­

Essence Ice Ice Baby - The Look

by - 12.1.14

Tein mietiskelyn jälkeen ison päätöksen. Mietin tätä kosmetiikkablogia kovasti ja samalla sitä, miten saisin esiteltyä esimerkiksi tämän essencen kokoelman lookin, jonka meikkailin. Perinteinen, anonyymi yksi osa kerrallaan -tyyli tuntui vähän hölmöltä, sillä eihän meikistä silloin saisi mitenkään kokonaiskuvaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin ottaa tässä blogissa ison askeleen ja tulla esiin omalla naamallani, ihan vaan tuleviakin meikkejä varten. Kyllähän niistä saa paljon enemmän irti kun näkee miten ne kasvoille istuu, eikö vaan? :D


Joten tässä sitä ollaan. Päätös ei ollut mitenkään helppo, sillä olen tähän mennessä pitänyt anonyymiydestäni tiukasti kiinni, mutta ehkä nyt oli sitten aika tällekkin! Menköön syteen tai saveen, meikätyttö ei enää piileksi.




Sitten pari sanaa viimein tästä meikistä :D Koko look on tosiaan tehty essencen Ice Ice Baby -kokoelman tuotteilla, sillä halusin testata, millaisen kokonaisilmeen näillä saisi. Tässä nyt ehkä vähän korostuu se luomivärien puute, mutta toisaalta arkenahan tämä menee ihan loistavasti näinkin. Aavistuksen jääkuningatarmainen ja raikas tyyli, mistä itse ainakin tykkään. Silmämeikissä on siis rajaukset hopealla Ice crystals everywherellä ja alaripsissä vähän L'orealin kimaltelevaa maskaraa, huulissa on kokoelman lilaa huulirasvaa Do the rittberger ja meikkipohjasta olen jättänyt pois sekä poskipunan että aurinkopuuterin ja sutinut poskille, leualle ja nenänvarrelle runsaalla kädellä korostuspuuteria Ice skating @ rockefellers. Kulmat olen väritellyt Lumenen kulmakynällä 01 Harmaanmusta.


Laadultaan nämä kokoelman tuotteet ovat hintaansa nähden oikein kivoja. Rajauskynät ovat todella pehmeitä ja levittyvät erittäin hyvin! Aavistuksen voidemaisia, jos voisi sanoa? Ainoa huono puoli näissä on, että raskailla luomilla tuppaavat tarttumaan myös luomen ihoon. Huulirasvasta ei ole kuin hyvää sanottavaa, tuo huulille vähän sävyä, tuoksuu ihanalta ja tuntuu pehmeältä ja kosteuttavalta (: Korostuspuuteri on lähes väritöntä ja kimaltelevaa, mutta kuten näkyy, ei sillä saa runsaallakaan käytöllä mitään diskopallonaamaa. Todella ihana tuote näin talvikäyttöön! Kesällä tykkään enemmän lämpimämmän sävyisistä korostuksista.


Olen nyt vienyt blogini uudelle aikakaudelle ja näillä toivottavasti tulevaisuudessakin mennään (: Toivottavasti uudistus on teistäkin vain positiivinen!

Mahtavaa illanjatkoa! Huomatkaa myös aiemmin päivällä ilmestynyt ostospostaus.

You May Also Like

8 kommenttia

  1. Rohkea veto! Kiva on kuitenkin sinutkin nähdä, eihän tässä nyt voi muuta ollakaan kun positiivista. Kaunis olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Piristävää kuulla (: Uskon kyllä että tämä on pidemmän päälle ihan hyvä ratkaisu, vaikka kyllä vähän jännitti :D

      Poista
  2. Kiva että rohkenit laittaan koko kuvan.Kyllä se mullekki oli iso kynnys enne ku rohkenin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä (: Jännä juttu että se täällä blogissa on jotenkin niin pelottavaa vaikka naama kuitenkin on ties missä facebookissa kuitenkin :D

      Poista
    2. Ni mulla ei ole muualla ku blogissa koska en ole facebookissa tai muissakaan yhteisöissä =)

      Poista
    3. No sitten voin uskoa että on ollut vielä isompi askel! (:

      Poista
  3. Niin houkuttelisi tuo korostuspuuteri! Erittäin hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana (: Meni heti mun meikkipussiin vakiokalustoon. Eihän tuo ole kyllä hinnalla pilattu ja päällä oli vielä söötti lila lumihiutalekuvio ennenkuin menin sitä sörkkimään :D Miten sitä olisi voinut vastustaa?

      Poista