Heippa! Jostain syystä meikältä löytyy isot kasat tuoksupostauksia viimeisteltäväksi :'D Mutta eipä mitään! Tänään vuorossa on syksyn kunniaksi esiin kaivamani tuoksu, joka on jäänyt ehkä kuuluisan isosiskonsa varjoon. Nimi on siis Loverdose Red Kiss ja kuten nimestä voi päätellä, jälleen kerran flankkerista on kyse. Ilmestynyt viime vuonna, eli ihan tuoretta verta tällä kertaa.
Loverdose on yksi kaikkien aikojen lempparituoksujani. Sain pullon mieheltäni ja rakastan lakritsia ihan kaikissa muodoissaan, joten se on vaan jotenkin ah-niin-minua ja tunnearvoakin löytyy. Loverdose-linjahan on poikinut jo yhteensä viisi tuoksua, joista kaksi on L'eau- tai Eau de Toilette -versioita. Jostain syystä perheen keskimmäinen sisar Loverdose Tattoo jäi itselleni vieraaksi ja mitäänsanomattomaksi, mutta tästä punaisesta paholaisesta olin jo ensinuuhkulla innoissani.
Tuoksun mainoskuva |
Red Kiss luokitellaan florientaliksi tai gourmandiksi. Ensiksi mainittu on suht tuore termi kuvaamaan voimakkaita itämaisen makeita ja tummia kukkaistuoksuja, jälkimmäinen taas kuvaa "herkkutuoksuja" kuten vaikka suklaisia ja toffeisia pläjäyksiä. Tämä tuoksu alkaa raikkaana ja omalla ihollani hallitseva nuotti on aivan selkeästi omena, joskin makeahko sellainen. Hetken kuluttua omenantuoksu ja makeus vaihtuvat kirpeään appelsiininkukkaan ja ehdin jo ajatella että apua, mikä gourmand se tälläinen muka on? Lopulta kuitenkin tuoksu pehmenee intiimiksi pähkinäisen kaakaoiseksi ihotuoksuksi eikä kirpeydestä tai raikkaudesta ole jälkeäkään.
Red Kiss on minusta alkuperäisen Loverdosen tuhmempi ja seksikkäämpi pikkusisko. Siinä missä Loverdose tavoittaa ympärillä olijat usean metrin säteellä, on Red Kiss paljon maltillisempi ja sen oikeastaan haistaa vasta iholle tullessa. Täydellinen treffituoksu minusta eikä kyllä tuo punainen sydänpullokaan jätä paljon arvailujen varaan. Tuosta kun suihkaisee ennen lähtöä niin lopputulos on lähes taattu, kuvaileehan valmistajakin tätä suorastaan lemmenrohdoksi :D
Tuoksuun on myös vartalovoide! |
Minusta tämä on tosiaan nuoren naisen iltatuoksu silloin, kun iltaa vietetään vain kahdestaan. Jos haluaa tujumpaa tavaraa niin kannattaa tsekata tosiaan alkuperäinen Loverdose, mutta mikäli haluat hitusen arvoituksellisuutta tuoksultasi, Red Kiss on parempi vaihtoehto. Loppuen lopuksi tämä on aika pehmeä viettelijätär! Suosittelen myös antamaan tälle hetken aikaa iholla kehittymiseen, vaikka tiedän kyllä että monet haluavat tuoksun, josta tykkäävät heti alkuunsa. Ei mikään maailman hienostunein, mutta oikein käypä tunnelmannostattaja kyseessä!
Mahtavaa viikonjatkoa <3
2 kommenttia
Multa on mennyt ihan välistä tää Loverdose. Vetoaa kyllä tuo punainen sydänpullo kovasti. :)
VastaaPoistaNo sittenhän tää tuli ihan sopivaan saumaan! :) Musta tää punanen on tosiaan melkeen kivempi kun lila tai musta :D Rouheempi!
Poista