Oh My Makeup!

Moi! Perjantai-illan ratoksi yksi jokin aikaa sitten kuvattu meikkilook. Tämä on vielä vanhasta kämpästäkin :D Eipä mitään, kivannäköinen joten ajattelin teillekkin laittaa näytille! Ihan ehdottomastihan tässä huomion vie huulet (vanha kunnon Viva la Divan Moon Walk), mutta silmämeikkikään ei ole pahimmasta päästä, vaikka onkin tehty tälläisellä megahalpispaletilla.


Tämä on siis hankittu jostain Carlsonilta aikanaan muutamalla eurolla, nimikin on kulunut pois mutta taitaa olla joku sellainen kuin BC classic palette tms. Tosi vaihteleva laatu, osa väreistä ihan pigmentitöntä kuraa mutta osa taas aivan huippuja! Tämä meikki on taidettu tehdä vaaleansinisellä (kuraa) ja mustalla (vähän parempi). Värejäkin löytyy laidasta laitaan, enimmäkseen kuitenkin nudeja, sinisiä ja vihreitä. Vuosia vanha ja tosiaan halpa kun mikä, mutta siltin edelleen teen tällä silloin tällöin meikkejä :P




Eipä siinä!


Tulipas muuten ostettua tämmöiset ihmetykset männäviikolla, Herbinan uutuuksia :) Sen verran olen ehtinyt testata että Blue Lagoon tuoksuu enemmän tiskiaineelta ja Paradise Passion taas megaihanalta ja kesäiseltä <3 Sääli, kun odotin nimenomaan ensin mainitulta enemmän.

Mahtia viikonloppua! :3

PS. Essencen Juice It! -kokoelma saapui tänään... <3
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Moikka! Tänään vilkaistaan läpi pikaisesti Essencen kaksi viimeisintä kokoelmaa. Tuntuu, että Essence on vähän vähentänyt kokoelmia viime vuodesta mutta vastaavasti taas tuotteet näyttää tosi mielenkiintoisilta :) Olen valittanut asiasta jo useammankin kerran, mutta siis Kosmetik4lessille ei tunnu enää tulevan kuin ihan vaan muutamia tuotteita per kokoelma joten sen takia nämä esittelyt jäävät vähän tyngiksi.


Wake Up, Spring! oli nimenomaan huhtikuun kokoelma ja sisälsi luomiväripaletin, kolme pastelliväristä silmänrajaustussia, korostuskynän silmille, värillisen huulivoiteen, kaksi huulikynää, kaksi poskipunaa, poskipunasiveltimen, ison kasan kynsitarvikkeita sekä ekstroina hiuspinnejä ja laukkukoru. Kaikki eivät saapuneet K4L:lle enkä näitä ole Suomessakaan nähnyt, joten saaliiksi jäi ainoastaan luomivärit, toinen huulikynistä ja vaaleampi poskipuna.



Luomivärit ovat aika lailla samanlaista peruskauraa kun Essenceltä on viime aikoina tullut: kiva pintakoristelu, mutta sävyt eivät ole kovin erilaisia keskenään. Ainoa poikkeus on tuo punaruskean sävy viimeisenä rivissä, mutta muuten vaaleanpunaiset muistuttavat toisiaan kovasti, vaikka yksi onkin satiininen, toinen glitterinen ja kolmas metallinen. En välttämättä tätä hankkisi, ellei nyt ole ihan pakottavaa tarvetta pastellivaaleanpunaiselle.


Poskipuna on hieman outo sävy, nudepersikka (Hello, Sunshine!). Näyttää vähän siltä että saattaisi olla oranssi puna, josta on auringossa haalistunut värit tai jotain. Pigmenttiä ei ihan hirveästi, hohtoa sitäkin enemmän. Käyttökelpoinen myös highlighterina.


Huulikynä (Bye-Bye Winter!) oli kokoelman ehdottomasti paras tuote. Liukuu huulille todella pehmeästi ja tuntuu kosteuttavalta ja hyvältä. Tästä jää myös stain eli värjää huulet, mutta kestokin on aivan ok. Lopputulos on huulikiiltomaisen kiiltävä, mutta ei yhtään tahmea. Tykkäsin kovasti ja olisin halunnut sen toisenkin kyllä itselleni.




Meikissä ei nyt tosiaan mitään ihmeempiä, näyttää tosin vaan siltä kun ei olisi poskipunaa ollenkaan. Huulten väri muuten on aivan ihana <3


Lights of Orient -kokoelma on myös iso ja sisältää luomiväripaletin, kaksi kulmakynää, silmänrajauskynän, kolme mattahuulipunaa, kaksi aurinkopuuteria, korostuspuikon, poskipunan, poskipunasiveltimen, neljä kynsilakkaa, vartalotatuointeja sekä -tuoksun. Itselleni onnistuin saamaan korostuspuikon, tummimman huulipunan sekä vartalotuoksun. Huokaus.

Huulipuna on enemmän kuin jees. Tummanvioletti/burgundi sävy on ihan huippu, mutta ei minusta täysmatta, enemmän sellainen satiininen. TODELLA pysyvä! Lisäsinköhän tätä työpäivän aikana yhden kerran? Mahtava tuote, hitto kun olisi saanut kaksi muutakin sävyä.


Highlighter stick eli korostuspuikko on myös oikein kiva. Minulla on vastaavanlainen tuote Kikolta (ettei vaan olisi samalta tehtaalta...) ja tästä tulee myös kaunista kultaista hohdetta ihan megana, eli vain truu highlightien ystäville. Vähän huolettaa, ettei tuo puikko irtoa pakkauksesta tai katkea, mutta katsotaan. Liukuu pehmeästi iholla!

Vartalotuoksu on taas sitten aika meh. Onhan tuossa kivaa kultaglitteriä joo, mutta tuoksu aika perus halpiksen hedelmäinen. Ehkä nuoremmalle yleisölle.

Tästä kokoelmasta ei tullut muuton keskellä otettua yhtään meikkikuvaa.

Ei sunnuntaipostausta ilman ostoksia. Ihonhoitoa:


Tassusten esittelykausi on aivan nurkan takana ja sen varalle ostin jopa kaksi (2) jalkakuorintaa sekä oikein tujua voidetta yksittäispakattuna. Jo on kumma, jos ei ole esittelykelpoiset näiden käsittelyjen jälkeen. Seppälän vartalovoiteen sai sieltä kaupanpäällisenä (kun ostaa 30 eurolla) ja Cliniquen silmämeikinpoistoaine herkälle iholle tuli testattavaksi, olen käyttänyt Nivean vastaavaa jo usean pullon mutta kiva kokeilla jotain uutta. Jotain uutta on myös tuo MakeUp Eraser -liina. Ideana siis, että tuolla voisi pyyhkiä meikit naamasta ilman mitään mömmöjä. Täytyy katsoa miten tullaan toimeen, mutta oishan se kiva jos voisi kertakäyttöliinoista luopua.


Meikkipuolella isoin uutinen on ehdottomasti ihana Vice LTD Reloaded <3 Rakastan Vice 3:sta ja 4:sta jotka kokoelmastani löytyvät ja tämä LTD on vähän kuin pesty versio niistä :D Värit ovat pastellisempia ja hempeämpiä, mutta silti paljon variaatiota löytyy. Tykkään. Isadoran jellypuna sävyssä Orange Blossom ja Make Up Storen trio ovat alelöytöjä.

Näissä tunnelmissa oikein ihanaa sunnuntain jatkoa :) Ja ofc go Leijonat!
Share
Tweet
Pin
Share
4 kommenttia
Hei ystävät, pitkästä aikaa! Blogitauko venähti puolentoista kuukauden mittaiseksi, mutta muutettua saatiin ja uudessa asunnossakin alkaa olla kaikki jo suht koht kohdillaan :) Lisäksi taukoa pidensi elämäni varmaan kauhein flunssa ja vietin kaiken sekasotkun keskellä vielä kaksi viikkoa sairaslomalla sohvan nurkassa. Elikkä joo, kaikenlaista on viime aikoina riittänyt! Paras uutinen on kuitenkin se, että uusi asunto on lähes kaksi kertaa edellisen kokoinen ja sain rakennettua tänne ikioman huoneen <3 Nyt on meikäläisen meikit, tuoksut, kynsilakat yms yms tallessa ja järjesteltynä useampaankin Ikeasta hankittuun lipastoon ja löytyy myös oma meikkipöytä, ettei tarvitse enää tietokoneella meikata. Vaaleanpunaisella teemalla tietysti. Kyllä on meikä onnesta soikeana! Kunhan saan huoneen siivottua lopulliseen kuntoon, eiköhän tuostakin postausta voisi aikaan saada, vai mitä mieltä olette? ;)

Mutta joo, kaikesta tästä huolimatta ei meikäläisen ostostelut ole jäänyt mihinkään, Essencen kokoelmia on tullut parikin tässä välissä, Livboxeja tupahtanut luukusta ja olihan tuossa NYXin lanseerauskin välissä, ihme kyllä saatiin tätä ihanuutta meille Joensuuhunkin. Ajattelin nyt ihan ensi töikseni vilauttaa, mitä kaikkea Inen Ihmemaahan on taas saapunut radiohiljaisuuden aikana. Mennään ensin näillä Livboxeilla, koska mun on vaan ihan PAKKO päästä laukomaan raa'at mielipiteeni näistä :D


Huhtikuun boksi oli tämännäköinen. Cutrinin hiuslakka oli auttamattoman meh, meikä ei paljon hiuslakkaa käytä. Onneksi oli edes pieni pullo. Colgaten valkaiseva hampitahna vois kyllä mun puolesta painua sinne minne pippuri kasvaa. Vien tämän jollekulle sitä enemmän tarvitsevalle, pelkään enemmän reikiintymistä kun värjäytymiä hampaissa, joten käytän mielummin jotain kunnon karieksenestotahnaa :D Simin System 4 Oil Cure -hiusnaamio taisi olla enemmänkin päänahan ongelmiin, lahjoitan miehelle jolla enemmän tarvetta sille.

Garnierin Respons Mythic Olive -vartaloöljy taas oli tosi kiva! Tämä flunssa oli siitäkin karmea, että se sai ihoni kuivumaan aivan korpuksi. Naamassa on kuivia läiskiä ja iho kutisi hulluna yms yms. Kaikki öljyt ja vähänkin tujummat kamat on enemmän kuin tervetulleita. Lumenen Arctic Glow -huuliöljy on myös ihan jees, täytyy vaan testata että onko tuosta sävystä oikeasti mitään iloa vai meneekö enemmän kotona kosteuttamassa huulia, nekin kun ovat aivan tohjona. Osiksen Big Blast -volyymigeeli taas on ihan hukkakamaa minulle, en föönaa hiuksiani about koskaan. Ekstrana pitkäaikaistilaajalle boksissa oli vielä hauska Ecotoolin pesukinnas. Vaikuttaa hyvältä, tätä kyllä testaan :)

Eipä siis kauhean hyvin mene, jos vaan oikeastaan kaksi+ekstra tuotteista oli ihan käyttökelpoisia :D Hiuslakan ja volyymigeelin kuitenkin pidän itselläni niitä harvoja tapauksia varten, kun kummallekkaan tuotteelle on käyttöä. Pelkään joka Livboxista noita föönattavia muotoilutuotteita, tietääkö joku hiusekspertti että onko noista yhtään mitään iloa ilman hiustenkuivaajaa?


Toukokuun boksi taas ilmestyi noudettavaksi ihan viime viikolla ja oli jo PAALJON enemmän minun makuuni. Hiusjuttuja oli ihan kivasti mikä on plussaa, sillä pitkän kuivan kauden jälkeen olen taas innostunut tekemään fledalle muutakin kun harjaamaan sen. Iberon puhelinlankaponnarit on bueno, tykkään kirkkaista ehkä eniten ja nyt kun mulla on taas ihan umpimusta kuontalo, on mustat ja harmaat sävyt myös tervetulleita. Cutrinin PureISM Anti-green Shampoo poistaa kuulemma hanavedestä mineraalien mukana tulevia värjäytymiä ja sopii kaikenvärisille hiuksille. Ettei vaan olisi ihan normi syväpuhdistavaa shampoota?  Biozellin tekstuurisuihke taas on sitten sellaista kamaa mistä tykkään, tätä voi suihkuttaa vaikka hiusten tyveen antamaan nostetta. Jees *peukku tähän*

Sarjassamme muita tuotteita: Neutrogenan CC-voidetta sävyssä Light, täytyy vaan toivoa hemmetisti että on sopivan vaaleaa oikeasti (tällä hetkellä käytössä L'orealin CC ja jumankauta kun muutun oranssiksi viisi minuuttia levityksestä). Palmoliven minikoko Aroma Sensations Feel the Massage -suihkugeeliä on ihan jees, onhan tuo söpö ja kuorivia geelejä ei koskaan kyllä ole liikaa. Nivean puhdistuspyyhkeet testaan myös, koska näissä ei ole sitä pirullista metyyli-isotsiatsolinonia, mitä monissa muissa Nivean tuotteissa. Epäilen kyllä, että eivät ole niin hyviä kun lempparini Garnierin herkän ihon miselliliinat, mutta lupaan yrittää olla objektiivinen.

Tästä boksista kyllä oikeasti tykkäsin :) Kaikenlaista kivaa! Tuotteiden lisäksi boksissa oli vielä Pandan vadelma-valkosuklaalevy jonka nommasin poskeeni jo aiemmin. En tiedä teistä, mutta musta on kyllä jotenkin tosi sööttiä, että bokseissa on mukana myös herkkuja!


Sitten muihin uutisiin. Tuoksuja on saapunut kokoelmaan neljä kappaletta. Tommy Hilfigerin Tommy Girl Neon Brights -versiona, Shiseidon Zen Moon Essence sekä Agent Provocateurin Fatale löytyivät Sokoksen alesta puoleen hintaan ja Pradan Candy Kiss on tämänvuotinen synttärituoksuni. Rakastuin tuohon ihan välittömästi kun haistoin sitä ja heitin saman tien miettimättä koriin. Kaikki makeiden tuoksujen ystävät eikun vaan nuuskuttelemaan.


Ihonhoitojuttuja ja hiustuotteita joitakin on myös tullut ostettua. Iso Hola Happy Hour -paketti on The Body Shopin kesäpakkaus Pinata Colada -sarjaa :D Sisältää pienen suihkugeelin, täysikokoiset kuorinnan ja vartalovoin sekä pesukukan. On muuten herkkua <3 Samalla reissulla nappasin alesta pienen purkin viime joulun Cranberry-vartalovoita. I Love... -sarjan Whipped Sugar Scrub on aivan syntisen hyväntuoksuinen hattarakuorinta, saatu synttärilahjaksi ystävättäreltä jonka kanssa tuota on himottu kimpassa jo ikuisuus. Pradan Candy Kiss -hiustuoksu oli kaupanpäälislahja kun itse tuoksun ostin, kaupanpäälisiä ovat myös nuo ponnarit, Cocopanda-tilauksen mukana tulleita. Maailman lutuisin nallukka-huulirasva ja Philosophyn Hope in a Jar -päivävoide olivat löytöjä Kuopion reissulta ja Glissin hius-BB Anttilan alelaarista.


Ja viimeisenä meikän lempparit, meikit <3 NYXiä olen käynyt hakemassa tosiaan sekä Sokokselta että Cocopandalta, tosin Sokoksella taitaa olla halvemmat hinnat :D Meidän sokkarilla ei ihan vielä kaikkea mahdollista ole, joten ostosspree taitaa jatkua vielä myöhemmin... Ihania huulivärejä sekä nuo mahtavat eyelinerit oli vaan ihan pakko saada! Real Techniquesin Bold Metals -sarjaa olen myös innostunut ostamaan, tilasin tuon varjostussiveltimen Cocopandalta, mutta Kuopiossa myytiin RT:tä myös Ninjassa ja sieltä ostin sitten kolmen siveltimen setin. Hitto kun en muista nimeä, mutta sisälsi kuitenkin ihanan pörröisen kullanvärisen puuterisiveltimen, ruusukultaisen poskipunasiveltimen ja VALTAVAN hopeisen silmämeikkisiveltimen :D En edes tiedä mihin sitä voisi käyttää, on se vaan niin iso.

Pöydältä löytyy myös viimeisin Kosmetik4lessin tilaus, olen aivan laittoman harmissani siitä että ihana Essencen Lights of Orient -kokoelma oli aivan tynkä. Myynnissä oli vain pari huulipunaa, aurinkopuuterit ja tuo highlighter-puikko! Pläääääääh, mikä niitä vaivaa. Toivon että kunhan setti saadaan Suomeen, on tarjolla enemmän tuotteita. Pari Catricea yms tuli myös mukana. Lisäksi Joensuun Uusi Apteekki möi ainakin pari viikkoa sitten kaikki e.l.f.in tuotteet pois -50%, en yhtään tiedä onko siellä about enää mitään jäljellä mutta pari luomivärinelikkoa ja silmämeikkikynää pelastin.

Huhhuh ja puuh lääh. Oli tässä taas sellainen materialismin riemuvoitto että oksat pois :D Mutta pääpointti oli se, että meikä on palannut ja ryminällä! Seuraavaksi katsastetaan nuo molemmat ilmestyneet Essencen kokoelmat, valitettavasti myöskin aikaisempi Wake Up, Spring! jäi aika vajaaksi, joten kovin montaa tuotetta per kokoelma ei löydy.

Mahtia jos joku jaksoi lukea! :D Mutta eiköhän pelkistä kuvistakin ole iloa silmille. Viettäkää oikein ihana aurinkoisen lämmin viikonloppu <3
Share
Tweet
Pin
Share
8 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ▼  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ▼  toukokuuta (3)
      • Meikki megahalpispaletilla
      • Essence Wake Up, Spring! ja Lights of Orient (+ost...
      • Huhti- ja toukokuun Livboxit sekä tauon ostoksia
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ►  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ►  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose