­

Muutama tuote Herbina Fresh -sarjasta

by - 30.7.14

Olen tutustunut hiljattain muutamien tuotteiden muodossa Herbinan raikastavaan Fresh-sarjaan ja ajattelin jakaa ajatukset näistä tuotteista teillekkin (: Omistan sarjasta virkistävän jalkasuihkeen, hellävaraisen puhdistusvaahdon ja mattageelivoiteen rasvoittuvalle ja sekaiholle ja se ainakin täytyy sanoa, että kaikki ovat oikeasti tosi raikastavia!


Fresh-sarjan idea on siis sisältää tuotteita, jotka ovat raikastavia, virkistäviä, freesejä, miten nyt kukin haluaa asian ilmaista. Kaikissa on melko yksinkertaiset pakkaukset, tuollainen vihreä ruohomeininki ja kyllähän näihin nyt voi raikkauden yhdistää. Jalkasuihkeen olen hankkinut muistaakseni jossain toissajouluisessa lahjapakkauksessa, jossa mukana oli myös merkin jalkavoide, geelivoide on löytynyt sittarin alelaarista ja puhdistusvaahto taas tuli Livboxin mukana.


Jalkasuihketta olen siis käyttänyt kaikkein pisimpään. Se on pakattu ihan tuollaiseen aerosolipulloon ja siitä sitä sitten suihkutellaan jalkoihin ja sääriin. Olen monesti maininnut kuumottelevista tassuistani, joten ajattelin tämän tulevan varmasti tarpeeseen, mutta ei tämän virkistystehot oikein niihin riitä ja toistaiseksi olenkin sitten tyytynyt käyttämään tätä viilennystarkoituksessa tälläisinä hellepäivinä tai jos on tullut käveltyä paljon. Tässä on melko voimakas, epämiellyttävä haju, joka on varmaankin raikkaaksi ajateltu, muttei oikein toimi, hyi. Vähän on tämmöinen turhaketuote, empä välttämättä jää kaipaamaan kunhan tämä joskus loppuu.



Tämä geelivoide sitten taas on ihan toinen tarina! Satuin poimimaan tämän ihan uteliaisuuttani kun näytti ihotyypilleni sopivan ja täytyy sanoa, että oli hyvä löytö. Olen käyttänyt tätä pääasiassa yövoiteena mutta myös hitusen aamuisin meikin alle ja olen tykännyt kovasti! Voide on todella ohutta, muuttuu lähes nestemäiseksi iholla, antaa raikkaan tunteen ja tekee ihosta superpehmeän tuntoisen! Ainoa miinus on siinä, ettei tämän kosteutustehot oikein riitä kuivalle osalleni naamasta eli poskille, joten ei tämä välttämättä sitten sekaihon voiteeksi sovi niin hyvin kuin rasvaiselle iholle. Talvella en voisi kuvitellakkaan selviäväni vain tämän kanssa, on sen verran ohutta, mutta rasvoittuvalle iholle tämä on varmasti aivan täydellinen tuote. Jännän tuoksuinen muuten, ihan raikas mutta vähän outo :D


Ja viimeisenä ihan vasta testailemani purtilo, eli puhdistusvaahto. Tämä sisältää luomuruusuvettä ja lupaa poistaa iholta epäpuhtaudet ja meikin. Sopii kaikille ihotyypeille ja sisältää myös hoitavia ainesosia. Eikös kuulostakkin hyvältä? Ja joo, kyllähän tällä naaman pesee. Meikki lähtee ihan okei, kasvovesivanulappuun jäi hitusen jäämiä, mutta ihan hyväksyttävällä tasolla. Tuoksu oli loppuen lopuksi voimakkaampi kuin luulin ja oli ihan tunnistettavissa ruusuksi, mikä on toisten mielestä hyvä ja toisten mielestä ehkä huono asia :D Pesi natisevan puhtaaksi, mutta iho ei jää kiristeleväksi vaan pehmeäksi, mistä plussaa. Vaahto vaan tuntui häviävän puhdistuksen aikana aika nopeasti, vaikka otinkin sitä käsiin ihan reilusti. Voisin kyllä ostaa uudelleenkin, oikein pätevä ja asiansa ajava tuote minusta.

Semmoisia kokemuksia täällä Fresh-sarjasta. Kuten alussa jo sanoin, kaikista jää iholle mukava ja raikas olo, mikä varsinkin näin helteellä on tosi hyvä juttu, esimerkiksi naamaa viilentää ihanasti tuon voiteen laittaminen :D Mikään tuotteista ei myöskään ollut ihan totaalinen floppi ja uskallan kyllä näiden perusteella ostaa sarjan muitakin tuotteita. Ihan kiva myös tukea suomalaisia firmoja, jos siltä kantilta haluaa asiaa tarkastella.

Hauskaa illanjatkoa kaikille (:

You May Also Like

4 kommenttia

  1. Itse tykkäsin Herbinan virkistävästä jalkasuihkeesta. Näin "pätkätyöläisenä" välillä on työpaikkoja joissa pitää seistä/kävellä koko päivä, joten tämä tuntui ihanan viilentävältä ja virkistävältä pitkän päivän jälkeen. Tuoksusta ei ole enää oikein muistikuvaa, mutta ei kai ole mielestäni kovin epämiellyttävä ollut sillä mietin tässä tämän hankkimista uudelleen. Tuo puteli kului vaan todella nopeasti... Herbinan kasvosaippua (pala) on ollut mielestäni myös hyvä tuote, mutta Luomuruusu kasvovesi ei ollut mitenkään kummoinen. Tuota puhdistusvaahtoa täytenee ainakin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse ollut siivoojana eli seisomatyössä myös joskus lukion jälkeen ja silloin myös olisi tälläinen suihke tullut tarpeeseen (: Itsellä ollut tuo pullo nyt varmaan kaksi vuotta lojumassa kun ei oikein muista käyttää :D Kasvosaippua kuulostaa mielenkiintoiselta, täytyypä ehkä joskus ottaa testiin!

      Poista
  2. Mulle tulee tuosta mattageelivoiteen arvioinnista mieleen sellainen tuote kuin Erisanin kosteuttava kasvovoide. Itselläni rasvoittuva sekaiho ja käytänkin ko. voidetta lähinnä meikin alle. Allekirjoitan kuitenkin kaikki samat asiat siitä voiteesta kuin sinä tästä Herbinan voiteesta. :) Luulisin että normaalihinnallaan kulkevat aika rinnakkain, n. 6 e Erisanin purtilo. Mutta taidanpa siis testailla tämän seuraavaksi! -Maria-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Empäs ole tuosta Erisanin voiteesta kuullutkaan, mutta jännä juttu jos näin samanlaisia ovat! (: Sehän voisi mulle sopia paremmin jos on kerran kosteuttava, kun minulla taas on vähän enemmän kuivuuteen taipuvainen sekaiho. Kiitokset vinkistä, ehkä minä vielä kokeilen vuorostani sitten tuota Erisania! :D

      Poista