­

Kicks Make Up Portfolio

by - 21.1.15

Tänään esittelen yhen jokanaisen täysmeikkisetin, Kicksin Make Up Portfolion. Tämä oli mukana Kicksin tämänvuotisessa alennusjoulukalenterissa ja sainkin sen sitten joululahjaksi äidiltä :) Kyseessä on jättimäinen musta meikkimöhkäle, joka sisältää huikeat 64 puuterimaista ja kahdeksan voidemaista luomiväriä, kuusi kulmaväriä ja yhden niihin sopivan kulmaluun korostussävyn, kolme poskipunaa, kaksi aurinkopuuteria ja kahdeksan huulikiiltoa, unohtamatta neljää sivellintä.


Aloitetaan vaikka ylimmästä kerroksesta, missä sijaitsee puuterimaiset luomivärit. Näitä on siis sen 64 kappaletta ja pääpaino on aika neutraaleissa perussävyissä, niiden lisäksi on sitten hitusen liloja, vihreitä ja sinisiä väripilkkuja. Monenlaiset meikit siis onnistuu neutraaleista värikkäisiin :) Koostumuksista sen verran että pigmenttisiä ovat, mutta enimmäkseen napit ovat metallisia, toki muutamia mattoja ja helmiäisiä löytyy.


Satunnaisesti valittuja luomivärejä

Kakkoskerros tarjoaa sitten paljon sekalaista sälää. Vasemmassa ylänurkassa ovat voidemaiset luomivärit, joita voi käyttää sitten vaikka silmämeikin pohjalla. Ihan hyvät pigmentit näissäkin! Niiden alla on sitten kulmatuotteet, värit sekä korostusnappi. Itse käytän tällä hetkellä vain tuota mustaa, mutta kuten näkyy, monta on valittavaa sävyä. Koko oikea puoli koostuukin sitten näistä huulikiilloista, löytyy sekä ihan peruspunaista että vaaleanpunaista ja kuparia, cremekoostumuksesta shimmerisiin. Luulisi siis, että näistä jokainen oman suosikkinsa löytäisi! Vaaleammat sävyt ovat tosi läpikuultavia, tummemmista saa sitten jo vähän enemmän väriä huuliin.


Kolme satunnaista voidemaista luomiväriä

Pari kulmaväriä

Kolme tumminta huulikiiltoa

Pohjalla on vielä siveltimet ja kasvotuotteet. Siveltimiä on neljä: vaahtomuoviaplikaattori, luomivärisivellin/häivytyssivellin, huulisivellin sekä tuommoinen littana yksilö, jolla on hyvä levittää esimerkiksi voidemaista luomiväriä. Pohjan yläosassa on kaksi aurinkopuuteria, tummempi ja vaaleampi, ja niiden alla sitten poskipunat, yksi perinteisen roosa ja kaksi vähän neutraalimpaa. Näissä pigmentit eivät päätä huimaa, mutta kerrostamalla tilanne paranee.


Kaksi vasemmaista aurinkopuutereita, loput poskipunia

Olen tehnyt paletilla tummansinisen meikin, valitettavasti en vaan ihan kaikkia käyttämiäni sävyjä muista :D Todennäköisesti silmissä on ainakin metalliturkoosia ja mattasinistä (plus Lumene Natural Coden tussieyeliner sävyssä Petrol), kulmissa mustaa kulmaväriä, kasvoissa on pinkkiä poskipunaa sekä vaaleampaa aurinkopuuteria ja huulilla todennäköisesti vaaleinta, lähes väritöntä kiiltoa. Ihana talvilook minusta!




Ulkoasultaanhan tämä paletti ei loista, mutta muuten kyllä tykkäilen :) Tästä löytyy ihan kaikki tarvittava eyelineriä lukuunottamatta ja siinä voi käyttää hätätapauksessa noita voidemaisia luomivärejä (testattu on!). Kannen sisäpuolelta löytyy myös suurehko peili, joka ei ole ehkä ihan käytännöllisimmässä kohdassa mutta menettelee. Jos siis tämmöiset helahoitosetit kiinnostaa ja lämmittää mieltä, ei minulla ole tästä pahaa sanottavaa! Hintaa tällä on semmoiset vähän päälle 30 euroa normaalisti, mutta jos ensi vuonna olisi taas uudelleen kalenterissa...

Oikein ihanaa iltaa :)

You May Also Like

0 kommenttia