Oh My Makeup!

Heippodei! Tänään esittelen lukijan pyynnöstä vähän enemmän e.l.f.in mattahuulikynää sävyssä Tea Rose. Olen ehtinyt tätä jo pikkuisen käyttää ja huomioita tehdä, joten pystyn kynää arvioimaankin. e.l.f.in brittiläinen verkkokauppa kaatui keväällä, mutta ovat kuulemma luomassa jo uutta. Merkkiä saa kuitenkin Suomestakin ilmeisesti valikoiduista apteekeista, Joensuussa tätä löytyy Joensuun Uudesta Apteekista torin laidalta Ison Myyn vierestä, mistä omanikin kävin hakemassa. Myös Yliopistonverkkoapteekki myy e.l.f.iä netissä. Suomi-lisäähän hinnoissa tietysti vähän on, mutta itse ainakin käyn mielelläni hipelöimässä tuotteita ihan noin fyysisesti.



Matte Lip Color on nimensä mukaisesti mattaisen lopputuloksen tekevä huulikynä. Tämä on mekaaninen, eli päästä pyörittämällä saa lisää väriä kynästä esiin. Pää on suht pieni mutta pullea, saa aikas tarkat rajat! Pakkauksessa luvataan rikasta pigmenttiä, helppoa levittyvyyttä ja pitkäkestoisuutta. Lisäksi löytyy A, C ja E -vitamiineja kosteuttamaan huulia.



Sävy Tea Rose näyttää pakkauksessa likaiselta vanhalta roosalta, mutta on huulilla aika lailla ruskeahko my lips but better -sävy. Todella hyvä pigmentti ja levittyy kermaisesti kuten lupaakin! Tämän alle ei kannata huulirasvaa laittaa jos haluaa maksimoida mattaisen pinnan, mutta rusinahuulia tällä ei ilmankaan saa. Ihan täydellisen mataksi lopputulos ei kuivu, pientä kiiltoa on havaittavissa, mutta ei hälyttävästi. Sanoisin tätä mukavuusmataksi, tarpeeksi kosteutusta että liukuu huulilla eikä kuivata :D Valitettavasti kaikkein kuivahuulisimmat (kuten minä) päätyvät luultavasti nuoleskelemaan huulia, koska kosteutustehot eivät ainakaan itselleni ole riittävät. Maistuu muuten makealta!




Sävy on todella kiva ja sopii mielestäni monenlaiseen meikkiin ja monelle eri ihonsävylle. Testasin kestävyyttä juomalla lasista ja hitusen jäi reunaan kiinni, todella vähän moniin muihin huulimeikkeihin verrattuna eikä huulet näyttäneet ollenkaan kuluneilta. Rajauskynää en itse käytellyt, koska niin neutraali sävy ja laiskuus. Toki jos haluaa ihan supertarkat rajat, voipi sitäkin sitten huulille vilauttaa. Meikin pääpaino oli pinkeissä silmissä, mutta sen takia tämä neutraali näyttikin sitten niin hyvältä.

Summa summarum, oikein käypä tuote 6,50e (suomi)hinnalla! Luulen, että näitä tulee ostettua vielä lisää, ennenkuin mattatrendi ehtii hiipua :D En muista yhtään minkälaisia sävyjä tuolla apteekissa oli myynnissä, mutta joku vähän värikkäämpi olisi kiva seuraavaksi. Tai ihan perussävyinen nude. Tai no joo, oikeastaan ihan mikä vaan. Suosittelen lämpimästi!

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille :)
Share
Tweet
Pin
Share
5 kommenttia
Heippodei! Tänään on sitten paljon pikkuasioita samassa kasassa, eli jonkinlaista viimeaikojen koontipostausta luvassa! Aloitetaan heti tuolla Livboxilla, joka tuli toki jo kuun alussa. Teemana oli luonnosta inspiroituminen, joka ei ihan hirveästi itseäni lämmittänyt, koska en millään muotoa ole minkäänlainen luonnon tai luonnonmukaisuuden ystävä :D Mitä muovisempi, sen parempi, höhö. Lootassa oli seitsemän tuotetta, joista kolme täysikokoista ja neljä näytettä, yksi näistä oli vielä pitkäaikaisten tilaajien lahja.



Tuttuun tapaan voiteita oli runsaasti, Acon päivävoide, Lumenen jalkavoide sekä La Roche-Posayn vartalovoidenäyte. Kaikki tulee varmasti käyttöön, mutta vähän tylsä meininki :D


Hiustuotteitakin tuli, Schwarzkopfin Essensity Color & Repair shampoo ja hoitoaine sekä Kloranen kuivashampoo. Värjättyjen hiusten tuotteet ovat aina meikälle ajankohtaiset ja Klorane täysin uusi tuttavuus, kuivashampoota tarvitsee kuitenkin aina.



Ja vikana se pitkäaikaistilaajien lahja, Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfector sävyssä 05. Tämmöinen on tullut boksista aiemminkin, mutta onneksi eri sävyssä. Oli pinkimpi, kun taas tämä persikkaisempi. Tykkään kyllä! Boksin kivoin juttu.

Kaikki tuotteet olivat oikeasti ihan ok, mutta jos miettii että naamarasvaa, jalkarasvaa, vartalovoidetta, shampoota ja hoitoainetta sekä kuivashampoota niin kylläpä kuulostaa aika pläähiltä :D Noin niinkun kokonaisuutena. Minusta tuo Clarinsin huulijuttu pelasti kyllä koko boksin! Muuten olisi voinut olla vähän pettymys.

Eipä siitä sen enempää, katsotaan vähän ostosteluja. Ekana nämä isot purtilot, joita olen parin viikon aikana haalinut. Blondasin hiukset piiiiiitkän brunekauden jälkeen, joten tokihan hopeatuotteita tarvitaan. En ole omistanut aiemmin minkäänlaista, joten otin kerrasta ison lekan Lorkun hopeashampoota :D Hoitoainetta en tässä vaiheessa vielä hankkinut, kun projekti on kesken ja latvat tällä hetkellä semmoiset oranssinpersikkaiset vuosia sitten tehtyjen punavärjäysten jäljiltä... Hehheh. Lisäksi saman sarjan korjaavat shampoo ja hoitoaine alella ystävättären kampaamosta. Hiuslakka oli loppu, sitä ihan marketista. Vichyn voidenäytteen sai tilata heidän FB-sivuilta ja tuon ihanan Guerlainin Rouge Automatique -punan nappasin tänään Sokokselta puoleen hintaan. Sävy on Insolence ja näyttää kuvissa ihan punaiselta, livenä on enemmän korallinen.


Guerlainin Insolence

JA SITTEN IIK AAH JA OOH!!! <3333 Tehtiin Taikan kanssa yhteistilaus jenkkiläiseen Beautyjoint-verkkokauppaan ja tässä meikäläisen osuus! Iik iik iik nämä on siis niiiiiiiiiin ihania!!! Onneksi blogiin ei saa ääntä lisättyä, voisi meikän hihkuminen olla vähän liikaa :D Tuossa kasassa on siis Physicians Formulan Sexy Booster -poskipuna sävyssä Rose sekä Happy Booster -korostushelmet (tai siis sydämet) sävyssä Light Bronzer. Nyxiltä huulipunatrio True Love (sisältää Butter Lipstickit Snow Cap, Candy Buttons ja Taffy), Wicked Lippiet Trickery ja Scandalous sekä Eye/Eyebrow Pencil sävyssä Yellow. Muuta sälää Sugarpillin Sparkle Baby -luomiväripaletti (AAAA IHANUUS), OCC Lip Tar sävyssä Technopagan, Milanin Baked Eyeshadow sävy Green Fortune, Wet n Wildin Fergie-silmänrajauskynä sävyssä Ex-Stacey sekä LA Splashin Smitten Liptint Mousset Bellatrix ja Nagini.


NYX Scandalous ja Trickery, OCC Technopagan ja NYXin Snow Cap, Candy Buttons ja Taffy

Wet n Wildin Ex-Stacey ja NYXin Yellow

Sugarpillin Sparkle Baby -paletin sävyt Kitten Parade, Frostine, CandyCrush ja Hotsy Totsy sekä Milanin Green Fortune

Physicians Formula Sexy Booster Rose ja Happy Booster Light Bronzer

Nagini, Bellatrix. Kuivuvat mataksi.

Ja sit hei vielä viime kuun lempparit! Kunnian saavat Make Up Storen luomiväri Cultural sekä poskipuna East, essencen kajalkynä Pretty in Fuchsia, Lumenen Crystal Highlighter -korostusväri, L'orealin Fresh Grenadine -huulikiilto sekä tuoksuna minipullo Juicy Couturen Viva la Juicy La Fleuria! Oujee. Näillä on siis kesäkuussa kaikkein eniten meikkailtu. Culturalissa alkaa olla jo melkoinen kuoppa. Tuo L'orealin huulikiilto muuten on aivan järkyttävää kuraa, häviää huulilta supernopeasti ja paakkuuntuu ällösti. 0/5 en suosittele kenellekkään. Käytän kun en raaski heittää pois :D


Lumene Crystal Highlighter, essencen Pretty in Fuchsia, MUSin Cultural ja East sekä L'orealin Fresh Grenadine

Siinäpä kaikki taas tällä erää, eikun oikein superihanaa viikonloppua kaikille! :)
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Heipähei! Taas olisi aika roskisläjien kaivelun :D Onneksi tällä kertaa saan tämän satsin pihalle ennen loppukuuta. Kesäkuu oli siitä poikkeuksellinen kuukausi, että eniten roskaa tuli perinteisten hiustuotteiden ja rasvojen sijaan meikkiosastolta! Zomg! Vilkaistaan toki millaista jätettä minulta löytyy.


No ne meikit ja yksi tuoksu, Yves Rocherin Peche Jaune. Persikantuoksuinen mononuottinen (eli tässä on vain yksi nuotti, persikka) tuoksu. Oli mennyt pilalle ja haisi tavallistakin kamalammalta. Inhosin tätä alusta asti, tuoksui sellaisille kirpeille vastapoimituille persikoille, ei mitenkään herkulliselle :D Hyi. Ei harmita yhtään, elää loppuelämänsä vessatuoksuna.

Rimmelin Stay Matte -meikkivoide ei kyllä ollut minun juttu yhtään. Vaaleinkin sävy oli aivan liian tumma/oranssi ja vaikka sekaihoinen olenkin, jostain syystä tämä paakkuuntui inhasti pintakuiviin kohtiin. En ostaisi enää ja eipä tätä ilmeisesti enää tälläisenään tietääkseni edes myydä.

Yksi kappale meikkisientä. En saanut tuota kulmaa puhtaaksi mitenkään vaikka kuinka pesin ja pesin ja sieni alkoi hinkkaamisesta hapertumaan siitä kohti. Pois vaan, näitä on varastot pullollaan.

Lumenen Arctic Sun -aurinkopuuteri sävyssä Päivän hehku oli viime vuonna Livboxista tullut tuote. Ihan jees, käyttelin varjostuksiin. Vähän tylsä, en ostaisi uudelleen.

Macin näytteitä sain Tampereella Stockan Mac-pisteellä vieraillessani. Nämä sisälsivät Face Protect SPF 50 ja Skin Base -primereita sekä Pro Longwear Waterproof -meikkivoidetta sävyssä NW20, joka oli kyllä omalle iholleni ihan kymppi :) Nenuongelmaa (multa häviää rasvoittuvan ja epäpuhtaan ongelmaihon takia meikkivoide nenästä parissa tunnissa) tämä ei ratkaissut, mutta voisin ihmeessä ostaa täyden pullon. Ja olipa turvallinen olo tuon SPF 50 -primerin kanssa kun niin herkkä olen palamaan.

Kolme kappaletta eyelinereitä sai myös häädöt. Companyn musta silmänrajaustussi tuli Company-nimisen lehden mukana ja ostin oikeastaan koko komeuden vain tuon takia (:D) ja se oli lähes kuivunut jo heti alkuunsa. Jostain syystä säilytin sitä muutaman kuukauden mutta joo, roskiskamaahan se oli. Lehtikään ei ollut omantyylinen... H&M:n Blue ja Wet n Wildin Mega Liner sävyssä Turquoise olivat vaan ihan rehellisesti kuivuneita/loppuneita.

Ja vielä Papier Poudreja sävyssä Rachel. Näitä tuli Livboxissa joskus ja ovat sen jälkeen olleet ihan luottotuote :) Sääli, että näitä saa ainoastaan Stockalta ja vaikka systeri niitä käykin yleensä minulle Helsingistä noukkimassa kun siellä asustaa, niin nyt en ole viitsinyt tilailla uutta satsia. Käytössä on essencen vastaavantyyppiset laput, jotka eivät sisällä tuota puuteria ja siten ole niin hyviä kuin nämä. Hankin myöhemmin uudelleen.


Puhdistustuotteita tms loppui neljä. Rainbowin ihokarvojenajogeeli oli oikein jees, tuoksu kivan hedelmäinen ja mukavan tuntuista tavaraa. Ei hassumpi, voisin ostaa uudelleen.

Pirkan kynsilakanpoistoaine on vakiotavaraa.

I Love... Mint Chocolate Chip -suihkugeeli oli IHANA! Rakastan <3 En ole raaskinut ostaa sitä toista saman merkin minttusuklaasuihkugeeliä kun noita pesukamppeita pyörii kaapissa niin paljon, mutta jos se tuoksuu yhtään samalta niin haalin sitä sitten vaikka kymmenen purkkia :D

Lumenen Sensitive Touch -puhdistusliinat olivat pitkään käytössä, mutta nyt ne on syrjäytetty! Uusi puhdistusliinavoittaja on Garnierin herkän ihon miselliliinat <3 Tuskin siis tulen näitä Lumeneita enää ostamaan.


Rasvaosastolla myös neljä roskaa. EOSin huulirasva Coconut Milk -makuisena ei ole kyllä hintansa väärti. Ihana tuoksu kyllä, mutta todella ohutta tavaraa ja saan hinkata rasvaa ihan hulluna, että selviän. Lisäksi tätä sai olla jatkuvasti lisäämässä. Minulla on näitä jokunen vielä varastossa, mutta en tule ostamaan varmaankaan enää lisää (ellei sitten joku ihana tuoksu vie mennessään...)

Taikalta saamani The Body Shopin Mango Body Whip oli myös iiiiiihana! Ihana mangon tuoksu ja kevyt koostumus :) Nuo purkit vaan on ihan sanonko mistä. Voisin ostaa uudelleen, mutta en todellakaan näitä pikkuputeleita.

Taikalta sain myös pikkuruisen näytteen Yves Rocherin Sebo Vegetal Pore Minimizing Serumista elikkä huokosia pienentävästä seerumista. Sain samaan syssyyn myös täysikokoisen version, jota käytän aamuin illoin t-alueelle.

Toinen huulirasva, Mimosalta saatui Coca Colan Soothing Lip Sheer elikkäs jonkinmoinen tuubihuulikiillon tyyppinen rauhoittava voide/kiilto. Tässä oli kiva viileä tunne, mutta pakkaus meni rikki ja siihen tuli reikä, joten joka paikka alkoi olla ihan tahmassa. Ei kiva, joten pois.


Ja vikana hiustuotteet! Vain kolme :) Batisten XXL-volume kuivashampoo on kyllä todella hyvä siihen volyymiin, ihan paras itseasiassa, mutta tekee hiuksista jotenkin karheat ja takkuisen oloiset. En ihan tiedä tykkäänkö siitä niin hirveästi, se kun ei lähde pois ennenkuin pesussa. Saatan kyllä silti ostaa vielä uudelleen, ihan vaan sen takia kun tällä saa niin tosi pöyheät hiukset!

Bonacuren Oil Miracle Oil Mist -kuivaöljysuihke hiuksille. Ainaisten hiussuihkeiden etsintä on loppunut ja uusi HG löytynyt! Tämä versio on normaaleille tai paksuille hiuksille, mutta tätä löytyy myös ohuemmalle letille vähemmän raskaana versiona. Aivan huippu, tuoksuu ihanasti mansikalle, tekee hiuksista kiiltävät ja helposti kammattavat sekä vähentää pörröisyyttä ja hoitaa <3 Tätä olenkin ostanut jo uuden pullon, vaikka hinta onkin vähän suolainen 20e. Miinuksena se, että tämä kuluu aika nopeasti, about kuukaudessa kun joka aamu suihkuttelee.

Ja vihoviimeisenä Bonacuren Oil Miracle Gold Shimmer -hoitoaine. Tämä oli aika surkeaa tavaraa omille hiuksilleni. Tarkoitettu kaikille hiustyypeille ja heti ekalla kerralla huomasin, että ei hitto mitä lirua. Tähän pehkoon tarvitaan aika jämäkät hoitoaineet, joten tiesin ettei tämän kanssa tule oikein mitään ja ei tullut. Ei paljon hoitanut ja hiukset oli tosi usein pörröiset. En siis todellakaan suosittele yhtään paksumman tai haastavamman hiuksen kanssa, vaikka onkin muka kaikille. Pöh. Miten edes tehdään joka hiustyypille sopiva tuote? Paksut, pörröiset, kiharat, käsitellyt tms hiukset kaipaavat kesytystä ja kunnon hoitotehoja, kun taas esimerkiksi luonnontilaiselle, lasimaiselle tai muuten vaan kevyelle/ohuelle hiukselle sellaiset tehot on aivan liikaa ja fledasta tulee lättänä. Jos mennään kultaista keskitietä niin kumpikaan ei oikein saa mitä haluaa ja mielipide on universaali meh. Tai sitten en vaan tajua :D

No siinäpä ne sitten taas oli, ei mitenkään kauheasti. Puuh, hyvä että saan taas roskiskorin käyttööni, on nimittäin tämän kuun saldo jo auki useampaan otteeseen ja kaikki lojuvat pyykkikoneen päällä kun korissa on vielä vanhat roskat. Tulee taas siistiä <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Heipsistä! Toinen essencen kesäkuun kokoelmista täällä olisi esittelyssä :) Kyseinen kokoelma on siis seiloriteemainen Nauti Girl ja se sisälsi kaksi luomiväripalettia, silmämeikkikynän, kulmakynän, kaksi huulipunaa, poskipunan, neljä kynsilakkaa, arkin kynsitarroja sekä ekstroina tuoksun ja meikkipussin. Valitettavasti tilaukseni aikaan kulmakynä ja tuoksu oli myyty loppuun eikä punasävyistä luomiväripalettia tai meikkipussia myyty K4L:llä ollenkaan. Sääli.


Tässäpä siis kaikki mitä sain kasaan, mutta kylläpä vaan näilläkin meikki saatiin aikaan!



Luomiväripaletti on ihan ok laadultaan. Sävyt on neutraalia ja sinistä, väriä irtoaa hyvin ja pigmentti ei ole hassumpi vaaleissakaan sävyissä. Eli eivät ole sellaisia että saisi hulluna hinkata, vaan kevyelläkin kosketuksella saa ihan tunnistettavan värin. Olisin niiiin kovasti halunnut sen punaisen version, vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Punaiset on niin harvinaisiakin :(



Silmämeikkikynä on myös todella pigmenttinen, lähes musta laivastonsininen sävy. Tässä on erikoisuutena kierrekorkki, joka samalla myös teroittaa pään joka kerta, kun korkki suljetaan. Todella kätsää minusta, mutta en sitten tiedä miten paljon tavaraa menee hukkaan. Vedenkestäväksi tätä sanotaan ja voin kyllä sanoa, ettei ihan helposti ihosta irti lähde. Suosittelen lämpimästi.



Poskipuna on kokoelman ainoa vähän meh-tuote. Niiiin ihana sävy ja kiva kuvio päällä, mutta pigmentti on aika heikonlainen. Ei nyt sentään niin huono kuin Arriba!:n poskipunassa, mutta odotin parempaa. Swatchiin hinkkasin sormea oikein kunnolla ja tuossa lopputulos, vähän metallinen korallipunainen. Olisi nätti, jos vaan olisi tehty kunnolla.




Ja sitten vielä huulipunat! Miss Navy on aavistuksen oranssinen peruspunainen, Crew First taas persikkainen nudesävy. Ensin mainitusta en niin välitä koska punainen ei lempparisävyihini huulilla kuulu, mutta tuo Crew First <3 Aaaa miten ihana sävy! Tykkään tästä kyllä ihan hulluna :) Todella pehmeitä ja kermaisia koostumukseltaan, tuntuvat kosteuttavilta ja levittyvät helposti. Myös näitä voin kokoelmasta suositella!






Meikissä käytin luomiväripaletin ohjeiden mukaan keskimmäistä vaaleansinistä sävyä koko luomella ja tummimmansinistä ulkonurkassa, kynällä rajaukset, tietysti kokoelman poskipunaa ja tuota Crew Firstiä huulilla. En nyt tiedä onko niin merihenkinen look, ehkä punaiset huulet olisi pitänyt kuitenkin olla :D

Kaiken kaikkiaan tämä kokoelma oli parempi ja mieleisempi kuin Arriba! Lähes kaikki tuotteet olivat vähintäänkin ihan kelvollista meikkipussin täytettä poskipunaa lukuunottamatta ja suorastaan rakastuin tuohon Crew Firstiin, kuten tästä varmaan ilmi kävikin... Eikun vaan ostoksille, jos seilorit miellyttää silmää.


Lopuksi vielä perinteiseen tyyliin viikon ostokset. Tarvehankintana Avenen silmänympärysvoidetta, essensen ripsariprimeri ja Bonacuren kuivaöljysuihketta paksuille hiuksille, näitä ilman ei voi olla. Sokoksen aleista tarpeellinen piikkikampa, Make Up Storen aleluomiväri ja We Care Iconin huulikiilto. Pari käsirasvaa ja joku Lumenen Classic-meikkivoide (ilmeisesti joku venäläiserä, kun on venäjänkieliset tekstit) sittarista, ensimmäinen OCC Lip Tarini sävyssä Memento BeautyBaysta sekä Joensuun Uudesta Apteekista kahmittuja e.l.f.in meikkejä! En edes tiennyt että Joensuustakin e.l.f.iä saa, ihanaa <3 Käyn varmasti vielä uudestaankin vähän hamstraamassa. Näiden kaikkien hinta oli 6,5e/kpl mikä on ko. merkille aika korkea, mutta menköön. Esim. huulikiiltoja oli kuitenkin myös 3,5e hintaan. Netistähän toki saa halvemmalla, mutta itse tykkään hypistellä ja ihailla tuotteita ihan kivijalkakaupassa, joten siinä mielessä huippujuttu!

Eipä muuta kuin oikein ihanaa alkavaa heinäkuista, joskin ei kauhean kesäistä viikkoa kaikille :D
Share
Tweet
Pin
Share
2 kommenttia
Newer Posts
Older Posts

Bloggaaja

About Me

Ine. 26-vuotias meikkiharrastelija edelleen oppimassa taiteen saloja. Sisältää: räikeitä värejä, söpöjä pakkauksia ja hyvän maun rajoja koettelevia kokeiluja.

Kategoriat

Colourpop (26) Essence-kokoelmat (51) essence (74) huulet (128) huulikiillot (37) huulipuna (61) huulivärit (24) kasvot (99) korostus (38) loppunut (48) luomivärit (116) meikki (209) ostoksia (138) pettymys (37) poskipuna (56) silmät (162)

Bloglovin'

Follow

Lukijat

Viimeaikaisia postauksia

Recent Posts Widget

Arkisto

  • ►  2017 (80)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (16)
    • ►  huhtikuuta (12)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (7)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ►  2016 (56)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (8)
  • ▼  2015 (77)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (8)
    • ▼  heinäkuuta (4)
      • e.l.f. Matte Lip Color: Tea Rose
      • Heinäkuun Livbox, ostoksia ja kesäkuun suosikit (m...
      • Kesäkuun loppuneet
      • Essence Nauti Girl ja kasa ostoksia
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (15)
  • ►  2014 (215)
    • ►  joulukuuta (16)
    • ►  marraskuuta (25)
    • ►  lokakuuta (14)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (19)
    • ►  heinäkuuta (17)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (15)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (17)
    • ►  tammikuuta (26)
  • ►  2013 (105)
    • ►  joulukuuta (18)
    • ►  marraskuuta (28)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (19)
    • ►  elokuuta (20)

Näitä luen

  • TalkandBake
    5. päivä joulukuuta
  • Dzinnin ajatuksia
    Whamageddon ja Turun linna
  • Sentenced to Live
    Yhteenveto Marraskuu 2025
  • Charming Nails
    Marraskuun loppuneet tuotteet
  • Keyword: Love
    Viisi ehdotusta signature-tuoksuksi
  • MakeupPirita
    Roosa Nauha ostokset | Oriflame ostokset ja lahjat
  • MissAria
    Joukostamme poistuneet syyskuu -25
  • Bambi and the city
    Tuoksutesti: Jimmy Choo I want Choo with Love
  • Maria Glow
    By Lyko Kosmetiikkajoulukalenterit 2025
  • Beauty Highlights
    Abellie luonnonkosmetiikkasarja – ranskalainen mehiläisosaamisen mestari erottuu joukosta
  • Gently Out Of Time
    After thoughts - Ateez World Tour: Towards the Light in Europe 2025
  • Nails to photos
    I love me - messut 2024
  • Dioriina
    Miksi pitääkin olla niin vaikeaa
  • Blinger shimmer
    Aika muutokselle
  • Planeetta Internet - Pilvipalvelut - Me osaamme hostingin
    Well, goodbye!
  • KATZARIINA
    Tallinnan joulumarkkinat
  • Curvaceous Confidence
    My favourite makeup looks this year... so far!
  • Karkkipäivä
    JSN:n langettava päätös 4.10.2023
  • Kynsipöllö kosmetiikkapuussa
    Earths Beauty
  • Charlotta Eve | BEAUTY & LIFESTYLE
    Makeup artist in Helsinki Vantaa metropolitan area – Hire me!
  • Kivipuuteri
    Gillette Venus - hintansa arvoinen höylä?
  • Wasting lifestyle
    Kestävät huulipunat – suosikit juuri nyt
  • Julia Puolitaival
    Meidän niksit vauva- ja lapsiarjen yleisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen
  • Protected Blog › Log in
    Best of 2022
  • Jullen Kynsiblogi
    JOULU 2022
  • Mustaa Kajalia
    Tulevaisuudesta ja tuotearvosteluista
  • betternailday.fi/
    Boxycharm helmikuu 2022
  • Kultainen Kynsilakka
    Pehmentävä yönaamio silmänympäryksille
  • Saijis
    Luonnonkosmetiikkapäivät 2022 – hemmottelua hiuksille
  • Something Can Go Wrong
    Vuoden 2021 kynsikoristelut
  • Strokes of Color
    Vielä vähän perinteisemmät joulukynnet
  • Inhimillinen turhamaisuus
    Hetki itselle
  • Timantteja Kynsillä
    Lakkausunelmia: Violetti
  • Colour me !
    (väliaikais)heippa
  • misspiggyspearlscom
    Kun kuolema meidät erotti
  • Nonnula
    Nonnula 2010 -2021.
  • Huulipunamania
    Kauneusbloggaajien Joulukalenteri 2020: Jouluaatto
  • Lucy's Stash
    My Snowflake Nails for Christmas 2020 with Semilac UK
  • Miten niin liikaa?
    Suosikki: Fenty Beauty Gloss Bomb -huulikiilto
  • Life and Other Disasters
    Dove buzzaus ja kuulumisia
  • Kynsisirkus
  • Nutturapää
    Huxleyn seerumit vertailussa
  • Meikkimonsterin maailma
    Soaphoria - Onni-suihkuvaahto ja Maidon kosketus-vartalo soufflé
  • Kosmetiikkatesti
    Clarins Milkshake kevät
  • Zaza's Petals
    Kysymyksiä ja vastauksia
  • elämää smykkinä
    Koreasta ruotsalaiseen minimalismiin
  • FUNKY AND FIFTY
    Hyvää ystävänpäivää ja ajatus
  •  In this Light
    Luku 978 - Ihanin Centifolia, eli huippua ranskalaista luonnonkosmetiikkaa!
  • Mennen ja tullen
    10 hassua kysymystä
  • Fantazya
    Vuoden 2020 teema - onnellisuus
  • Sadepisaroita niitynkukkasilla
    JOULUISIA HETKIÄ KUVINA
  • Eyeshadow and flame
    19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019
  • Purkit & Purnukat
    Loppuneet 11/2019
  • Make up by Eija Nordlund
    "Rasvaa, hieroo ja krapsuttaa sun kroppaa"
  • JAVS
    WILDERNESS IN MELBOURNE
  • Neiti Minttukihara
    Kynsilakkadeclutter
  • Anni Jää
    Lisää kuulumisia
  • K I D U L T
    MÄ TÄÄLLÄ TAAS
  • Cosmetic Land
    Papergang July 2019
  • Oot meikannut! — Coming Soon
    Bauhaus Spiegelschrank
  • Ostolakossa - Kauneus & Terveys -blogit
    Uusia tuulia: Blogi muuttaa omalle alustalle
  • MaittaLy
    Kesän ihonhoitorutiini
  • Embosnails!
    Kynsikoristeluja piiitkästä aikaa
  • Tuhannet mun kasvot
    Blogi eloon?
  • My Personal Galaxy
    Meikki vappuun
  • Zuzzurullona
    Suihkugeelejä ja kuorintaa
  • Meikkipää by Riia & Laura
    Made in Haven -häähumussa
  • NUDE
    Vinkkejä pipokauden hiustenlaittoon
  • Panda | Piece of Panda
    30 asiaa minusta
  • Oh so many reasons
    Ilouutisia blondeille: L'Oréal Blondifier Cool - uusi violettipigmenttinen hopeashampoo
  • Alohair
    Katkooko Tangle Teezer hiuksia? Ammattilaisen mielipide kysymykseen
  • Pakolliset - tai ainakin melkein!
    Kauneusbloggaajien meikkihaaste: ystävänpäivä
  • Jenni Janas
    BLOGI ON MUUTTANUT
  • Kynsitaideterapiaa
    Vuosi 2018
  • Pisteitä Ruudulla
    JOULUKUUN HAASTE
  • I don't think twice, I just do..
    Halloween
  • The domino effect
    Makeup revolutionin syyslempparit
  • Elina K - So-Up Blogit
    Yksi ovi sulkeutuu ja seuraava aukeaa - edessä vuoden neljäs muutto
  • Nails1820
    I love me -messut 2018
  • Eve's Temptations
    Voiko holoja olla liikaa?
  • PinkkiPantteri
    Kesän nysäkynnet
  • Doll De Vil
    # HÄÄPOTRETIT - VUOSI NAIMISISSA ♥︎
  • Meikin Loppu
    Kesän kosmetiikkaostokset
  • Divine
    Look Incredible Beauty Box kesäkuu
  • Hede`s
    Aneka Model Rak Buku Terbaru 2018
  • Chiquine
    IT'S BLOOMING HERE
  • Murmis paklailee
    Jo kaksi vuotta turkoosia tukkaa takana
  • Kvartsiharakka
    Lay Over LA Lady - ColourPop Lux -huulipunat
  • bunnymode
    Pääsiäisen reissu
  • Juille's
    Eroon hiuspohjan ongelmista (lopullisesti?)
  • Anniina Julia's
    Pohdintoja eri palstoista
  • Mielenmaisemia
    Viime vuodelta
  • Karmiinisuu
    Flourish & Be
  • Look by Mari
    MARIMEKKO FOR CLINIQUE – LAUNCH EVENT – PART TWO
  • Smoky Eye Candy
    Color Riche Shine-kiiltopunien arvostelu sekä swatchit
  • the Yellow Nails
    Kosmetiikkaostokset | tammikuu '18
  • Dark Paradise
    Goodbye
  • Dile Nails
    Uutta, uutta ja uutta!
  • Kauas pinnit karkaavat
    KMS Head Remedy Anti-Dandruff Shampoo - se ihan oikeasti toimiva hoitoshampoo
  • Levoton Tyttö
    Tampereen Käsityömessut 2017
  • Mad Teaparty
    Akkaa taas vaihteeksi vituttaa
  • LAURA SALO
    KIITOS
  • Nailings
    Jewels
  • HOME AT LAST
    Taruablog.com
  • The Queen of Glitter
    Kauneusbloggaajien joulukalenteri | Luukku 13 | Helppoja joulukynsiä
  • Ria G – Beauty Blog
    Turning a new page in my life
  • DIXI
    Ihan mistä haluan
  • À La Mode
    PLEASE ACCEPT MY SHINE
  • karoliinas
    FRANKFURTIN OSTOKSET
  • Thulian In Wonderland
    Blogin uusi osoite
  • Nena Sofia's Nails
    Essence bootiful nights + helppo zombie-meikki
  • Sinistä pintaa
    e.l.f. Waterproof Lengthening & Volumizing Mascara
  • When life is digital
    Fail.
  • never grow up
    30 päivää & 30 haastetta
  • Nerdic Nails
    "Teen vaan jotain simppeliä"
  • Kissan Kynnet
    Väriloistoa ja blingblingiä
  • All The Little Royals
    ALL TIME FAVORITE LOOKS
  • Magicbunny
    FOTD 8/7/17 // Neon halo
  • 40 kynttä
    554. Loput kevään kynsikoristeluista
  • Life & Nails
    Bloggaamisen hiljainen loppu?
  • High & Light
    1 paletti, 10 bloggaajaa - Rustic Antique
  • Iida's Inspiration
    LIKE A SUNSET
  • Slow Motion
    Ruokamyrkytys Thaimaan paratiisissa
  • Kahvia ja kosmetiikkaa
    Lavera Re-Energizing Sleeping Cream
  • Nail Art by Belegwen
    Vähän onnistuneempi tuplaleimaus
  • GlitterFrosting
    Saatoin vähän ostaa
  • Derya Dincer
    NYXin kestosuosikit esittelyssä
  • Kynsille
    testissä- ihonhoito ja hiukset
  • Sonnela
    Out Of Space Love
  • Tyttö ilman helmikorvakorua
    Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment
  • On Maailma Meille Avoinna
    Oriflame NovAge True Perfection
  • Verieana
    Yök.
  • Rakkauslakka
    Kruunuja
  • EGOVIN
    ADOPT’ PARFYYMIT
  • Elämää ja Eskapismia
    Ruby Woo & Lady Danger
  • Kahden tytön kynnet
    452. Cozy sweater nails
  • Playing with polish
    Project Polish 2017 - Tammikuu
  • Emilia Nummelin
    TODAY'S MAKEUP - GOLDEN LIPS
  • Jozella
    Happy New Year!!
  • Shoppailijan Päiväkirja - Diary of a Shopaholic
    Luukut 24.-25. ja toiset joulukynnet
  • Hannatic
    2016 retrospective
  • Polish This!
    My Favorite Manicures of 2016
  • Kosmemurut
    Sokoksen Omistajapäivät 2016
  • The TraceFace Philes
    Fortune Cookie Soap Fall 2016 Soap Box!
  • Kynsinauhatanssi
    Keväinen liukuväri ja koko kynnen decalit
  • Rose Shock
    Sugarpill addiction
  • Chic, Conservative, Chanel - Lifestyle / Fashion / Beauty blog
  • Elinails
Näytä 5 Näytä kaikki

Created with by ThemeXpose