin tosiaan kesällä. Kuorintatehot ok, mutta ihmettelin että millä tässä oikein kuorittiin? Partikkelit nimittäin vaikuttivat ihan *gasp* pahamaineisilta muovirakeilta. Yritin etsiä tuosta tietoa, mutta en löytänyt. En jaksa uskoa että TBS käyttäisi muovirakeita, mutta siltä ne ainakin kovasti näyttivät.

Ja vielä I Love... Strawberries & Cream -käsisaippua. Perusok, ihana tuoksu :)


Hiustuotteita loppui vain kaksi, ihme hommaa :D Molemmat vanhoja kuin taivas! Osiksen Style Shifters Liquid Texturizing Spray oli joskus viitisen vuotta sitten meikän suosikki kiharoiden rutisteluun. On jäänyt aika vähälle käytölle ja lojunut tuolla korissa. Päätin käyttää tämän loppuun tällä viikolla ja koko pullossa oli enää yksi suihkaus jäljellä :DDD Olen ostanut tätä joskus toisen kappaleen varastoon, täytyy kaivaa esille ja koittaa keksiä käyttöä.

L'orealin Natural Liss Thermo Soothing Milkin olen ostanut joskus kampaamossa käydessäni. Todella lirua tavaraa, tarkoitus oli hieroa tätä märkiin hiuksiin ja föönata ja lopputuloksena olisi sileät hiukset. En lähes koskaan föönaa hiuksiani, joten hieroin tätä märkiin latvoihin ja annoin vaan kuivua itsestään. Kyllähän tämä silläkin tavalla auttoi silottamaan hiuksia. Haisi vähän märän lampaan ja sitruunapiirakan sekoitukselta. En ostaisi enää kylläkään.


Kynsituotteita myöskin kaksi, vanha Yves Rocherin minilakka sävyssä Argent Etincelant. Jos muistan oikein, tämä on lakka jonka olen hankkinut joskus ihan ala-asteikäisenä :D Hyvin on kestänyt! Tässä oli enää yksi lakkaus jäljellä, mutta ihan hyvin toimi, vaikkakin hitusen kuivahtanut oli jo. Pois vaan. Ja tottakai myös yksi Cienin asetoniton kynsilakanpoistoaine, näitä minulla kuluu joka kuukausi.


Viimeisenä hyvin maastoutunut tuoksupullo, Givenchyn Very Irresistible. Tässä oli ihan pullonpohjat jäljellä kun sen kirppikseltä ostin eikä ollut kovin tuore, joten parin käyttökerran jätin sen laatikkoon lojumaan ja nyt se sai uuden elämän vessanraikastimena. Tästä kyllä voi haistaa että on ollut joskus ihan hyvä tuoksu, mutta pahasti pilaantunut. En ole tuohon Very Irresistible -sarjaan kovin tutustunut, mutta ehkä pitäisi.

Näitä oli tosiaan ihan jumalaton määrä :D Kiva jos joku jaksoi vilkaista loppuun asti!

Ihanaa viikonlopun alkua :)

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Rimmelin ripsareista olen tykännyt kautta linjan, mutta tästä kyseisestä yksilöstä olen samaa mieltä kuin sinäkin. Surkein tapaus ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Mäkin olen aiemmin käyttänyt Rimmelin maskaroita ja ei mitään pahaa sanottavaa useimmista mutta tämä, ARGH :D Hyvä etten ole yksin!

      Poista
  2. Mullakin tuo Rimmelin ripsari oli joskus "plääh-postauksessa" :D Yksi huonoimmista vedenkestävistä mascaroista, mitä olen käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D No lohduttaa kyllä että muutkin on samaa mieltä! Ostin tämän alelaarista joskus aikanaan että toivottavasti sen myynti on loppunut. En kyllä ihmettelisi.

      Poista