­

Heinäkuun Livbox

by - 13.7.16

Heipähei! On aika perinteisen Livbox-päivän :) Tässä kuussa tiedettiin jo etukäteen, että loota tulee olemaan täynnä kotimaisia tuotteita ja omat odotukset ei ainakaan olleet kovin korkealla. Valitettavasti minusta suomalaiset tuotteet ei yleensä kauhean mielenkiintoisia ole, sillä en välitä perinteisestä pohjoismaalaisesta meiningistä, jossa korostetaan pelkistettyä, minimalistista, terveellistä ja allergiaystävällistä. Tylsää!  Teema oli joka tapauksessa "suomineidon hellepäiviin" ja tälläistä sieltä löytyi:


Kuusi tuotetta, joista yksi oli pitkäaikaistilaajan lahja. Neljä täysikokoista, kaksi näytettä. Ekstroina tuli vielä kaksi ihan rehellistä näytepussia.


Tälläinen otos boksin tuotteista oli ihonhoitoa! Vuokkosten siteet ja Herbinan vartalovoide olivat siis ekstranäytteitä. Lemon Juice & Glycerine oli pakannut boksiin puuvillavartalovoiteen erittäin kuivalle iholle. Siis oikeasti, PUUVILLAA :D Täähän on ihan jännä! Meikäläisen iho ei kiristele tai hilseile joten perinteisen kuiva se ei ole, mutta sen verran herkkä että hyödyn kyllä oikein paksuista vartalovoiteista.

Toinen tuubi paketissa on Elivon arganöljy-käsivoide. Pakkauksesta pomppaa silmille hypotuoksu-termi. Eli ilmeisesti siis allergisoimaton tuoksu? En kyllä itse tykkää arganöljyn hajusta, saas nähdä miten tämän kanssa käy.

Pieni Vitalis-purkki oli siis pitkäaikaistilaajan ekstratuote. Uskokaa tai älkää, en ole koskaan käyttänyt Vitalista :D Huulirasvakäyttöön menee.


Tämä värikäs puteli on Herbinan vartalosuihke Blue Lagoon. Valitettavasti minulla on tämä jo, joten menee kiertoon.


Ja viimeisenä meikkituotteet, MSCHICin mineraalimeikkivoide sekä primeri. Näissä oli ilmeisesti jotain hässäkkää, mikäli ymmärsin oikein, oli tuo primer pakattu 11ml tuubiin vaikka tavaraa oli tarkoitus laittaa vain 5ml edestä? En itse olisi edes mokomaa seikkaa huomannut ja rehellisesti sanottuna en välitä, vaikka jossain toisessa boksissa olisi ollut enemmän jotain tuotetta :D Minusta tämä primeri on sen verran kiinnostava. Meikkivoiteen sävyä en ole vielä testannut, toivottavasti olisi sopiva.

Semmoinen loota se! Tästä ei oikein hirveästi minkäänlaista mielipidettä suuntaan tai toiseen, kaikki ihan ok käyttötuotteita. Vartalosuihke olisi ollut ykkönen, jos en olisi sitä jo hankkinut :D Mutta rehellisesti sanottuna en jaksa innostua Vitaliksesta, vartalovoiteesta, käsivoiteesta ja parista meikkinäytteestä. Ei sillä, tasoksi jäi siis vahva ihan jees.

Mahtavaa keskiviikon jatkoa! :)

You May Also Like

0 kommenttia